Punatiiliset kasarmirakennukset seisovat ryhdikkäässä rivistössä, ja auringonvalo siivilöityy jättimäisten lehmusten oksien välistä. Varuskunnan henki tykkeineen on yhä vahvasti läsnä Tuusulan Rykmentinpuistossa, Hyrylän vuonna 2006 lakkautetun Helsingin ilmatorjuntarykmentin alueella. Läheisissä kangasmetsissä ulkoilevat voivat löytää maastosta lukuisia poteroita, joita tuhannet varusmiehet ovat kaivaneet asepalveluksensa aikana. Ympäröivä luonto on niin runsasta, ettei uskoisi Tuusulan keskustan monipuolisine palveluineen olevan vain muutaman sadan metrin päässä. Hyrylän entinen varuskunta perustettiin Venäjän vallan aikana vuonna 1874, ja tarinoita menneiltä ajoilta riittää. Pian alueen historiaan kirjoitetaan uusi luku, kun Rykmentinpuistosta rakentuu uuden ajan raikas kyläkaupunginosa 15 000 ihmiselle. ”Rykmentinpuiston omaleimainen historia, kattavat palvelut ja upea luonto tekevät paikasta uniikin asuinalueen, jota on ollut erittäin kiinnostavaa lähteä kehittämään”, Senaatti-kiinteistöjen kiinteistökehityspäällikkö Otto Virenius sanoo.
Rykmentinpuiston keskuksen puistomaisella alueella vanhat ilmatorjuntatykit muistuttavat alueen menneisyydestä. Helsingin ilmatorjuntarykmentti toimi täällä vuosina 1957–2006 (yläkuva). Myös teiden nimet kunnioittavat alueen sotilasperinnettä (alakuva).
Tuusulan vetovoima kovassa kasvussa
Rykmentinpuiston keskuksen uusi asemakaava vahvistettiin kesällä 2017, ja se mahdollistaa yli 170 000 kerrosalaneliömetrin rakentamisen. Yleiset alueet, kuten kadut, on jo luovutettu Tuusulan kunnalle. Senaatti-kiinteistöt omistaa loput vapaat tontit ja ne myydään vaiheittain seuraavien vuosien aikana. ”Ensimmäiset korttelit myytiin alkuvuodesta 2018 Avain Yhtiöille ja valtion omistamalle A-Kruunulle, joka rakentaa kohtuuhintaisia, valtion tukemia vuokra-asuntoja. Rakennustyöt pääsevät alkamaan 2019. Ensimmäiset asunnot valmistunevat vuonna 2020”, kertoo Senaatissa hanketta johtava Virenius.
”Rykmentinpuiston kupeessa on jo nyt monipuolinen palvelutarjonta, kuten takana näkyvä uimahalli”, Otto Virenius kertoo (yläkuva). Rykmentinpuiston keskustan uusi asemakaava vahvistui kesäkuussa 2017. Kaava mahdollistaa yli 170 000 kerrosalaneliömetrin rakentamisen. (alakuva).
Rykmentinpuisto on yksi pääkaupungin suuria ja pitkäkestoisia aluekehittämishankkeita, ja sitä voisi verrata kooltaan Helsingin Jätkäsaareen tai Kruunuvuorenrantaan. Virenius on tyytyväinen, että vanha kasarmialue on herättänyt jo runsaasti kiinnostusta. ”Tuusulassa on 38 000 asukasta – ja Rykmentinpuistoon tulevat 15 000 uutta asukasta tuovat kuntaan lisää uutta virettä. Tuusulan vetovoima on kovassa kasvussa, onhan sen sijaintikin erinomainen –”Helsinkiinkin ajaa alle puolessa tunnissa.”
Rykmentinpuistossa sijaitsee myös vuonna 1967 perustettu Tuusulan Ilmatorjuntamuseo, joka on Suomen toiseksi vanhin aselajimuseo. Näyttelyissä on ilmatorjunta-aseita 1900-luvun alkupuolen konekivääreistä maailman ensimmäiseen ilmatorjuntapanssarivaunuun (yläkuva). Petshora-ohjusten varastosäiliöt nököttävät museon pihalla villien lupiinien keskellä (alakuva).
Hyrylän palvelutarjonta moninkertaistuu
Senaatti-kiinteistöt on tehnyt vanhan varuskunta-alueen uudelleen suunnittelussa sujuvaa ja tiivistä yhteistyötä Tuusulan kunnan kanssa. Tulevan kyläkaupunginosan kehittäminen käynnistyi vuonna 2008 kansainvälisellä suunnittelukilpailulla arkkitehtitoimistoille. Tuon kutsukilpailun jälkeen paikan nimeksi valittiin Rykmentinpuisto.
