Tikkakosken sammutusvaahtovahingon aiheuttama järviveden käyttörajoite loppui, mutta kalan käyttöä ei suositella
Tikkakoskella helmikuussa tapahtuneen sammutusvaahtovahingon aiheuttamat PFAS-pitoisuudet Alanen-järvessä ja Korpelanpurossa ovat kevään kuluessa laskeneet, mutta ovat edelleen koholla. Viranomaisen asettama järviveden käytön rajoitus on purettu. Järvivedessä voi uida, mutta sitä ei suositella ruonlaittoon eikä juomavedeksi. Järvestä pyydetyissä kaloissa todettiin kohonneita PFAS-yhdisteiden pitoisuuksia, joten kalan käyttörajoitus pysyy voimassa.
Helmikuussa 2025 Ilmasotakoulun lentokonehallin automaattisen sammutusjärjestelmän vikaantumisen vuoksi halliin pääsi vuotamaan palontorjuntaan käytettävää fluoripitoista sammutusvaahtoliuosta. Osa vesi-vaahtoliuoksesta kulkeutui hulevesijärjestelmien kautta maastoon.
Puolustuskiinteistöt ja Puolustusvoimat ryhtyivät heti toimenpiteisiin päästön leviämisen rajoittamiseksi. Osa liuoksesta saatiin kerättyä kiinteistöstä talteen imuautoilla ja alueelle rakennettiin väliaikainen pato, jolla aineen kulkeutumista Alanen-järveen saatiin hidastettua.
Kiinteistön sammutusjärjestelmän sammutusvaahto vaihdettiin vuonna 2024 vaahtoon, joka ei sisällä ympäristölle haitallisimpia pitkäketjuisia PFAS-yhdisteitä. Alanen-järven vesi- ja kalanäytteissä on kuitenkin todettu lyhytketjuisten yhdisteiden lisäksi myös pitkäketjuisia PFAS-yhdisteitä. Ne ovat todennäköisesti peräisin Tikkakosken lentokentän vanhalta, käytöstä poistetulta sammutusharjoittelualueelta.
Sammutusvaahtovahingon ympäristövaikutusten ensimmäisen vaiheen tutkimusta ja sen tuloksia esiteltiin alueen asukkaille asukastilaisuudessa 18.6.
Järvestä kerätään kesän aikana sedimentti- ja kalanäytteitä ympäristö- ja terveysriskin arviointia varten. Näytteiden perusteella laaditaan tarkempi riskinarviointi ja erillinen raportti, joka valmistuu ja josta tiedotetaan syksyn aikana.
Tietoa PFAS-yhdisteistä
- PFAS = per- ja polyfluoratut alkyyliyhdisteet
- Käytetty laajasti vuosikymmeniä sammutusvaahtojen lisäksi teollisuudessa ja monissa kuluttajatuotteissa niiden vettä, likaa ja rasvaa hylkivien ominaisuuksien vuoksi sekä palonestoaineina joissain sisustustekstiileissä sekä sähkö- ja elektroniikkatuotteissa.
- Haitallisimmiksi todettujen PFAS-yhdisteiden käyttöä on rajoitettu maailmanlaajuisesti ja EU-alueella yli kymmenen vuoden ajan.
- Esiintyvät ympäristössä ja eliöstössä kaikkialla.
- Ympäristönlaatunormilla tarkoitetaan sellaista vesiympäristölle vaarallisen ja haitallisen aineen pitoisuutta pintavedessä, sedimentissä tai eliöissä, jota ei saa ihmisen terveyden tai ympäristön suojelemiseksi ylittää.
- Altistumista PFAS-yhdisteille ravinnon, huonepölyn ja hengitysilman kautta on vaikea välttää.
- EU on asettanut raja-arvoja haitallisimmiksi todettujen PFAS-yhdisteiden enimmäispitoisuuksille kalassa ja muissa elintarvikkeissa.
Lähde: Pirkanmaan ELY-keskus
Lisätietoja
Puolustuskiinteistöt:
erityisasiantuntija Kari Koponen, kari.koponen@puolustuskiinteistot.fi, 0294 83 1402
Laukaan kunta:
ympäristötoimenjohtaja, Miia Valkonen, miia.valkonen@laukaa.fi, 0400 642 429