Kuvia kohteesta
Senaatin Asema-alueet Oy myy Oulun kaupungissa sijaitsevan asemarakennuksen. Rakennus sijaitsee noin 2 333 m2 suuruisella määräalalla kiinteistöstä 564-2-42-3.
Oulun uusrenessanssityylinen asemarakennus valmistui vuonna 1886 arkkitehti Knut Nylanderin tyyppipiirustusten mukaisena. Sitä laajennettiin vuonna 1922. Asemarakennuksen kokonaisala on noin 838 m2. Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu. Rakennus lämmitetään kaukolämmöllä. Kauppaan kuuluu lämpöliittymä sekä vesi- jätevesi- ja hulevesiliittymä. Sähköliittymä on tilattu, mutta sitä ei ole vielä kytketty, liittymä otetaan käyttöön kesäkuun 2024 loppuun mennessä.
Oulun rautatieasema ja sen eteläpuolinen asemaravintolarakennus muodostavat valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön (RKY) kohteen Oulun rautatieasema. Myynnissä oleva alue on osa rautatiealuetta (LR-1). Asemarakennus on merkitty suojeltavaksi rakennukseksi SR-2 -merkinnällä, joka tarkoittaa, ettei sitä tai sen osaa saa purkaa.
Asemarakennus on osittain vuokrattu, kohteessa on kolme vuokrasopimusta ja vuokratuotto on yhteensä noin 56 600 € vuodessa.
Pysäköinnistä on sopimus Oulun Pysäköinti Oy:n kanssa. Tulot muodostuvat käytön mukaan. Pysäköintipaikoista 10 paikkaa tullaan varaamaan liityntäpysäköintiä varten omistajan vaihtuessa.
Myytävää määräalaa ja rakennusta jää rasittamaan alueella olevat sähköjohdot ja putkistot, jotka palvelevat myös alueen muita toimijoita sekä kulkuoikeuksia mm. junamatkustajia ja huoltoa varten.
Rakennuksen ja määräalan pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu, kauppahinta ei perustu pinta-aloihin.
Asemarakennuksen päätyseinässä sijaitsee myös Finntraffic Raide Oy:n aikataulunäyttö, josta on olemassa käyttöoikeussopimus.
Myytävän kohteen kiinteistövero on n. 2 888 euroa vuodelta 2024.
Lisätiedot ja kohteen huutokauppa osoitteessa www.huutokaupat.com, kohdenumero: 4756668
Tietoa rakennuksesta ja kiinteistöstä
- Käyttötarkoitus: Liiketila, Muut, Varasto
- Rakennuksien pinta-ala: 838,00 m2
- Tontti: 2 333,00 m2
- Rakennusvuosi: 1886
- Asemakaava: Kyllä