Siirry sisältöön

Turku, Pihlajaniemi

Pihlajaniemen uuden kaupunginosan suunnittelu on käynnissä. Pihlajaniemen alueella yhdistyvät ainutlaatuisella merellisyys ja saavutettavuus eri kulkumuodoin. Alueen keskeinen sijainti Turun kaupunkirakenteessa, luonnonympäristö sekä merenranta luovat hyvät edellytykset viihtyisän ja omaleimaisen asuinalueen toteuttamiselle. Koko aluetta suunnitellaan vähintään 5000 asukkaalle.

Video: Tutustu Turun Pihlajaniemen alueesse oikein turunmurteel!

Heikkilän kasarmialueen ympärille suunnitteilla uusi kaupunginosa

”Pihlajaniemen uuden kaupunginosan suunnittelu ympäröivään olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen suoraan historiallisen miljöön kupeeseen on moniulotteinen ja vaativa suunnittelutehtävä. Alue mahdollistaa erittäin houkuttelevan, innostavan ja urbaanin asumismiljöön tuleville asukkaille. Tulevien asukkaiden lisäksi Pihlajaniemen alue tulee osaltaan tarjoamaan virkistysmahdollisuuksia ja palveluja myös ympäröivien alueiden asukkaille.”

 

Otto Virenius
Kiinteistökehityspäällikkö
Senaatti-kiinteistöt

Tutustu Turun Pihlajaniemen alueesse oikein turunmurteel!

Pihlajaniemen pohjoisosa

  • Arviolta 2500 uutta asukasta
  • Suunnittelualueen pinta-ala 18,5 ha
Kuva: Valokuvaaja Jussi Vierimaa, Turku. Kuva: Valokuvaaja Jussi Vierimaa, Turku.

Turun keskustan kupeeseen syntyy vehreä koti tuhansille

Turkulaiset tuntevat Pihlajaniemen alueen Puolustusvoimista, mutta tulevaisuudessa se on tuhansien koti ja kaikkien kaupunkilaisten virkistysalue. Heikkilän kasarmialueen viereen syntyy uudenlaisten korttelien kaupunginosa, jossa meri on lähellä.

Lue koko artikkeli

Pihlajaniemen alueen suunnittelun tavoitteena on kokonaan uusi kaupunginosa, joka kytkeytyy ympäröivään kaupunkirakenteeseen ja Puolustusvoimien käytössä olevaan Heikkilän kasarmialueeseen turvaten puolustusvoimien tarpeet ja toimintaedellytykset vastaisuudessakin alueella. Alueen asemakaavamuutoksen valmisteluun liittyvä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on hyväksytty Turun kaupunkiympäristölautakunnassa alkuvuodesta 2019.

Kartalla näkyvä Pihlajaniemen pohjoinen osa kaavoitetaan ensimmäisenä.

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on rakentaa Pihlajaniemen alueelle ympäröivään kaupunkirakenteeseen liittyvä uusi vetovoimainen, merellinen ja urbaani kaupunginosa vähintään 5000 asukkaalle. Alueen keskeinen sijainti Turun kaupunkirakenteessa, luonnonympäristö sekä merenranta luovat hyvät edellytykset viihtyisän ja omaleimaisen asuinalueen toteuttamiselle. Suunnittelutyössä otetaan huomioon myös kaupungin ilmastotavoitteita ja mahdollistetaan kestävien kulkumuotojen osuuden kasvattamista ja kustannustehokkaan joukkoliikenteen järjestämistä.

Suunnittelualueen pohjoisosaan on tavoitteena suunnitella kaupallisten palveluiden keskusta. Asumisen ja liiketilojen lisäksi suunnittelualueelle tutkitaan myös toimitilojen ja päiväkodin rakentamista. Tavoitteena on puolustusvoimien tarpeiden ja reunaehtojen huomioiminen. Suunnittelussa varaudutaan myös siihen, että alueen rakentaminen on mahdollista toteuttaa vaiheittain toimivina osakokonaisuuksina. Tavoitteena on varata ranta-aluetta virkistysalueeksi ja sinne tutkitaan virkistyskäyttöä tukevien palvelujen rakentamista, kuten esimerkiksi venevalkamaa, uimarantaa ja kahvilatoimintaa. Lisäksi suunnittelutyössä tavoitellaan ulkoilureittiä, joka yhdistäisi Pihlajaniemen uuden kaupunginosan muihin ulkoilureitteihin.

Alueen suunnittelusta vastaavat arkkitehtitoimistot Ajak Oy sekä tanskalainen Gehl Architects yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Alueen asemakaavan valmistelua sekä suunnittelua koordinoi virallisena kaavoituskonsulttina Urbanity Oy yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen ja Turun kaupungin kanssa.

Koko Pihlajaniemen alue

  • Arviolta 5000 uutta asukasta
  • Suunnittelualueen pinta-ala 29 ha
Kuva: Valokuvaaja Jussi Vierimaa, Turku. Kuva: Valokuvaaja Jussi Vierimaa, Turku.

Kysymyksiä ja vastauksia Turun Pihlajaniemen alueesta

Tustustu alueeseen kysymys/vastaus osiossa.

Kysymyksiä ja vastauksia Turun Pihlajaniemen alueesta

Aikataulu

  1. 11.2.2020

    Asemakaavaluonnos hyväksytty

  2. Syksy 2020

    Aloituskortteleiden tontinluovutuskilpailu

  3. 12/2020

    Kiinteistökaupan esisopimukset aloituskortteleista

  4. Kevät 2021

    Asemakaavaehdotus nähtäville

  5. 2021

    Kaavaehdotus poliittisessa päätöksenteossa

  6. 2023

    Lainvoimainen asemakaava

  7. 2024-2025

    Infran rakentaminen alkaa

  8. 2026-2027

    Asuntorakentaminen alkaa

  9. 2028-2029

    Ensimmäiset asukkaat

Pihlajaniemi ja Heikkilän kasarmi – Vuosisatojen värikäs historia

Kuninkaankartano, vesilentoasema, merisotakoulu ja kariutunut kalkkisatama. Turun Pihlajaniemessä on käynyt kova kuhina jo satoja vuosia ennen kuin alueen maamerkki Heikkilän kasarmi valmistui. Tulevaisuudessa kasarmialuetta kiertävä vehreä keidas on tuhansien turkulaisten uusi koti.

Lue koko artikkeli
Keksi - Senaatti - Turku - Heikkilän kasarmialue Keksi - Senaatti - Turku - Heikkilän kasarmialue

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt
Otto Virenius, kiinteistökehityspäällikkö
+358 40 718 8028
otto.virenius@senaatti.fi

Tiedote, 19.04.2021
Tiedote, 21.12.2020

Rakennushistoriaselvitys, Heikkilän kasarmi, Turku
Anna palautetta