3D-mallinnus on kurkistus tulevaisuuteen näyttelysuunnittelussa

Kiasmassa näyttelysuunnittelu tehdään nykyään lähes aina mallintamalla, koska museosta on ollut olemassa jo pitkään 3D-mallit. Näyttelysalit on myös hiljattain 3D-keilattu eli skannattu uudelleen, joten muutoksista, kuten lisätyistä ripustuspisteistä on olemassa tuoretta tietoa.

Mittanauhat ovat toki tallella niiltä ajoilta, kun Träskman saattoi suunnitella näyttelyä kuraattoreiden ja taiteilijoiden kanssa galleriatiloissa useita päiviä kokeilemalla erilaisia ripustuksia teoksille. Välillä on edelleen hyvä käydä salissakin katsomassa tiettyjen asioiden toimivuutta, mutta mallinnus säästää merkittävästi aikaa ja resursseja pystytysvaiheessa. Valmistelutyö on sen sijaan noussut entistä tärkeämpää asemaan.

– Mallintamisessa on paljon etuja verrattuna manuaaliseen toimintatapaan. Se onkin tuntunut oikealta tieltä jatkaa, kertoo Träskman. Hän toivoo, että pääsee mukaan kehittämään tekemistä jatkossakin.

Oman talon osaaminen on arvokasta

Ihan tavallinen työtehtävä mallinnus ei useimmissa museoissa näyttelymestareilla ole, vaan tyypillisesti työ hoituu esimerkiksi arkkitehdin tai jonkun muun talon ulkopuolisen tekijän toimesta. Se, että mallintamisen ammattilaiset löytyvät talon sisältä, on iso valttikortti.

Mallintaminen talon oman väen voimin tarkoittaa, että materiaalin menekkiä voidaan kontrolloida paremmin ja materiaalien uusiokäyttö helpottuu. Suuri etu on myös sisäisen keskustelun helppous, sillä mallintamista tekevät kollegat hyödyntävät toistensa tietotaitoa aktiivisesti. Lisäksi suunnitelmien jakaminen ja muokkaaminen taiteilijoiden ja kuraattoreiden kanssa sujuvoituu ilman välikäsiä. Talon sisäinen mallintaminen mahdollistaa myös asiakaspalvelussa työskentelevien osallistamisen suunnitteluun ajoissa, jotta esimerkiksi teosten ja yleisön turvallisuus voidaan huomioida riittävässä määrin jo näyttelyiden suunnitteluvaiheessa.

Tietyissä töissä mallinnus on erityisen tärkeässä asemassa. Esimerkiksi mediataiteilijoiden Ragnar Kjartanssonin Visitors- ja Doug Aitkenin I Only Have Eyes for You -teosten suunnittelussa oli tärkeää hyödyntää talon sisältä löytyvää osaamista, jotta tila ja akustiikka saatiin käyttöön parhaalla mahdollisella tavalla. Tulevassa ARS-näyttelyssä Träskmanin kädenjälkeä edustaa muun muassa Sol Caleron Bussi-teos, jonka hän on mallintanut ja rakentanut Kiasman kolmanteen kerrokseen. Bussi on rakennettu osissa, joten periaatteessa taiteilija voi näyttelyn jälkeen viedä sen ulos talosta myöhemmin hyödynnettäväksi. Jos teos olisi rakennettu yhtenä kokonaisuutena, se menisi suoraan kaatopaikalle.

Juuri tällaiset teokset ovat Träskmanin suosikkeja.

– Olen päätynyt tekemään hyvin monta taloa, kuten Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulun, ja nyt bussin. Ne ovat kaikki olleet aika hauskoja, hän kertoo mieluisimmista töistään.

