Kaikki mitä olet aina halunnut tietää homekoirista
Homekoiratutkimus on rakenteita ja materiaalia rikkomaton rakennuksen tutkimusmenetelmä, jossa koulutetun koiran avulla tarkastetaan tilat mikrobiperäisten hajujen tai niiden vuotoreittien paikantamiseksi. Ilmaisullaan, joka on jokaiselle koiralle omansa ja jonka ohjaaja tulkitsee, koira kertoo löytäneensä tutkittavasta tilasta sille opetettua hajua.
16.12.2022
Homekoiraa voidaan käyttää osana ennakoivia katselmuksia, mikrobiperäisten ongelmien toteamista sekä mikrobivauriokorjausten laadunvarmistusta. Homekoiratutkimus ei korvaa rakennukseen ja sisäilmaan liittyvien ongelmien kokonaisselvitystä eikä rakennuksen kunnon säännöllistä tarkastelua katsastuksin, kuntoarvioin ja kuntotutkimuksin. Tämä asiantuntija-artikkeli kertoo mielenkiintoisia taustoja ja yksityiskohtia siitä, miten homekoiraksi tullaan ja mitä homekoiratutkimukseen liittyen on syytä muistaa.
Millainen on homekoira?
Homekoiralle opetetaan oikea hajukuva mikrobimaljojen ja mikrobivaurioituneiden rakennusmateriaalien avulla, minkä jälkeen siirrytään rakennuksessa sijaitsevien oikeiden mikrobivaurioiden havaitsemisharjoituksiin. Koiran koulutuksessa käytetään kosteusvaurioindikaattorimikrobiryhmiä (Valvira 2016). Käytännössä kosteusvaurioiden mikrobikasvustot ovat aina sekakasvustoja, joiden kautta koira oppii laajentamaan etsittävää hajukuvaa.
Opintojen edetessä koira tarvitsee runsaasti harjoitusta erityyppisissä rakennuksissa ja tiloissa. Puhtaassa rakennuksessa, jossa ei ole todettu kosteus- ja mikrobivaurioita voidaan käyttää kätköjä ja varmistua ilmaisujen oikeellisuudesta.
Ylläpitävää koulutusta homekoira saa koko työuransa ajan.
Työkoiria pyritään suojelemaan ylimääräiseltä altistukselta. Koira ei saa ottaa suuhunsa harjoitusmateriaaleja tai työkohteissa homeista materiaalia.
Tilaisinko homekoiratutkimuksen?
Homekoiraa voidaan käyttää osana ennakoivia katselmuksia, mikrobiperäisten ongelmien toteamista sekä mikrobivauriokorjausten laadunvarmistusta:
- asunto- tai kiinteistökauppatilanteissa
- suunniteltaessa remonttia
- vuokrattaessa kiinteistöä asuin- tai toimistokäyttöön
- tarkempien tutkimusten kohdentamiseksi, jos epäillään mikrobivauriota
- mikrobivaurio- tai tiivistyskorjausten laadunvarmistuksessa.
Homekoirien avulla voidaan tutkia myös autoja, asuntovaunuja ja veneitä.
Vaikka otsonointia, homeenpoistokäsittelyä eikä desinfiointia ei pääsääntöisesti suositella käytettäväksi sisätiloissa homeongelmien poistamiseksi, niin jos niitä on käytetty, ei koiraa pidä tuoda tiloihin liian pian tämän jälkeen. Varoajaksi suositellaan kaikkia biosideja käytettäessä vähintään 24 tuntia ja otsonoinnille 48 tuntia. Varoaika voi olla myös tätä pidempi, jos valmisteen käyttöohje sitä edellyttää.
Jos tutkimushetkellä olosuhteet (so. paine-erot) ovat tavanomaisesta poikkeavat, on mietittävä, kannattaako homekoiratutkimusta jatkaa. Liian ali- tai ylipaineista tilaa ei ehkä ole tarkoituksenmukaista tutkia, ellei olosuhteiden vaikutuksia tutkimusten tulokseen pystytä arvioimaan.
Mikäli rakenne on kauttaaltaan silmin havaittavasti mikrobivaurioitunut, ei sitä ole syytä enää tutkia homekoiralla. Tällöin on tarkoituksenmukaisempaa tutkia viereiset tilat vaurion laajuuden ja mahdollisten ilmayhteyksien paikantamiseksi.
Täynnä tavaraa olevat tilat estävät koiran liikkumisen eikä mahdollisista mikrobihajun vuotokohdista saada tällöin käsitystä.
