Sairilan koulukodille uusi koulurakennus
Mikkelissä sijaitsevan Sairilan koulukodin historiallisessa pihapiirissä on useita rakennuksia, joista nyt viimeisimpänä peruskorjattavana oli alun perin 1800-luvun lopulla Sairilan kartanon navetaksi valmistunut kivirakennus. Se toimii nykyisin koulukodin koulurakennuksena ja on viimeksi peruskorjattu laajemmin 1970-luvun lopulla. Koulurakennus ei vastannut enää teknisesti eikä toiminnallisesti tämän päivän koulukodeille asetettuja vaatimuksia.
Koulun peruskorjauksesta vastasi valtion koulukotikiinteistöistä vastaava Senaatti-kiinteistöt. ”Peruskorjaus oli kokonaisuutena poikkeava hyvin laajan korjausasteen vuoksi, eikä yli satavuotiaan rakennuksen peruskorjauksessa yllätyksiltäkään täysin vältytty. Rakennushanke valmistui kuitenkin suunnitellussa aikataulussa ja pysyi noin 3 miljoonan euron budjetissaan”, toteaa Senaatti-kiinteistöjen aluepäällikkö Mikko Rautiainen.
Peruskorjauksessa rakennettiin käytännössä uusi rakennus kantavine runkoineen alkuperäisten kiviseinien sisälle. ”Purkutöissä tulleiden rakenteellisten yllätyksien vuoksi myös vesikaton rakenteet jouduttiin purkamaan ja alkuperäisestä rakennuksesta jäljellä jäivät luonnonkivimuuratut ulkoseinät, jotka nekin saumauskorjattiin molemmin puolin”, kertoo Rautiainen.
Koulurakennuksen lisäksi 1990-luvulla valmistuneessa laajennusosassa tehtiin tilamuutoksia, jossa vähällä käytöllä olleet metallityön opetustilat muutettiin paremmin koulukodin nykyistä käyttötarvetta palvelevaksi liikunta- ja monitoimitilaksi.
Koulurakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelusta vastasi Sitowise Oy ja pääurakoitsijana toimi Rakennusliike Avikainen Oy.
Toimiva ja turvallinen toimintaympäristö
Koulurakennus ja siihen liittyvä laajennusosa on nyt peruskorjattu toimivaksi, turvalliseksi ja terveelliseksi oppimisympäristöksi. Erityisesti kiinnitettiin huomioita hyvään sisäilmaan.
Peruskorjaus- ja muutostöissä noudatettiin Senaatti-kiinteistöjen ja Valtion koulukotien yhdessä luomaa koulukotikonseptia, jonka mukaisesti tilaratkaisuissa huomioidaan kattavasti nuorten, henkilöstön ja toiminnan nykytarpeet, terapeuttisuus ja turvallisuus.
Koulukodin tilat on uudistettu kokonaisuudessaan
Sairilan koulukodin käytössä olevia tiloja on uudistettu runsaasti viime vuosina. Uudet asuinyksiköt valmistuivat vuonna 2014. Koulukodin hallinto- ja ruokalarakennuksena toimivan suojellun Sairilan kartanorakennuksen peruskorjaus valmistui vuonna 2021. Nyt valmistuneen koulurakennuksen peruskorjauksen jälkeen koulukodin toiminnan tilat ovat käytännössä uudistettu kokonaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Koulukodissa hoidetaan ja opetetaan 24:ää (12-17-vuotiasta) lasta ja koulukoti työllistää noin 70 henkilöä. ”Sairilan koulukodilla on nyt hyvät, toimivat ja turvalliset tilat ja täten myös hyvät toimintaedellytykset järjestää vaativaa lastensuojelua, erityistä huolenpitoa ja vaativaa erityisen tuen perusopetusta” toteaa Sairilan koulukodin johtaja Päivi Kinnunen.
Koululla vietettiin tällä viikolla tervetuloa taloon -tilaisuutta, jossa juhlistettiin sekä koulun että päärakennuksen vuonna 2021 valmistuneen peruskorjauksen valmistumista.
Valtion koulukodit
Valtion koulukodin koulu järjestää perusopetusta ja tutkintoon valmentavaa koulutusta (TUVA). Valtion koulukotien kiinteistöt ovat Suomen valtion omistamia ja Senaatti-kiinteistöjen hallinnoimia. Valtion koulukoteja on viisi. Mikkelin lisäksi ne sijaitsevat Limingalla, Vihdissä, Kouvolassa ja Pedersöressä. Sairilan koulukoti aloitti toimintansa vuonna 1962. Valtion viiden koulukodin tilat päivittyvät tulevina vuosina vastaamaan entistä paremmin asukkaidensa tarpeisiin. Uudistuksen ohjenuorana on koulukotien toiminta- ja toimitilakonsepti, joka yhtenäistää koulukotien tilat, työmenetelmät ja elämisen käytännöt.
Lisätiedot
Senaatti-kiinteistöt aluepäällikkö Mikko Rautiainen, mikko.rautiainen@senaatti.fi
p. 040 835 0053
Sairilan koulukodin johtaja Päivi Kinnunen , paivi.kinnunen@valtionkoulukodit.fi
p. 029 524 4405.