< Hakutuloksiin

Arppeanum

Helsinki, Snellmaninkatu 3
Arppeanum

Historia

Senaatintorin koilliskulmassa sijaitseva rakennus valmistui vuonna 1869 Carl Albert Edelfeltin suunnitelman mukaan Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kemian laboratorioksi ja museoksi. Nimensä rakennus on saanut rakennushankkeen alullepanija, kemian professori, rehtori ja senaattori Adolf Edvard Arppen mukaan. 1940-luvulta lähtien Geologian laitos valtasi rakennusta vähitellen kunnes vuonna 1975 rakennus oli kokonaan geologien hallussa. Vuonna 2001 geologit muuttivat Kumpulaan uusiin tiloihin ja samalla alkoi rakennuksen mittava tutkimus ja peruskorjaus, jonka aikana entisöitiin mm. harvinaislaatuinen pääportaikko ja sen kivimukaelmaseinät. Korjauksen jälkeen, vuonna 2003, Helsingin yliopistomuseo muutti Arppeanumin tiloihin valtioneuvoston kanssa.

Arppeanum on vanhin osittain museotoimintaa varten suunniteltu rakennus Suomessa. Arppeanumin mineraalikabinetti oli samalla paikalla rakennuksen valmistuttua aina yliopistomuseon sulkemiseen asti 1.6.2014, yhteensä 145 vuotta. Mineraalikabinetti siirtyi Kumpulan kartanoon, jossa se saatiin kokonaisuutena jälleen esille.

Vuonna 2015 toteutettavan muutostyön jälkeen Arppeanumista tulee ministeriökampuksen toimitilaa.

 

Toimitilamuutos 2015 

Arppeanumin tilat Snellmaninkatu 3:ssa vapautuivat Helsingin yliopistomuseolta uuteen käyttöön vuonna 2015. Rakennus oli restauroiden peruskorjattu vain kymmenen vuotta aiemmin. Ministeriökampuksella käytöstä vapautuva rakennus merkitsi harvinaista tilaisuutta edistää pitkäaikaisia ministeriöiden keskittämisen tavoitteita.

 Erityisen arvokas porrashuone teräsportaineen ja konservoituine seinäpintoineen suljettiin kokonaan muutostöiden ulkopuolelle. Sinne ei ollut pääsyä työmaa-aikana eikä sen kautta saanut kuljettaa tavaroita. Täysin ennalleen jäivät myös luentosali ja ns. kemian museohuone.

Huoneiden seinävärit ja -pinnat säilyivät ennallaan. Aiemmassa restauroinnissa käsitellyt historialliset seinät jäivät sellaisenaan osaksi uutta työympäristöä. Vain käytön ja muutostyön aiheuttamat jäljet paikattiin piiloon konservaattorityönä.

Monitilaratkaisu asettui pohjakaavaan melko vaivattomasti, koska rakennuksessa oli valmiiksi suuria ja erikokoisia tiloja erilaisiin toimintoihin. Eteläpäädyn suuriin saleihin sijoitettiin muutamia irrallisia puhelin- ja neuvottelutiloja. Muuten rakennuksen tilajako säilyi lähes ennallaan. Uudet wc:t sijoitettiin keskitetysti rakennuksen keskilinjaan.

Salien lautalattiat päällystettiin tekstiilipalamatolla kaikuisuuden vähentämiseksi. Lautalattiat ovat tallella uuden tasoitteen ja tekstiilimaton alla. Lattia on otettavissa esiin, mikäli käyttö jälleen muuttuu. Seinustoilla kiertävät lattioiden sähkökanaalit laajennettiin, sillä sähkön tarve toimistossa on suuri. Keskilattian työpisteiden lattiarasian tarvitsema johtoreitti urattiin lautalattiaan ja se voidaan myöhemmin paikata puulla.

Salien kattoihin tehtiin akustinen alakattovyöhyke, joka päällystettiin akustisella puuvillaruiskutteella. Uusi pinta muistuttaa vanhaa rapattua kattopintaa. Kattolistat jäivät näkyville. Harkitun kiinnitystavan ansiosta alakatto-osat ovat myöhemmin poistettavissa ilman suuri vaurioita.

 Sisustuksessa hyödynnettiin rakennuksen vanhoja korkeita kirjahyllyjä sekä uuden käyttäjän antiikkikalusteita. Uudet työpistekalusteet ovat neutraaleja, mutta aularyhmissä on voimakkaampaa, vanhahtavaa muotoilua. Korkeiden ikkunoiden verhot ovat samettia ja niihin liittyy perinteinen valoverho.