Kun alue vapautui ilmatorjuntarykmentiltä, teimme aiesopimuksen alueen kehittämisestä kunnan kanssa ja myimme sen mukaan reilut puolet alueesta Tuusulan kunnalle. Tälle Puustellinmetsän alueelle nousee vuoden 2020 Asuntomessut. Senaatti omistaa Rykmentinpuiston keskuksen, josta muodostuu messualueen kanssa yhtenäinen, vehreä ja viihtyisä Rykmentinpuiston kaupunginosa.
Aluetta halkoo reilun kilometrin pituinen Rykmentin puistotie. Sen sekä muiden pääkatujen rakentaminen alkoi kesällä 2018, ja kadut valmistuvat 2019 loppuun mennessä. Puistotie lähtee idässä Tuusulan pääkeskuksesta Hyrylästä uimahallin vierestä, ja se johtaa länteen Puustellinmetsään.
Venäjän vallan ajalta olevat ryhdikkäät punatiilikasarmit on pidetty hyvässä kunnossa. Senaatti omistaa vielä suojelluista kasarmeista neljä, ja ne myydään avoimella tarjouskilpailulla (yläkuva). Puustellinmetsän kuuden hehtaarin kokoinen messualue on vielä yhtä isoa hiekkamonttua, mutta kesällä 2020 tällä paikalla voi tutustua uudenlaisiin asumisen konsepteihin Asuntomessuilla (alakuva).
Rykmentinpuiston keskuksen itäosaan on kaavoitettu moderni liikekeskus, joka uudistaa koko Hyrylän palvelutarjonnan. ”Alueelle rakennetaan myös HYPA-hyvinvointipalvelukeskus, 700 oppilaan yhtenäiskoulu, päiväkoti sekä Monio-monitoimitalo, joka on Suomen suurimpia puusta rakennettuja kouluja. Valtaosa uudisrakentamisesta on kuitenkin asuntoja, ja rakennuksista tulee 4–6-kerroksisia tiilitaloja alueen punatiilikasarmien hengessä. Viidesosa Senaatin omistamista tonteista luovutetaan hintasäädellylle ARA-tuotannolle”, Virenius sanoo. Kaikkiaan Rykmentinpuiston alue on ympäröivine metsineen, urheilupuistoineen ja hiihtolatuineen lähes 500 hehtaarin suuruinen.
Rykmentinpuistoon rakentuu lähivuosina kutsuva koti 15 000 ihmiselle. Täällä ei tarvitse valita maaseudun tai kaupungin väliltä, sillä asukkaat ovat yhtä aikaa luonnon keskellä ja palveluiden läheisyydessä (yläkuva). Senaatti myi vuonna 2012 vanhat 1950- ja 1960-lukujen miehistökasarmit rakennusyhtiö YIT:lle, joka saneerasi ne Erikoissijoitusrahasto EQ Hoivakiinteistöille palvelutalokäyttöön (alakuva).
Senaatti uudistaa ihmisten tapaa asua
Otto Vireniuksen mielestä palkitsevinta Rykmentinpuiston keskuksen kehittämisessä on päästä uudistamaan ihmisten tapaa asua ja elää – ja luomaan kokonaan uusi ainutlaatuinen kaupunginosa. ”Yhtenä vetovoimatekijänä on taide – onhan Tuusula jo ennestään Suomen kulttuurin kehtoja. Rykmentinpuistoon on laadittu aivan oma taideohjelma, joka noudattaa prosenttiperiaatetta. Eli tonttien myynnistä tietty prosenttiosuus käytetään taiteeseen: esimerkiksi Veistospuisto, Puustellinmetsän valaistu istumaportaikko ja katuaukioita elävöittävät teokset tuovat estetiikkaa, värikkyyttä ja viihtyisyyttä alueelle.” Vireniuksen yksi tehtävistä on luoda Rykmentinpuistolle oma imago. Brändäys on tärkeää, jotta ihmiset tunnistavat paikan heti sen nimen kuullessaan. Hänen vastuullaan on myös puolustusvoimien muiden entisten kasarmialueiden kehityshankkeet – kuten Lahden Hennala ja Turun Heikkilä. ”Nämä kaikki ovat uusia asuinalueita, joita moni ei vielä oikein tunne. Suunnittelusta asukkaiden muuttamiseen kuluu vuosia. Täällä Rykmentinpuistossakin ensimmäiset talot ovat valmiita kahden vuoden kuluttua – ja koko alue vasta 2030-luvulla. Projektit ovat siis pitkiä, mutta se tekee tästä työstä kiinnostavaa.”
Kiinteistökehityspäällikkö Otto Vireniuksen mukaan Rykmentinpuiston alueella puretaan parhaillaan vanhoja rakennuksia. Armeijan konehallit saavat väistyä uusien ja nykyaikaisten asuintalojen tieltä.
Rykmentipuiston alueella tällä hetkellä myynnissä olevat kohteet löydät täältä.