Kun Valtioneuvoston linnan juhlavalaistus Helsingin Senaatintorin kupeessa syttyy itsenäisyyspäivänä kello 17, virastopalvelupäällikkö Urpo Nissinen, 66, on ollut töissä jo kymmenen tuntia. Vaihtanut virkavaatteet päälle, laittanut kolme kunniamerkkiä rintaansa, valvonut turva-aitojen pystytyksen Tuomiokirkon eteen ja miehittänyt kirkon ulko-ovet ja kryptat. Hoitanut juhlajumalanpalveluksen kutsuvieraat sisään, pitänyt Valtioneuvostossa nimenhuudon Presidentinlinnaan lähtevälle nelikymmenpäiselle porukalleen ja ohjannut heidät linnaan ”kaitsemaan vieraita”.
Valtioneuvoston juhlavalaistuksen suunnitelma on ollut Nissisellä jo pitkään valmiina. Ikkunalaudat on tyhjennetty ja valaistusta on alettu rakentaa viikkoa ennen itsenäisyyspäivää. Valaistu Suomi 100 -tunnus komistaa julkisivua jo nyt.
Viidennen kerroksen ullakolta on kannettu vuodenkierrossa pölyyntyneet kynttilät. Niitä on niin paljon, että pelkästään niiden kantamiseen kuluisi helposti kokonainen päivä.
”Kyllä minäkin nuorena miehenä juoksin hakemaan kynttilöitä ullakkovintiltä. Se ei ollut puhtainta hommaa”, naurahtaa Nissinen, joka on hoitanut Valtioneuvoston valaisun vuodesta 1972.
Kyntteliköt ovat vaihtuneet hänen uransa aikana neljä kertaa. ”Vanhimmat näkemäni kyntteliköt ovat 50-luvulta.”
Niissä valkoinen putki merkkasi kynttilää ja hehkulamppu kierrettiin bakeliittisydämeen. Jalat olivat viistot. Nykyiset metallijalkaiset on otettu käyttöön 90-luvulla.
”Onneksi kynttilöitä ei enää tarvitse käydä napsauttamassa päälle yksi kerrallaan”, Nissinen sanoo. Silloin sai neljä miestä pinkoa pitkin valtavan rakennuksen käytäviä.
Väki kokoontuu Senaatintorille katsomaan
Nykyään lamput ovat kytkimien takana ja syttyvät yhtä aikaa. Silti neljää miestä tarvitaan yhä. Kello kaksi iltapäivällä he kokoontuvat tarkistamaan kynttilät, harjoittelevat kerran tai kaksi. Kello 17 syttyvät kynttilät Senaatintorille tulleiden iloksi.
”Menemme vanhan kaavan mukaan. Väelle on tärkeää, että kynttilät syttyvät ajallaan”, Nissinen kertoo.
Sama nelikko on vahtimassa iltakymmeneen, että joka ikkunalla varmasti loistaa kaksi kynttilää.
Urpo Nissinen puolestaan huolehtii yli puolenyön, että hänen tiiminsä on Presidentinlinnassa siellä missä tarvitaan. Nämä ministeriöiden ylivirastomestarit, hallinnolliset virkamiehet ja valvojat auttavat vieraita oikeisiin paikkoihin.
Osa tiimistäni on airueina ja osa naulakoilla, siirtämässä kalusteita tai linnan ovella.
Vielä ennen kotiinlähtöä Nissinen tarkistaa, että linnan pääsisäänkäynnillä on kaikki kunnossa. Sitten hän hyppää toiseksi viimeistä kertaa itsenäisyyspäivän yönä autoonsa valtioneuvoston sisäpihalla. 22-vuotiaana valtioneuvostossa aloittanut mies aikoo malttaa eläkkeelle runsaan vuoden päästä, 68-vuotiaana.
Aamukammassa siis yksi itsenäisyyspäivävalaistus jäljellä.
Miksi juuri kaksi kynttilää?
Kynttiläperinteelle on useampi selitys. Yhden tarinan mukaan se on perua Ruotsin valtakunnan ajoilta, jolloin kynttilät sytytettiin ikkunoille kuningasperheen merkkipäivinä tai vierailujen aikaan. Autonomian aikaan kynttilät puolestaan paloivat keisariperheen kunniaksi. Myös jääkäriliikkeellä oli tapana merkitä suojatalo, jossa Saksaan jääkäriksi lähtevä pystyi yöpymään turvallisesti.
Itsenäisyyspäivän kynttilät yleistyivät vuodesta 1927 lähtien, kun Itsenäisyyden liitto kehotti laittamaan kynttilät ikkunalle itsenäisyyspäivänä iltakuudesta yhdeksään. Aluksi niitä polttivat lähinnä porvaripuolueiden kannattajat kaupungeissa ja taajamissa. 1960-luvulta lähtien kynttilöitä paloi jo useimpien kotien ikkunoilla.
Keskustele artikkelista
Kommentointi on suljettu