Ateneumin taidemuseo

Historia

Ateneum on maamme ensimmäinen taidemuseo. Se sai ensimmäiset teoksensa 1851, kun Aleksanteri II lahjoitti 18 työn kokoelman tulevaa taidemuseota varten. Rakennuksesta järjestettiin vuonna 1883 kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu, jonka jatkokierroksen voitti arkkitehti Theodor Höijer. Ateneum rakennettiin Suomen taideyhdistyksen ja Suomen taideteollisuusyhdistyksen toimitiloiksi, joihin kuuluivat yhdistysten kansliat, piirustuskoulujen salit ja ateljeet. Rakennuksen kolmas kerros oli varattu molempien yhdistysten kokoelmien näyttelysaleja varten.

Arkkitehti Carl Theodor Höijerin ja kuvanveistäjien lisäksi Ateneum-hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen vaikuttivat rakennuttajan eli Suomen valtion edustaja, senaatin valtiovaraintoimituskunnan varapuheenjohtaja L. Mechelin sekä Suomen Taideteollisuusyhdistyksen puheenjohtaja, professori Carl Gustaf Estlander.

Ateneumin tie nykyaikaiseksi museoksi alkoi vuonna 1977, kun opetusministeriö teki päätöksen Ateneum-rakennuksen luovuttamisesta kokonaisuudessaan Suomen taideakatemian käyttöön museo- ja näyttelytarkoituksiin. Museovirasto laati rakennushistoriallisen selvityksen, jonka perustella voitiin määritellä vanhoihin tiloihin soveltuvat toiminnot ja laajentamistarve. Varsinaisen peruskorjaustyön urakkasopimus allekirjoitettiin Ateneumin 100-vuotispäivänä 1987.

“Concordia res parvae crescunt”. Latinankielinen lause Ateneumin julkisivussa päätykolmion alapuolella on alkuosa ns. lentävästä lauseesta, joka kokonaisuudessaan kuuluu: “Concordia res parvae crescunt, discordia maximae dilabuntur”. Lause on suomennettu mm. seuraavasti: “Yksimielisyydellä pienet(kin) asiat kasvavat, erimielisyydellä suurimmat(kin) raukeavat”. Ateneumin valmistumista edelsi ristiriitainen ja mutkikas suunnitteluvaihe. Sanontaa oli käytetty eräässä Taideyhdistyksen ja Taideteollisuusyhdistyksen yhteistä talohanketta koskevaan lehtipolemiikkiin osallistuneessa kirjoituksessa, jossa kehotettiin riiteleviä kansalaisryhmiä ajamaan asioita sovussa. Mielipidekirjoituksen arvellaan olevan lähtöisin J. V. Snellmanin kynästä. On mahdollista, että professori Carl Gustaf Estlander valitsi lauseen julkisivuun tätä näpäytystä muistellen, mutta hänen tavoitteenaan on arveltu olleen osoittaa kuvataiteiden ja taideteollisuuden periaatteellinen ykseys.