Korjauksia mediassa esitettyihin tietoihin Valteri-työmaan alihankkijoista
Valteri-koulun korjaustyömaalla pääurakoitsijana toimii Mirlux Oy. Muun muassa ylityökorvauksia koskevat epäselvyydet koskevat Mirlux Oy:n alihankkijaa VaraTek Oy:tä. Palkkakysymysten vuoksi Rakennusliitto on julistanut VaraTek Oy-nimisen alihankkijan saartoon 14.10.2026 alkaen.
Elokuussa Rakennusliiton tekemässä tarkastuksessa havaittiin, että kaikki pääurakoitsijan alihankkijat eivät ole käyttäneet kaikilta osin omaa palkattua työvoimaa vaan työmaalla on todettu hyväksyttämättömiä kevytyrittäjiä. Tämän tultua Senaatin tietoon syyskuussa, Senaatti vaati samana päivänä pääurakoitsijaa poistamaan ko. aliurakoitsijan henkilöt työmaalta. Senaatti on aiemmin tehnyt työmaalle oman sisäisen tarkastuksen ja määrännyt siinä yhteydessä sopimussanktioita Mirluxille.
Julkisuudessa on nostettu esille väitteitä rakennushankkeen pääurakoitsijan Mirluxin toiseen alihankkijaan, Kore Metal Oy:öön, liittyvistä kytköksistä rikollisuuteen. Senaatin Rakennusliitolta saamien tietojen mukaan Kore Metalin toimintaan työmaalla ei liity avoinna olevia palkka- tai muita epäselvyyksiä eikä siihen kohdistu vaatimuksia.
Mirlux on Senaatin talousrikollisuuden torjunnan sopimusehtojen mukaisesti hyväksyttänyt alihankkija Kore Metallin Senaatilla. Ennen hyväksymistä Senaatti on selvittänyt tilaajavastuulain mukaiset tiedot alihankkijoista. Tilaajavastuuselvityksissä ei ole ilmennyt sellaisia puutteita, joiden nojalla Senaatilla olisi ollut perusteita olla hyväksymättä yritystä työmaalle.
Senaatin hyväksyntä perustuu virallislähteisiin, joissa ei ole ollut viitteitä rikollisuudesta. Tilaajaorganisaatioilla ei ole itsenäistä oikeutta tarkastaa rikosrekistereiden tietoja. Rikosrekisteritiedot nousevat esiin osana turvallisuusselvitysprosessia silloin, kun turvallisuusselvitystä edellytetään, mutta tässä hankkeessa turvallisuusselvitykselle ei ole ollut perusteita.
Senaatti asettaa sopimuksissa urakoitsijoille lakisääteisen tason ylittäviä velvoitteita talousrikollisuuden torjumiseksi. Pelkkä huhu tai epäily mahdollisista suhteista rikolliseen toimintaan ei mahdollista yrityksen poissulkemista kilpailutuksesta tai työmaalta, vaan poissulkemisen tulee perustua todennettavissa olevaan lailliseen perusteeseen, kuten lainvoimaiseen tuomioon. Myöskään Rakennusliitolta ei ole tullut vaatimuksia poissulkemiseen.
Senaatti on tehnyt pitkäjänteisesti työtä talousrikollisuuden torjunnassa ja ollut kehittämässä alan toimintamalleja. Kehitystyötä jatketaan ja Senaatin tavoitteena on löytää yhteistyössä eri toimijoiden kanssa myös uusia keinoja harmaan talouden torjuntaan.
Senaatti-konsernissa on käynnissä tällä hetkellä 257 työmaata eri puolilla Suomea. Rakennuttamisessa käytetään noin 900 eri yritystä vuosittain.
Senaatin tiedotteessa 14.10. on kerrottu asiasta tarkemmin: https://www.senaatti.fi/ajankohtaista/uutiset/senaatti-kiinteistot-selvittaa-helsingissa-sijaitsevan-tyomaan-aliurakoitsijaan-liittyvia-epaselvyyksia-2/
Lisätietoja
Lisätietoja: Tuomas Igoni, ylläpitoryhmän päällikkö, Senaatti-kiinteistöt, p. +358 40 631 1662