VTT:n tutkimuksessa selvitettiin suojatilojen energiaresilienssiä parantavia teknologioita
Puolustuskiinteistöjen yhtenä keskeisenä tehtävänä on turvata maanpuolustuksen kannalta olennaisten suojatilojen käytettävyys kaikissa turvallisuustilanteissa. VTT:n tekemän tutkimuksen avulla Puolustuskiinteistöt selvitti, miten uusia teknologioita hyödyntämällä voitaisiin parantaa Puolustusvoimien suojatilojen resilienssiä ilmanlaadunhallinnan ja energian osalta. Myös suojatilojen ympäristövaikutusten pienentämistä tarkasteltiin osana tutkimusta.
”Innovatiivisia teknologisia ratkaisuja ja tutkimusta tarvitaan, koska Euroopan turvallisuustilanteen muututtua maanpuolustukselle kriittisten toimintojen turvaaminen on entistä tärkeämpää. VTT:n tutkimus on yksi osa Puolustuskiinteistöjen laajempaa energiaresilienssihanketta,” hankevastaava, Itä-Suomen aluejohtaja Jussi Hautamäki kertoo.
Energiaresilienssi tarkoittaa esimerkiksi kykyä joustaa energiankäytössä saatavuusongelmien aikana ja myös toipumiskykyä häiriötilanteista. Poikkeusoloissa, kuten sodan aikana, suojatiloja todennäköisesti jouduttaisiin irrottamaan ulkopuolisesta infrasta. Ääritilanteessa erityistilojen käytettävyys on pystyttävä varmistamaan pitkäksi aikaa.
VTT:n tutkimuksessa tarkasteltiin:
- Sisäilman CO2-talteenottoa amiineihin perustuvalla tekniikalla. Uusi tekniikka mahdollistaa ilmanvaihdon energiatehokkuuden lisäyksen ja nykyistä pidemmän sulkutilan ylläpitämisen automaattisella sisäilman puhdistusprosessilla.
- Uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön kulutuksen ja varastoinnin hyödyntämistä vetyteknologialla. Tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian hyödyntämistä poikkeusolojen varautumiseen.
- Mikroydinvoimaloita, jotka mahdollistaisivat kompaktissa koossa paikallisen sähköomavaraisuuden verkkohäiriön aikana ja päästöttömän sähkön suojatilaan sekä normaali- että poikkeusoloissa.
”Tutkimuksen myötä voimme todeta, että uudet teknologiat ovat vielä elinkaarikustannuksiltaan liian kalliita toteutettavaksi täydellä 100 prosentin kapasiteetilla. Pienydinvoimaloiden osalta haasteena on, että mikroydinvoimaloita koskee sama lainsäädäntö kuin isoja voimalaitoksia. Siten luvitusprosessin raskaus on merkittävä este niiden käyttöönotolle,” Hautamäki sanoo.
Tilanne voi kuitenkin muuttua uusien teknologioiden yleistyessä. Puolustuskiinteistöissä seurataan aktiivisesti esimerkiksi vetyteknologian kehittymistä. Olennaista on myös huomioida hyvissä ajoin mahdolliset isommat tilantarpeet tulevissa suojatilojen rakennushankkeissa.
”Maanpuolustuksen tutkimushaasteissa yhdistyy hienolla tavalla tasapaino suorituskyvyn ja puhtaan energian välillä. Olemme VTT:llä iloisia saadessamme tuoda uusimpia energiaresilienssiä parantavia teknologioita Puolustuskiinteistöjen käyttöön”, tutkimustiimin päällikkö Jari Shemeikka VTT:ltä sanoo.
VTT:n tutkimus toteutettiin yhteistyössä Puolustuskiinteistöjen, Puolustusvoimien ja puolustusministeriön kanssa.
Lisätiedot:
Itä-Suomen aluejohtaja Jussi Hautamäki
0294 832 200, jussi.hautamaki@puolustuskiinteistot.fi