Siivoojarobotti Assi ihmetyttää ohikulkijoita Helsingin Pasilassa
Senaatti-kiinteistöjen ensimmäinen siivoojarobotti Assi on rautainen alansa ammattilainen. Se on auttanut Pasilan Virastokeskuksen siivoamisessa lokakuusta 2017 lähtien.
Senaatti-kiinteistöjen ensimmäinen siivoojarobotti Assi on rautainen alansa ammattilainen. Se on auttanut Pasilan Virastokeskuksen siivoamisessa lokakuusta 2017 lähtien.
Joka arkiaamu kello kuusi virastokeskuksen siivooja Timo Erkkilä hakee Assi-robotin varastosta Helsingin Itä-Pasilassa. Hän vie robotin rakennuksen katutasolle lähtöpisteeseen ja painaa käynnistysnappia.
Seuraavat 40 minuuttia robotti siivoaa itsenäisesti sen keskusmuistiin tallennettua tuttua reittiä. Samaan aikaan Erkkilä siivoaa paikat, joihin yli 400-kiloinen rautamöhkäle ei pääse.
Ohikulkijat käyttävät virastokeskuksen ensimmäistä kerrosta, Aurinkoraittia, myös väylänä Pasilan juna-asemalta Itä-Pasilaan. Päivässä raitin läpi kulkee tuhansia ihmisiä, joten lattiat eivät pysy puhtaana pitkään. Kello kahdelta Timo ja Assi toistavatkin aamuisen kierroksen.
Erkkilä kertoo, että ohikulkijat pysähtyvät usein kuvaamaan siivoavaa Assia ja kyselevät, mikä se oikein on.
”Joku voi kokeilla, miten Assi reagoi, jos sen eteen menee seisomaan. Assi pysähtyy ja jatkaa matkaansa sitten, kun ihminen väistää. Assi osaa myös tarvittaessa kiertää eteen ilmestyneen esteen.”
Pasilan Virastokeskus tarjoaa toimitilat kaikkiaan noin kahdellekymmenelle valtion virastolle. Kerrospinta-alaa on yli 70 000 neliömetriä, joten siivottavaa riittää.
Suurin osa rakennuksesta on tekstiililattiaista toimistotilaa, jossa kovapintaisten lattioiden pesuun erikoistunut Assi ei pysty operoimaan. Kiinteistöpäällikkö Jaana Kulju kertoo, että robottia pysytään tällä hetkellä hyödyntämään Aurinkoraitin lisäksi kolmessa kellarikerroksessa.
”Työtunteja sille kertyy noin viisi päivässä. Aikaa kuluu myös, kun robotin akut pitää vaihtaa ja laite pitää siirtää kerroksesta toiseen.”
Kulju kertoo, että Assi sai nimensä nimikilpailussa, johon osallistuivat eri virastojen työntekijät. Robotin käyttöönotto sujui ongelmitta. Aluksi asentaja kävi ohjelmoimassa siivousreitit robottiin. Tähän meni yksi työpäivä. Sen jälkeen ohjelmointia piti hioa parin viikon ajan, kunnes siivous alkoi sujua vaivattomasti.
Assi on Senaatti-kiinteistöjen ensimmäinen siivousrobotti. Senaatin toimitilapalveluiden asiantuntijan Viivi Salosen mukaan robotteja tulee Senaatille todennäköisesti lisää, kunhan niiden teknologia entisestään monipuolistuu ja sopivia siivoustiloja löytyy lisää.
”Kokemukset Assista ovat olleet positiivisia. Kun teknologia kehittyy, robotiikkaa voidaan hyödyntää myös toimistojen siivouksessa. Nykytason laitteille ahtaat ja alati muuttuvat tilat ovat liian monimutkainen ympäristö”, kertoo Assin hankinnasta huolehtinut Salonen.
Kulju ja Salonen eivät usko, että robotit korvaavat ihmiset siivoushommissa ainakaan lähitulevaisuudessa.
”Robotti vaatii ohjelmointia sekä jatkuvaa huoltoa, ja noihinkin tarvitaan ihmistä. En myöskään oikein jaksa uskoa, että robotit oppisivat käyttämään esimerkiksi hissiä ainakaan pian. Eli robotit eivät korvaa ihmisiä, mutta hyviä työkavereita niistä tulee”, Kulju sanoo.
Haluatko lukea uusimmat sisältömme ensimmäisten joukossa?