Senaatti-kiinteistöt myy kehitettävää kokonaisuutta Otaniemessä
Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt 8.2.2023 tarjouskilpailun kahdesta kiinteistöstä Otaniemessä. Kiinteistöt muodostavat suuren kehitettävän kokonaisuuden Kivimiehen alueella, jossa on vireillä asemakaavan muutos.
Kiinteistöt sijaitsevat keskeisellä paikalla vahvasti kehittyvällä Kivimiehen alueella Otaniemen yliopistokampuksen ja Keilaniemen välissä. Kivimiehen alueella yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla sijainti Raide-Jokerin pysäkkien vieressä ja kahden metroaseman välissä. Alueella on meneillään asemakaavan muutos, jonka tavoitteena on mm. mahdollistaa käyttötarkoituksien muuttaminen ja uutta rakentamista alueelle. Kaavoituksesta vastaa Espoon kaupunki.
Osoitteessa Kivimiehentie 1 sijaitseva Geologian tutkimuskeskuksen käytössä ollut toimisto- ja laboratoriokiinteistö on rakentunut neljässä vaiheessa. Ensimmäinen osa valmistui 1950-luvulla ja viimeisin vaihe toteutettiin vuona 2004. Rakennusten yhteenlaskettu laajuus on noin 21 700 brm2. Kohde on nykyisin enimmäkseen tyhjillään Geologian tutkimuskeskuksen muutettua muutama vuosi sitten toisiin tiloihin Otaniemessä.
Osoitteessa Kivimiehentie 2 sijaitseva alun perin Valtion palokoulun ja myöhemmin Raja- ja merivartiokoulun opetus- ja majoituskäytössä ollut kiinteistökokonaisuus on valmistunut kahdessa vaiheessa 1950- ja 1970-luvulla. Rakennuksen laajuus on noin 7 200 brm2 ja se on tällä hetkellä kokonaisuudessaan vuokrattu Majoituspalvelu Forenom Oy:lle.
”Tavoitteena on löytää kiinteistöille uusi omistaja, jolla on hyvät edellytykset kehittää näihin mielenkiintoisen historian omaaviin kohteisiin uuttaa elämää. Käynnissä oleva asemakaavoitus antaa uudelle omistajalle mahdollisuuden kehittää rakennusten käyttötarkoituksia ja myös jonkin verran uutta rakentamista,” toteaa Senaatin myyntipäällikkö Ella Sperling.
Kohteet on valtion kiinteistöstrategian mukaisesti päätetty myydä, koska valtion käyttö niissä on päättynyt. Osa rakennuksista on suojeltu. Kiinteistöt myydään nykyisen asemakaavan mukaisina.
Lisätiedot:
Ella Sperling, myyntipäällikkö, Senaatti-kiinteistöt, puh. +358 50 501 6502, ella.sperling@senaatti.fi
Emmi Sihvonen, kiinteistökehityspäällikkö, Senaatti-kiinteistöt, puh. +358 50 340 1408, emmi.sihvonen@senaatti.fi