Kaivopuiston Marmoripalatsille uusi omistaja
Valtion kiinteistöomaisuudesta ja sen kehittämisestä vastaava Senaatti-kiinteistöt on myynyt Helsingin Kaivopuistossa sijaitsevan suojellun Marmoripalatsin kotimaiselle kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö HGR Property Partnersille. Vuodesta 2012 myynnissä olleeseen arvorakennukseen suunnitellaan asuntoja.
Eliel Saarisen suunnittelema Marmoripalatsi on valmistunut vuonna 1918. Yhteensä noin 1400-neliöinen rakennus sijaitsee Kaivopuiston lehmuskujan päässä osoitteessa Itäinen puistotie 1. Senaatti on etsinyt vuodesta 2012 lähtien arvorakennukselle ostajaa, joka pystyy investoimaan merkittävästi kiinteistön kunnostamiseen suojelunäkökohdat huomioiden. Kauppahinta on 6,6 miljoonaa euroa.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että pitkä myyntiprosessi on saatu onnistuneesti päätökseen. Arvokas suojelukohde saa nyt osaavan omistajan, joka pystyy kunnostamaan rakennuksen ja antamaan sille sen arvoa kunnioittavan uuden elämän, toteaa johtaja Mauri Sahi Senaatti-kiinteistöistä.
Marmoripalatsin ostanut HGR Property Partners on kotimainen kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö, joka on keskittynyt pääkaupunkiseudulla sijaitseviin kiinteistökohteisiin ja kehityshankkeisiin.
– Odotamme innolla, että pääsemme palauttamaan historiallisen Marmoripalatsin uuteen loistoonsa, toteaa HGR Property Partners Oy:n toimitusjohtaja Kari Helin.
Marmoripalatsi on alun perin suunniteltu asuinkäyttöön
Ruukinpatruuna August Keirkner rakennutti Marmoripalatsina ja Villa Keirknerina tunnetun huvilan Kaivopuiston laitaan eläkepäiviään varten. Pitkään sairastellut Keirkner kuoli ennen kuin talo ehti valmistua, joten uuteen taloon muutti hänen leskensä Lydia. Huvilan osti vuonna 1937 paperitehtailija Rudolf Walden, josta tuli talvisodan jälkeen Suomen puolustusministeri.
Waldenin kuoleman jälkeen vuonna 1946 valtio vuokrasi rakennuksen, ja se toimi vuosina 1947–48 käydyn asekätkentäoikeudenkäynnin näyttämönä. Rakennuksen havaittiin soveltuvan hyvin oikeuden istuntopaikaksi ja se päätettiin ostaa valtiolle vuonna 1949. Marmoripalatsi remontoitiin vasta perustetulle Helsingin hovioikeudelle, joka toimi talossa 1952–84. Sen jälkeen tilat olivat työtuomioistuimen käytössä maaliskuuhun 2012 saakka. Tilat ovat olleet käyttämättöminä vuodesta 2012.
Rakennushistoriaselvitys ja uusien käyttötarkoituksien konseptointi
Osana myyntiprosessia Senaatti on teettänyt Marmoripalatsista rakennushistoriaselvityksen, joka on ladattavissa Senaatin sivuilta: Marmoripalatsin rakennushistoriaselvitys
Myyntiprosessin aikana Senaatti-kiinteistöt teetti kohteen käyttömahdollisuuksista visiosuunnitelmia, jotka sisälsivät kolme erilaista konseptia. Konseptit suunniteltiin ostoa harkitsevien asiakkaiden oman suunnittelun avuksi, eivätkä ne sido ostajaa. Suunnittelun taustatyötä tehtiin yhteistyössä mm. Museoviraston, ELY-keskuksen ja Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan kanssa. Visiosuunnitelmat antavat osviittaa siitä, mikä on suojelun ja rakentamisen näkökulmasta mahdollista.
Lue lisää: Uusi elämä Marmoripalatsille: asunnoiksi vai galleriaksi?
Kuvamateriaalia median käyttöön: Senaatti-kiinteistöjen materiaalipankista
(Kansiosta: Kuvat / Rakennukset ja tilat / Marmoripalatsi)
Lisätietoja:
Senaatti-kiinteistöt, kiinteistökehitys ja -myynti, johtaja Mauri Sahi, p. 040 037 6303, mauri.sahi@senaatti.fi
HGR Property Partners Oy, toimitusjohtaja Kari Helin, p. 040 579 0570, kari.helin@hgrpp.fi
Senaatti-kiinteistöt on valtionhallinnon työympäristökumppani ja toimitila-asiantuntija. Olemme uusien työnteon tapojen ja työympäristöjen suunnannäyttäjä. Senaatin monialaiset ammattilaiset huolehtivat valtion kiinteistövarallisuudesta ja sen tehokkaasta käytöstä. Senaatti vastaa myös valtiolle tarpeettomien kiinteistöjen kehittämisestä ja myynneistä. Senaatti on julkinen toimija, joka noudattaa myynneissä avointa ja syrjimätöntä menettelyä. Kohteet myydään pääsääntöisesti tarjousten perusteella. Vastuullisuus on keskeinen osa Senaatin kaikkea toimintaa. www.senaatti.fi
HGR Property Partners on kotimainen kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö, joka on keskittynyt pääkaupunkiseudulla sijaitseviin kiinteistökohteisiin ja kehityshankkeisiin. Yhtiö on perustettu vuonna 2005. Yhtiön kokenut henkilöstö on tehnyt kiinteistötransaktioita kokonaisarvoltaan yli 2 miljardin euron edestä ja vuokrannut yli 1 000 000 m2 toimitiloja. www.hgrpp.fi