Keravan vankilaan Senaatti-kiinteistöjen suurin aurinkovoimala

Valtion toimitiloista vastaavan Senaatti-kiinteistöjen aurinkosähköohjelma etenee, ja koko konsernilla on vuoden 2023 loppuun mennessä reilut 80 sähköä tuottavaa aurinkovoimalaa valtion eri kohteissa. Uusimpana kohteena on Keravan vankila, johon on asennettu teholtaan konsernin tähän asti suurin aurinkovoimala. Aurinkovoimala on hajautettu kuuden eri rakennuksen katolle ja se muodostaa yhden suuren voimalakokonaisuuden.
Keravan vankilan voimalan yhteenlaskettu nimellisteho on 200,26 kilowattipiikkiä ja laskennallinen vuosituotto 170 000 kilowattituntia, mikä vastaa noin 70 kerrostalokaksion vuosikulutusta.
”Aurinkovoimalan sähköntuotanto kattaa jatkossa Keravan vankilan kokonaissähkönkulutuksesta vuositasolla noin 20 % ja aurinkoisina päivinä jopa kaiken kiinteistössä tapahtuvan kulutuksen”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen talotekniikan asiantuntija Anssi Pajunen.
Keravan vankilan voimalan on laskettu säästävän vuodessa yli 21 000 euroa energiakustannuksissa ja vähentävän myös hiilidioksidipäästöjä yhteensä reilut 13 000 kg. Aurinkosähköjärjestelmillä on erittäin positiivinen vaikutus taloudellisesti, sillä ne vähentävät kiinteistön ostoenergian tarvetta merkittävästi. Tämän lisäksi niillä on hyvin merkittävä vaikutus päästövähennyksiin tukien Senaatin hiilineutraalisuustavoitetta sekä edistäen kiinteistöjen energiatehokkuutta.
”Saimme Keravan vankilan aurinkovoimalahankkeesta paljon arvokkaita kokemuksia ja havaintoja tuleviin rakennusurakoihin. Aurinkopaneelien asentaminen vankilarakennusten katolle tukee myös Rikosseuraamuslaitoksen työtä vankiloiden hiilijalanjäljen pienentämiseksi, ja tähän Senaatti-kiinteistöt on ollut meille erinomainen yhteistyökumppani”, toteaa Rikosseuraamuslaitoksen toimitila- ja turvatekniikkayksikön päällikkö Mika Antikainen.
Tavoitteena hiilineutraalit valtion kiinteistöt vuonna 2035
Senaatti-kiinteistöjen tavoitteena on tehdä valtion kiinteistöistä hiilineutraaleja vuoteen 2035 mennessä, ja Senaatin aurinko-ohjelma vie osaltaan hyvin tätä tavoitetta eteenpäin. Senaatti investoi rakennusten aurinkosähköjärjestelmiin noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Asentamisesta ja käyttöönotosta aiheutuvat kustannukset eivät vaikuta asiakkaiden vuokran suuruuteen.
Aurinkovoimaloita toteutetaan uudisrakennuksiin ja olemassa oleviin rakennuksiin mm. peruskorjausten yhteydessä. Järjestelmä maksaa itsensä takaisin alle 10 vuodessa. Voimaloita on asennettu hyvin erilaisiin kohteisiin, tavanomaisten toimistorakennusten lisäksi myös museoihin ja kulttuurilaitoksiin.
”Tämän vuoden puolella verkkoon liitetään vielä muutama uusi aurinkovoimala, ja työ jatkuu vuonna 2024. Vuoden 2023 loppuun mennessä Senaatti-konsernin yhteenlaskettu aurinkovoimalla tuotettu sähkön huipputeho on arviolta noin 7 MWp”, kertoo Pajunen.
Lisätietoja:
Senaatti-kiinteistöt, talotekniikan asiantuntija Anssi Pajunen p. 050 463 9196, anssi.pajunen@senaatti.fi
Rikosseuraamuslaitos, Toimitilat ja turvatekniikka -yksikön yksikönpäällikkö Mika Antikainen, p. 029 56 87001, mika.antikainen(a)om.fi
Senaatti-kiinteistöt on Suomen valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä sitä työtä, joka tekee tästä maasta maailman toimivimman ja turvallisimman. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme ytimessä. www.senaatti.fi