
Senaatti-areena
Senaatti-areena on asiantuntijafoorumi, jossa kehitetään tulevaisuuden työympäristöjä ja työnteon tapoja.
Järjestämme tilaisuuksia, joissa päättäjät ja asiantuntijat tapaavat toisiaan tuoreen tiedon, oivaltavien esimerkkien ja avoimen keskustelun äärellä. Voit myös seurata tapahtumia suorana lähetyksenä tai tallenteina tällä sivustolla.

Senaatti-areena 2022
Syyskuun johdon Senaatti-areenassa 22.9.2022 keskustelimme toimitilastrategian toimeenpanosuunnitelmista. Kuulimme ajankohtaisen katsauksen valtion yhteisistä työympäristöistä sekä palvelupisteverkoston muodostumisesta ja rooleista.

Senaatti-areena 2021
Vuoden 2021 Senaatti-areenan teemoina olivat muun muassa hybridityön johtaminen, valtion toimitilastrategia, siirtyminen yhteisiin työympäristöihin sekä se, millainen on hyvä koronan jälkeinen työympäristö. Teemojen kautta tilaisuudessa syntyi visio siitä, mihin Suomen toimitilauudistukset, muuttuva työ ja koronan jälkeiset työympäristöt ovat matkalla. Lisäksi perehdyttiin siihen, mitä tarkoittaa siirtyminen kohti yhteisiä työympäristöjä.