Tyypilliset homekoiratutkimusajankohdan ohjeet sisältävät ainakin nämä kohdat:
- Ei tuuletusta tutkimuspäivänä ja ilmanvaihto normaaliasetuksella
- Huonekalut pois seinien vierestä ja särkyvät asiat pois tutkimusalueelta
- Koirille vaaralliset asiat pois
- Roskat ja biojätteet pois
- Lemmikkieläimet pois tiloista käynnin ajaksi
- Työskentelevää koiraa ei saa häiritä
Mitä homekoiratutkimuksesta voi päätellä?
Joskus mikrobihajun lähdettä ei pystytä varmentamaan rakenteita avaamalla, muun tarkastuksen avulla tai mikrobinäyttein. Näille tilanteille, joissa homekoiratutkimus antaa ikään kuin väärän positiivisen tuloksen, voi löytyä usein luonnollinen syy.
- Ei ole käytetty mikrobimäärityksiin tarvittavia tutkimusmenetelmiä.
- Jatkotutkimuksia ei ole kohdistettu oikeaan kohtaan. Ilmaisukohdan perusteella ei voida päätellä mikrobikasvuston tarkkaa sijaintia rakenteen sisällä. Homeenhaju voi kulkeutua ilmavirtausten mukana.
- Koiran ilmaisu voi tulla vähäisestäkin mikrobimäärästä, vaikka mikrobivauriota osoittava raja-arvo ei laboratorioanalyysiin otetussa näytteessä ylittyisi. Ilmaisuhan ei kerro hajun voimakkuutta eikä mikrobikasvun voimakkuutta.
- Homeen haju voi tarttua materiaaliin ilman, että itse materiaalissa kasvaa mikrobeja.
Vastaavasti joskus voi tulla houkuttavaksi ajatella, että koira ei havainnut ”selviä” vaurioita, eli antoi siis väärän negatiivisen tuloksen. Tällainen tilanne voi syntyä:
- Jos homekoiratutkimuksen tilaajalla on virheellinen käsitys homekoiran ilmaisujen perusteesta, eli tilaaja odottaa ilmaisuja kostuneista mikrobivaurioitumattomista materiaaleista, rakennuspölystä, ilmanvaihdon puutteista tai heikosta siivouksen tasosta. Homekoiran ei ole tarkoituskaan ilmaista näitä.
- Huonekalujen ja kiintokalusteiden sijoittelu voi estää koiraa pääsemästä riittävän lähelle vauriota tai hajun vuotokohtaa.
- Jos haju ei kulkeudu tutkittavaan tilaan ilmatiiviiden rakennekerrosten tai tiiviiden pintamateriaalien läpi. Myös yläpohjatilasta tai vesikattorakenteista ei ilman suotuisaa paine-eroa saada hajuja alempaan kerrokseen. Ylipaineisuus voi estää useampien hajuvuotopaikkojen havaitsemista.
Luotettavuuden parantamiseksi voisi olla houkuttelevaa ajatella, että useamman koiran käyttäminen toisi tulokseen varmuutta. Mikäli samoja tiloja tutkitaan heti perään toisella koiralla, on huomioitava, että koirilla on luontainen taipumus kiinnostua toisen koiran ilmaisukohdista. Toisen koiran käyttäminen samalla tutkimuskäynnillä samassa tutkittavassa tilassa ei siten välttämättä anna lisäarvoa homekoiratutkimukselle. Koiranohjaaja päättää tapauskohtaisesti, onko tarpeen käyttää useampaa koiraa samassa tilassa.
Jyrsijät voivat kuitenkin aiheuttaa toiminnallaan rakenteisiin vaurioita mm. rikkomalla höyrynsulun, poistamalla lämmöneristeitä, kaivamalla luolastoja seiniin, ylä- ja alapohjiin, ja myös jyrsijöiden jätökset voivat toimia mikrobikasvuston alustana. Homekoira ilmaisee tällaisia jyrsijöiden aiheuttamia vauriokohtia, mikäli niihin on muodostunut mikrobivaurio.
Homekoiratutkimus muiden tutkimusmenetelmien rinnalla
Alalle on juuri valmistumassa valtakunnallinen opas, jossa käsitellään hyviä toimintatapoja syvemmin kuin aiemmassa, vuodelta 2015 peräisin olevassa oppaassa.
Kuntotutkimuksen avulla saadaan tarkemmin tietoon rakenteessa tai rakenneosassa mahdollisesti olevan ongelman tai vaurion laajuus ja aiheuttaja sekä annetaan tarvittavat toimenpide-ehdotukset suunnittelun ja korjauksen tai uusimisen lähtötiedoiksi.