Siirry sisältöön

Tuusulaan uusi vehreä kyläkaupunki – ensimmäiset tontit myyty

Entiselle kasarmialueelle rakennetaan 15 000 asukkaan uniikki yhteisö Tuusulan Rykmentinpuistoon. Yhdessä kunnan kanssa kehitetyn uuden asuinalueen tontit Senaatti myy vaiheittain ja ensimmäisissä kortteleissa Avain Yhtiöt ja A-Kruunu aloittavat rakennustyöt jo vuonna 2019.

Tuusulan rykmentinpuisto

Varuskunnasta 15 000 ihmisen kyläkaupungiksi

Tuusulan keskustaan, Hyrylän vanhalle kasarmialueelle rakentuu lähivuosina kutsuva koti 15 000 ihmiselle. Rykmentinpuistosta tulee raikas ja uniikki kyläkaupunki, joka yhdistää elävän keskustaympäristön, modernin arkkitehtuurin ja aluetta ympäröivän metsäisen luonnon. Hyrylä perustettiin Venäjän vallan aikana vuonna 1874, ja varuskunnan henki on edelleen vahvasti läsnä. Vuonna 2006 lakkautetun Helsingin ilmatorjuntarykmentin historia näkyy alueella suojeltuina punatiilisinä kasarmirakennuksina ja vanhana armeijakalustona. Maastosta voi yhä löytää varusmiesten kaivamia poteroita. Senaatti-kiinteistöjen omistaman Rykmentinpuiston keskuksen uusi asemakaava vahvistui kesällä 2017, ja se mahdollistaa yli 170 000 kerrosalaneliömetrin rakentamisen. Tontit ovat nyt myynnissä. Ensimmäiset kaupat tehtiin vuodenvaihteessa 2017-2018, kun Avain Yhtiöt ja A-Kruunu ostivat alueelta korttelit.

Monipuoliset palvelut ja Asuntomessut

Rykmentinpuisto on pääkaupungin suurimpia aluekehittämishankkeita, jota voi verrata kooltaan Helsingin Kruunuvuorenrantaan. Tuusulan vetovoima on kovassa kasvussa ja sijainti erinomainen. Olemme tehneet suunnittelussa tiivistä yhteistyötä Tuusulan kunnan kanssa. Kun alue vapautui ilmatorjuntarykmentiltä, myimme reilut puolet alueesta kunnalle, ja tälle Puustellinmetsän alueelle nousee vuoden 2020 Asuntomessut. Senaatin omistamasta Rykmentinpuiston keskuksesta tulee alueen sydän. Sinne kaavoitettu moderni liikekeskus uudistaa Tuusulan palvelutarjonnan. Alueelle rakentuu myös yhtenäiskoulu, päiväkoti ja monitoimitalo Monio. Valtaosa uudisrakentamisesta on kuitenkin asumista. Työt ovat jo vauhdissa, sillä aluetta halkovan Rykmentin puistotien ja muiden pääkatujen rakentaminen alkoi kesällä 2018. Ensimmäisissä myydyissä kortteleissa rakennustyöt käynnistyvät kesällä 2019.

Otto Virenius, kiinteistökehityspäällikkö, Senaatti-kiinteistöt

Tuusula on vetovoimainen kunta

Avain Yhtiöt toimii pääosin Etelä-Suomessa, ja isot aluekokonaisuudet ovat meille erittäin kiinnostavia. Rykmentinpuisto on tällä hetkellä suurimpia hankkeitamme, ja uskomme siihen vahvasti. Alue on jo historiansa vuoksi ainutlaatuinen, ja meille on hieno tilaisuus olla mukana rakentamassa täysin uutta kaupunginosaa. Tuusula on vetovoimainen kunta, ja Rykmentinpuistosta tulee hyvin houkutteleva: kaikki uudet palvelut, koulut, päiväkodit ja kaupat löytyvät alueen ytimestä. Meille on tärkeää, että rakentamastamme korttelista syntyy toiminnaltaan monimuotoinen, tasapainoinen ja yhteisöllinen. Sosiaalisuus lisääntyy, kun juniorit, seniorit, vuokralaiset ja omistusasukkaat kokoontuvat yhteisessä käytössä olevalla piha-alueella. Täällä myös luonto ja metsäreitit ovat lähellä sekä uimahalli ja muut liikuntapalvelut aivan vieressä. Vuoden 2020 Asuntomessut antavat alueelle näyttävän alkupotkun: silloin monen ihmisen tietoisuus Rykmentinpuistosta lisääntyy.

