Senaatti-kiinteistöt on myynyt kaksi kiinteistöä Lappeenrannan Sairaalanmäeltä
Senaatti-kiinteistöt on allekirjoittanut 15.1.2021 kahden erillisen ostajan kanssa kiinteistökaupat Lappeenrannan Sairaalanmäellä sijaitsevista kahdesta kiinteistöstä. Rakennukset ovat olleet alun perin Puolustusvoimien käytössä asuin- ja talousrakennuksina sekä sairaalakäytössä ja myöhemmin niissä on toiminut myös päiväkoti.
Rakennukset sijaitsevat Sairaalanmäellä Lappeenrannan ydinkeskustan länsipuolella. Rakennusten lähiympäristössä sijaitsee pääasiassa asuinkerrostaloja. Sairaalanmäen alue ja rakennukset ovat osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Molemmat myydyistä rakennuksista ovat suojeltuja eikä niitä saa purkaa ja rakennuksiin tehtävistä korjaus- ja muutostöistä on pyydettävä museoviranomaisen lausunto.
Sairaalanmäen alueella on 20.10.2020 lainvoiman saanut asemakaava. Asemakaavassa alue on osoitettu keskeisiltä osiltaan liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi. Alueelle voidaan sijoittaa myös asuin-, majoitus- ja ravintolatiloja, päiväkoti sekä vanhusten palveluja.
Nyt tehtyjen kiinteistökauppojen myötä Lappeenrannan Rakuunamäen ja Sairaalanmäen alueelle jää valtion omistukseen ja käyttöön vielä yksi toimistorakennus.
Lisätiedot:
Asko Taskila
myyntipäällikkö, Senaatti-kiinteistöt
puh. 040 511 2157, asko.taskila@senaatti.fi