Senaatti-kiinteistöt, Helsingin kaupunki ja Skanska neuvottelutulokseen Pasilan Länsitornialueen toteuttamisesta
Senaatti-kiinteistöt ja Helsingin kaupunki ovat päässeet neuvottelutulokseen Pasilan Länsitornialueen suunnittelusta ja toteuttamisesta Skanskan kanssa. Länsitornialueelle on tarkoitus toteuttaa neljä tornia sekä paviljonkirakennus. Länsitornialueen asemakaavamuutos vie noin kaksi vuotta. Rakentaminen alueella voisi alkaa arviolta vuonna 2026.
Alueen asemakaavan muutos laaditaan Skanskan Helsinki High-rise -kilpailussa toiseksi tulleen ja neuvotteluvaiheessa kehitetyn ehdotuksen pohjalta edellisen toteutussopimuksen päätyttyä. Ensimmäisessä vaiheessa myynnin kohteena ovat tontit toimistotornin, asuintornin sekä paviljonkirakennuksen toteutusta varten, loput kaksi tonttia myydään myöhemmässä vaiheessa.
Tavoitteena on allekirjoittaa aluetta koskeva esi- ja toteutussopimus kesäkuussa 2023. Solmittaville sopimuksille haetaan tarvittavat hyväksynnät Senaatti-kiinteistöjen ja Helsingin kaupungin päätöksenteossa huhti-toukokuun aikana.
Länsitornialuetta koskeva hanke on Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyssä 18.4., jonka jälkeen asia etenee kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Helsingin kaupunki käynnistää hankkeen edellyttämän asemakaavamuutosprosessin asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen.
Lisätiedot:
Senaatti-kiinteistöt, Leena Palokangas, myyntipäällikkö, puh. 050 308 9158, leena.palokangas@senaatti.fi
Helsingin kaupunki, Anna-Maija Sohn, asemakaavoitus, tiimipäällikkö, 09 310 15590, anna-maija.sohn@hel.fi
Skanska Talonrakennus Oy, Juhani Aspara, aluejohtaja, puh. 0400 736 718, juhani.aspara@skanska.fi