Keskustelua piirustusten kautta

Ennen kuin näyttely on valmis, 3D-mallinnus on ainoa kuva siitä, mitä tulevaisuus saattaa tuoda tullessaan. Suunnittelutyö käynnistyy yleensä noin vuotta ennen näyttelyä. Näyttelysuunnittelu alkaa kuraattorin ja taiteilijan keskustelulla siitä, mitä tiloissa halutaan näyttää. Tekniikka tulee mukaan keskusteluun, kun aletaan miettiä, onko kyseessä uusi työ, tuotetaanko se paikan päällä, ja mikä on budjetti. Träskmanin työlle oleellinen kysymys on myös, millä tavalla taiteilija haluaa tehdä töitä: itsenäisesti vai talon sisällä, millaista tukea hän tarvitsee Kiasmalta, ja onko kaikki mahdollista toteuttaa. Useimmiten taiteilijat ovat kiitollisia siitä, että Kiasmasta löytyy teknistä osaamista ja Träskman tekeekin yleensä työtään hyvin itsenäisesti. Se on Träskmanin työssä hänen mukaansa parasta.

– Työssäni on antoisinta itsenäisyys ja mahdollisuudet löytää omia ratkaisuja. Myös henkilökohtaisten suhteiden rakentaminen taiteilijoiden kanssa on mielenkiintoista, hän summaa.

– Mallinnus tarkoittaa käytännössä keskustelua taiteilijoiden kanssa piirustusten kautta. Me lähetämme ehdotuksia, joita he kommentoivat. On tärkeää tehdä suunnittelu oikeassa tahdissa. On turha hosua ennen kuin meillä on tarvittavat tiedot esimerkiksi käytettävistä materiaaleista, jotka usein tarkentuvat työn edetessä. Jotkut taiteilijoista ovat hyvin tarkkoja suunnitelmistaan, mutta sekin on mukava haaste, Träskman jatkaa.

Tulevassa ARS22-näyttelyssä nähdään näyttelysuunnittelun kannalta hyvinkin haastavia töitä, joiden esittämistä ovat päässet suunnittelemaan niin kiinteistön vuokranantaja, urakoitsija kuin Kiasman oma väki. Päänvaivaa aiheutti esimerkiksi teos, jossa poltetaan paljon suitsukkeita sisällä tiloissa. Moinen ei onnistu museossa ihan tuosta noin vaan, koska museon pitää noudattaa tietynlaisia kriteereitä teosten näyttämisessä. Lisäksi näyttelysuunnittelussa on huomioitava paloturvallisuus, työturvallisuus sekä teosten ja yleisön suojaaminen. Konstit ovat kuitenkin löytyneet kaikkien kanssa hyvässä yhteistyössä.

Uutta kohti

Remontin jälkeen myös gallerioissa vierailu pelkän tietokoneen ruudun sijaan on tuntunut ylelliseltä osalta näyttelyiden suunnittelutyötä, sillä vuodessa tarkat muistikuvat alkavat jo hämärtyä. Ulkoisesti galleriatilat eivät juurikaan korjauksessa muutu, mutta seinien ja kattojen sisällä on tapahtunut paljonkin, esimerkiksi kaapeleiden vetäminen helpottuu korjauksen jälkeen merkittävästi. Lisäksi Träskman kollegoineen saa käyttöönsä hyödyllistä tietoa, kuten ripustuspisteiden kantavuudet.

Träskman on pystynyt työskentelemään korjauksen ajan Kiasmassa, mutta viimeisten viikkojen tunnelmaa hän kuvailee kuin interraililla olisi – välillä vaatteita vaihdetaan käytävillä ja toisinaan metsästetään vessoja. Suhde urakoitsijan kanssa on kuitenkin suvaitsevainen ja hyvä, ja osapuolet ovat käyneet avointa ja ymmärtäväistä keskustelua omista tarpeistaan.

Träskman toivoo, että Kiasman valmistumisen jälkeen päästään taas normaaliin elämänrytmiin.

– Odotan sitä, että jatketaan kohti normaalimpaa elämää, kun kaikki aukeaa. ARS22-näyttelyä on valmisteltu hyvin paljon, mutta meillä on katse jo seuraavassa projektissa.