Siirry sisältöön

Korson rautatieläistalo

Liikennöinti Korson asemalla alkoi tiettävästi vuonna 1890 ja aseman vieressä sijaitseva asuinrakennus valmistui kymmenkunta vuotta myöhemmin Bruno Granholmin suunnittelemana. Asemanseutu on Korson keskustan ainoita yhtenäisiä vanhoja rakennusryhmiä. Puistomaisen alueen ympärille on muotoutunut taajama.

Urpiaisentie, Vantaa

Meitä kiinnosti hiukan erilainen vanha kaunis talo, joka sijaitsi vieläpä pääkaupunki-seudulla. Talokaupat Senaatti-kiinteistöjen kanssa sujuivat todella hyvin. Yhteistyö oli ystävällistä, reilua ja asiantuntevaa.

Henna Poikonen

Historian havinaa rautatieläismiljöössä

Liikennöinti Korson asemalla alkoi tiettävästi vuonna 1890 ja aseman vieressä sijaitseva asuinrakennus valmistui kymmenkunta vuotta myöhemmin Bruno Granholmin suunnittelemana. Asemanseutu on Korson keskustan ainoita yhtenäisiä vanhoja rakennusryhmiä. Puistomaisen alueen ympärille on muotoutunut taajama.

Rautatieläisten asuinrakennus on ajalleen tyypillinen hirsirunkoinen kasarmi. Se sijaitsee pienen mäen päällä, kivenheiton päässä junaradasta. Rakennusta kunnostettiin valtion toimesta 1999. Kun tiloissa toiminut eläinlääkäri muutti pois, jäi talo lopulta tyhjilleen. Rakennus alkoi ränsistyä ja täyttyä töhryistä.

Töhritystä asuinkasarmista hulppea koti

Vuonna 2007 Senaatti-kiinteistöjen hallintaan siirtyi Ratahallintokeskukselta yli tuhat rautateiden käytössä ollutta rakennusta. Koska valtiolla ei ollut enää käyttöä vanhoille asemarakennuksille, aloitti Senaatti-kiinteistöt rakennusten myymisen. Seitsemän huonetta käsittävä entinen asuinkasarmi oli töhritty muutamassa vuodessa sisältä ja ulkoa, mutta rakenteet olivat hyvässä kunnossa.

Ostajaksi löytyi talon ainutlaatuisiin mahdollisuuksiin ihastunut Poikosten perhe, joka alkoi remontoida sitä omaan käyttöönsä. Poikoset remontoivat ensin talosta pohjoispäädyn omaan käyttöönsä ja jatkoivat sitten eteläpäädyn kunnostamista suuremmaksi asunnoksi. Koska talo on museoviraston suojelema, ei esimerkiksi seiniä saa kaataa. Pääosin perhe on selvinnyt kunnostustyöstä pintaremontilla. Museovirasto on antanut käytännön ohjeita talon kunnostamiseksi.

Lisää kiinnostavia referenssejä

Anna palautetta