Karjalan lennoston kasarmirakennuksen peruskorjauksesta luovutaan ja uudisrakentamista suunnitellaan
Puolustuskiinteistöt on keskeyttänyt Karjalan lennoston kasarmirakennuksen perusparannushankkeen Rissalassa. Vuonna 1961 valmistuneen kasarmin runko on paljastunut peruskorjauksen edetessä ennakkotietoa huonokuntoisemmaksi eikä rakennuksen korjaaminen ole enää kannattavaa. Uudisrakentaminen nähdään rakenteiden turvallisuuden ja terveellisyyden kannalta vanhan korjaamista merkittävästi paremmaksi ratkaisuksi.
Kasarmin betonirungossa on laajoja, rakenteen kantavuuteen vaikuttavia vikoja ja vaurioita, jotka kävivät ilmi vasta purkutöiden yhteydessä. Viitteitä poikkeuksellisista ongelmista ei havaittu hankkeen suunnitteluvaiheessa. Vaurioiden korjaaminen olisi niin mittava urakka, että Puolustuskiinteistöt on yhdessä Puolustusvoimien kanssa linjannut luopuvansa peruskorjauksesta. Rakennus tullaan purkamaan.
”Uudisrakentamiseen liittyvää suunnittelua tehdään parhaillaan. Tarkastelemme erilaisia ratkaisumalleja yhdessä Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen ja Karjalan lennoston kanssa”, kertoo Puolustuskiinteistöjen asiakaspäällikkö Suvi Jokio.
Tavoitteena on, että päätökset uusista suunnitelmista tehdään kesän jälkeen. Perusparannuksen oli määrä valmistua toukokuun 2024 lopussa, mutta hankkeen aikataulu siirtyy alkuperäisestä.
Karjalan lennostolle valmistui tämän vuoden alkupuolella kasarmin laajennus uudisrakennuksena, ja varusmiehet muuttivat terveellisiin ja turvallisiin tiloihin maaliskuussa. Kasarmin vanhan osan perusparannushanke alkoi varusmiesten muuton jälkeen.
Lisätiedot:
Puolustuskiinteistöt, asiakaspäällikkö Suvi Jokio, 029 483 1111