Kuvia kohteesta
Senaatti-kiinteistöt myy tarjousten perusteella Mikkelin keskustassa osoitteessa Maaherrankatu 16 sijaitsevan entisen lääninhallituksen talon kiinteistön. Kiinteistöllä sijaitsee vuonna 1843 valmistunut, entisen Mikkelin lääninhallituksen päärakennus sekä kaksi siipirakennusta. Rakennukset on liitetty toisiinsa lasisilla käytävillä. Kaupan kohteena ovat lisäksi Mikkelin Toriparkki Oy:n osakkeet (8,2%), jotka oikeuttavat 50 autopaikan vuokraamiseen torin parkkihallista.
- Myytävä kiinteistö on merkitty asemakaavaan hallinto- ja virastorakennusten korttelialueeksi (YH)
- Tontin pinta-ala on 4 714 m2
Kohde sijaitsee Savilahden kaupunginosassa Mikkelin torin reunalla lähellä rautatieasemaa ja keskustan palveluita. Matkaa rautatieasemalle on muutama sataa metriä. Kohteen lähiympäristössä on ravintoloita, hotelleja ja kaksi kauppakeskusta.
C. L. Engelin allekirjoittamat piirustukset Mikkelin lääninhallitusrakennusta varten ovat vuodelta 1839. Rakennus valmistui 1843. Alakerrassa toimi lääninhallitus ja yläkerrassa sijaitsi maaherran residenssi sekä yksityisasunto.
Päärakennuksen pohjoispuolelle valmistui vuonna 1849 erillinen rakennus, jossa toimi maanmittauskonttori vuoteen 1938 saakka. Maanmittauskonttorin rakennusta laajennettiin vuonna 1903. Eteläpuolelle rakennettiin maanmittauskonttorin uudisrakennus vuonna 1938. Päärakennus yhdistettiin sivurakennuksiin 1960-luvulla rakennetuilla väliosilla, jotka korvattiin lasiseinäisillä käytävillä 1990-luvulla.
Lisää tietoa korttelin rakennusvaiheista ja rakennuksiin tehdyistä muutostöistä löytyy rakennushistoriaselvityksestä (RHS). Valtion toimijoiden käyttö rakennuksessa on loppunut ja se on tällä hetkellä tyhjillään.
Myyntikohdetta koskevat tarkemmat tiedot on koottu projektipankkiin. Tunnukset projektipankkiin saa tilaamalla osoitteesta paivi.pulkkinen@senaatti.fi.
Ilmoitathan pyynnön yhteydessä nimen, sähköpostiosoitteen, yrityksen nimen ja postiosoitteen.