Luonnonvarakeskuksen Maaningan toimipaikan isot uudistukset ovat valmistuneet Kuopiossa
Kuopiossa sijaitsevan Maaningan Luonnonvarakeskuksen (Luke) toimipaikan kartanorakennuksen peruskorjaus, navetan peruskorjaus- ja -parannus sekä uudisrakennus tutkimustoiminnalle on saatu päätökseen. Luke varustelee tilat uusimmalla teknologialla, ja tutkimustoiminta alkaa uusissa tiloissa alkuvuoden aikana.
Senaatti-kiinteistö toteutti 1800-luvulla rakennettuun kartanorakennukseen laajan peruskorjauksen, joka valmistui tammikuussa. Rakennuksen talotekniikka on uusittu, ja ilmanvaihtoon tehtiin parannuksia. Toteutus on Luken toimitilakonseptin mukainen moderni monitilaympäristö, jossa on kunnioitettu rakennuksen historiallisia ominaispiirteitä. Myös majoitustilat on uusittu.
Tutkimusnavetan peruskorjauksessa ja -parannuksessa tilat uusittiin moderniksi tutkimusympäristöksi sekä tehtiin tilamuutoksia, joilla parannetaan Luken tutkimustoiminnan edellytyksiä. Tutkimusnavetan läheisyyteen rakennettiin uusi 150 m2 lannan separointirakennus varustettuna paloturvallisella pienkuormaajan tallilla. Myös eläinten jaloittelupiha uusittiin tutkimustarpeisiin. Luke on varustanut tutkimusnavetan nykyaikaisella lypsyrobotilla. Tutkimuslaitteisto automatisoi eläinliikenteen, ruokinnan ja suuren osan mittauksista. Rakennushankkeen kustannukset ovat 1,9 miljoonaa euroa ja Luken laitekustannukset 0,45 miljoonaa euroa. Luke on varustanut tutkimuslaitteistoa Pohjois-Savon liiton EAKR-rahoituksella.
Senaatti-kiinteistöt rakennutti vanhan valumakentän mittalaiterakennuksen tilalle uuden nykyaikaisen 200 bm2 tutkimusrakennuksen, jonka rakennustyöt valmistuivat helmikuussa 2021. Sen jälkeen aloitetut tutkimustoiminnan rakennusautomaatiotyöt valmistuivat joulukuussa 2021. Luke varustelee tutkimusrakennuksen ja valumakentät uudella tutkimustekniikalla ja näytteenottorobotilla. Luke aloittaa toiminnan uusissa tutkimustiloissa huhtikuussa 2022. Käyttöönottoon liittyvät valmistelut kestävät noin kaksi vuotta.
Tutkimusaseman aluetekniikka uusittiin, ja hakelämmitys korvattiin pellettijärjestelmällä. Työt valmistuivat marraskuussa 2021, ja aluetekniikan kustannukset ovat 2,2 miljoonaa euroa.
Vuoden 2022 aikana uusitaan jätevesipumppaamo ja alueelta puretaan useampi käytöstä poistettu vanha rakennus, joille ei ole enää käyttöä. Maaningan tutkimusalueen energiatehokkuutta parannetaan asentamalla kesällä alueelle aurinkovoimala ja auton sähkölatauspisteet.
Lisätiedot:
Seppo Höyhtyä, rakennuttajapäällikkö, Senaatti-kiinteistöt, seppo.hoyhtya@senaatti.fi, puh. 040 684 0706
Tutustu myös Maaningan tutkimusalueen rakennushistoriaselvitykseen oheisesta linkistä: https://www.senaatti.fi/app/uploads/2020/08/978-952-368-027-2_2020_Arkkitehtitoimisto-Arto-Mattila-Oy_Maaninka_LUKE_Rakennushistoriaselvitys-1.pdf