Kiasmakuvion synty – mestarirappaaja Hannu Ahonen muistelee

Nelisenkymmentä vuotta alalla ollut Hannu Ahonen päätyi rappaushommiin sanojensa mukaan sattumalta. Eräälle työmaalle sähköroikkia virittelemään tullut Ahonen sai omat työnsä nopeasti tehtyä ja tuumi, että mitä muuta tehtävää hänelle työmaalta löytyisi.

– Katselin kun pojat heittelivät laastia. Otin kauhan kouraan ja aloin heitellä. Se oli sellainen lipsahdus.

Katajanokalla sijaitsevan Merikasarmin pohjoissiiven ulkorappaus 1980-luvulla oli Ahosen ensimmäinen isompi urakka. Hannu Ahonen kertoo, että aluksi urakassa houkutti siitä saatava hyvä korvaus, mutta hyvin pian rakennuksen hienot koristelistat veivät miehen mennessään ja Ahonen ihastui taidokkaaseen ja laadukkaaseen kädenjälkeen. Ateneumin julkisivun ulkorappaus seurasi pian perästä 1980-luvun lopussa.

– On hienoa, kun oma kädenjälki jää näkymään. Kuljen Ateneumin ohi rinta rottingilla, julkisivu on pysynyt hyvänä kaikki nämä vuodet, Ahonen myhäilee tyytyväisenä.

Mallirallia mantereiden välillä

Oma lukunsa on sekin, miten Ahonen päätyi tekemään Kiasman galleriatilojen rappaukset. 1990-luvun laman aikana Ahonen siirtyi tekemään sisärappauksia kipsillä Venäjälle, muun muassa Moskovan keskuspankin ja Pietarin merirekisterin interiöörit ovat hänen töitään. Kun rakentaminen kotimaassa jälleen vilkastui, palasi Ahonen Suomeen. Marraskuussa 1996 Kiasman pääurakoitsija Seiconilta tarjottiin Ahoselle 14500 neliömetrin kipsirappaustyötä Helsingin keskustasta.

– En ollut uskoa korviani ja sanoin Seiconille, että ette te rappaajaa etsi vaan tasoitemiestä. Määrä tuntui käsittämättömän isolta. Pyysin sitten työselityksen nähtäväksi ja uskottava se oli: kyse oli todellakin kipsirappauksesta, Ahonen nauraa.

Kipsiin haluttiin jäävän jonkinlainen kuvio, jota ei käsiteltäisi enää millään tasoitteella. Ahonen työskenteli tuolloin Helsingin keskustassa eräällä toisella työmaalla ja sopi vastaavan mestarin kanssa, että hän tekee siellä Seiconille mallin rappauksesta.

– Kyseessä oli linjasaneerauskohde ja tein mallin yhden vessan seinään. Seiconin projektijohtaja ja työmaainsinööri tulivat katsomaan jälkeä ja totesivat, että tuota sinne halutaan.

Työ kilpailutettiin ja rappausurakka alkoi vuoden 1997 toukokuussa. Talven aikana hankkeen suomalaiset arkkitehdit Timo Kiukkola ja Vesa Honkonen pyysivät Ahoselta uutta mallia lähetettäväksi Kiasman arkkitehti Steven Hollille. Ahonen teki samanlaisen mallin kuin edellinen ja se lähetettiin Hollille. Holl vastasi mallin nähtyään, että se oli liian karkea ja että uuden mallin tulisi olla vähän hienovaraisempi.

– Teimme ihan samanlaisen mallin. Urakasta ja hinnasta oli jo sovittu tuossa vaiheessa. Mikäli mallia olisi muutettu, olisi kipsin laatua pitänyt vaihtaa ja se olisi taas hankaloittanut työtä ja nostanut myös todennäköisesti hintaa.

Mantereiden välinen malliralli ei loppunut tähän, vaan Ahonen teki useamman rappausmallin Hollille – ja aina samanlaisen. Pelkkää itsepäisyyttään ei Ahonen kuitenkaan pitänyt mallista kiinni, vaan syyt liittyivät työn jälkeen ja laatuun.

– Rapattava alue oli niin valtava, että en olisi yksin pystynyt sitä mitenkään annetussa aikataulussa tekemään. Kuvio ei saanut olla liian vaikea, vaan sellainen, että se pysyy samankaltaisena riippumatta siitä, tekikö sen Masa, Pena vaiko Hannu.

Ahonen kertoo, että arkkitehti Steven Holl oli sinänsä tyytyväinen kuvioon, mutta oli sitä mieltä, että se on liian voimakas.

– Minä olin taas sitä mieltä, että hienompi kuvio hukkuu valtaviin galleriatiloihin. Varsinkin kun päälle tuli vielä kerros silikaattiväriä, joka lyö kuviota hieman tukkoon. Loppujen lopuksi Steven Holl oli kanssani samaa mieltä. Hän sanoi minulle kerran, että olin oikeassa ja että kuvio toimii niin kuin pitääkin, toteaa Ahonen tyytyväisenä.

Kiasmakuvion salat

Kiasman peruskorjauksen yhteydessä korjataan myös galleriatilojen rappauksia. Kysyttäessä, mikä on kuvion tekemisessä tärkeintä, vastaa Ahonen tärkeintä olevan oikea-aikaisuus. Kuvio tulee tehdä oikeassa vaiheessa kipsin kuivumista: kipsi ei saa olla liian märkää tai liian kuivaa. Myös kipsin tuoreudella on merkitystä.

– Kipsin pitää olla alle puoli vuotta vanhaa. Kun kipsi pääsee vanhaksi, alkaa se kuivua liian hitaasti ja se sekoittaa kuvion tekemisen oikea-aikaisuutta, täsmentää Hannu Ahonen.

Entä itse kuvio, miten se tehdään?

– On tärkeää, että laasti sekoitetaan ja levitetään automaattiruiskulla, jotta se pysyy tasalaatuisena. Kun laasti on sopivan kuivaa, se niin sanotusti livotaan lastalla. Lastan kulma on hyvin ratkaiseva, se vaikuttaa siihen, millainen kuviosta tulee, Ahonen kuvailee.

– Tekemisen pitää lähteä selkärangasta. Noin ison alan rappaamisesta ei tule mitään, jos pitää koko ajan miettiä, että miten tämä pitikään tehdä. Kipsi kuivuu käsiin. Lopullinen kuvio tehdään raakakumitossulla. Otteen pitää olla rento ja varma: ”tämä kuvio menee tässä”, mestarirappaaja Hannu Ahonen kiteyttää.