Perttu Liukku, toimitusjohtaja, Avain Yhtiöt

Hyvä sijainti on rakentaessa tärkeää

A-Kruunu on valtion erityistehtäväyhtiö, ja omistamme ja rakennamme kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Helsingin seudulla. Olimme jo aiemmin neuvotelleet Senaatin kanssa ja tiesimme, mitä kehitysalueita sillä pääkaupunkiseudulla on. Kun Rykmentinpuiston asemakaava tuli lainvoimaiseksi, mekin pystyimme pistämään uuden vaihteen päälle. Rykmentinpuistossa kiinnostaa monikin asia, kuten erinomainen paikka Tuusulanväylän varrella ja samalla vehmaan luonnon keskellä. Meille rakentaessa olennaista on hyvä sijainti – kehyskunnissa tonttien täytyy olla toimivien joukkoliikenneyhteyksien ja palveluiden lähellä. Täällä myös alueen pitkä historia Venäjän vallan aikaisine kasarmirakennuksineen luovat uniikkia henkeä. Lisäksi on ilahduttavaa, että Rykmentinpuiston suunnitteluun on satsattu paljon, ja esimerkiksi taideohjelma tukee alueen omaleimaisuutta. Uusi 15 000 asukkaan asuinalue muuttaa Tuusulaa kaupunkimaisemmaksi, ja sillä on merkitystä Helsingin seudulle laajemminkin.

Jari Mäkimattila, toimitusjohtaja, A-Kruunu

Viihtyisä kokonaisuus – mukana myös taidetta

Kortteliimme tulee 360 asuntoa, ja hallintamuotoina on omistusta, asumisoikeutta, vuokraa – ja lisäksi senioriasumista. Asuntoihin muuttaa yhteensä 800–1000 ihmistä, eli korttelimme on pienen kylän kokoinen. Lisäksi rakennamme neljän kerroksen korkuisen, lähes 400 paikan pysäköintitalon. Panostamme kaikissa kohteissamme viihtyisyyteen, ja sen takia tuomme esimerkiksi taidetta ihmisten arkeen: sitä voi olla niin lasten leikkipaikalla kuin kiinnostavassa valaistuksessa. Korttelimme suunnittelee Arkkitehdit Sivula & Sivula. Yhteinen visiomme on, että asukkaat viihtyisivät alueella ja voisivat muuttaa korttelin sisällä elämäntilanteensa mukaan: sinkut parisuhteen aloitettuaan isompaan asuntoon ja lapset kotoa lähtiessään vuokralle viereiseen taloon. Isot sisäpihat mahdollistavat uudenlaisen yhdessä tekemisen: lasten leikkipaikka ja seniorien jumppapaikka voidaan rakentaa samaan kokonaisuuteen. Näin ihmiset kohtaavat toinen toisensa mutkattomasti – lapsia ei viedä yhteen nurkkaan ja senioreja toiseen.

Perttu Liukku, toimitusjohtaja, Avain Yhtiöt

Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja

Rykmentinpuistoon teemme 140 ARA-vuokra-asuntoa. Uskomme, että niihin muuttaa laadukkaita ja samalla kohtuuhintaisia perheasuntoja etsiviä ihmisiä sekä nuoria, jotka haluavat asua toimivien palveluiden äärellä – yli puolet asiakkaistamme on alle 35-vuotiaita. Vuokra-asunnoillamme on erinomainen kysyntä. Tavoitteenamme on tuottaa noin 400 asuntoa vuodessa, ja Tuusulan hanke on meille iso ja merkittävä: rakennamme tänne kolme kerrostaloa. Toteutamme hankkeen kahdessa vaiheessa arkkitehtitoimisto ArkOpenin kanssa. Aiomme tehdä tyylikkäät, hyvin rakennetut ja kaupunkimaiset talot: niistä tulee viisikerroksisia, betonirakenteisia ja julkisivultaan punatiiliverhottuja. Helsingin Kalasatamassa meillä on käynnissä Urbaanit lapsiperheet -hanke, jossa kehitämme kerrostaloa lapsiperheiden toiveita ja tarpeita kuunnellen. Poimimme sieltä hyväksi havaittuja ideoita myös Rykmentinpuistoon: esimerkiksi varastot voivat olla asuntojen parvekkeilla tai porraskäytävässä perinteisen kellarin sijaan.

Jari Mäkimattila, toimitusjohtaja, A-Kruunu

Lisää kiinnostavia referenssejä

Anna palautetta