Puolustusvoimien kasarmit ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan – kolme neljästä kasarmista on uudistettu
Vuosien 2021–2026 aikana valmistuneisiin kasarmihankkeisiin on investoitu noin 116 miljoonaa euroa. Lisäksi Puolustuskiinteistöt käyttää vuosittain useita miljoonia euroja kasarmien kunnossapitoon ja pienempiin remontteihin.
”Kasarmikannan kunto on parantunut merkittävästi. Vielä muutamia vuosia sitten noin puolet Puolustusvoimien kasarmeista oli peruskorjattu tai rakennettu uudelleen. Määrätietoisen kasarmien korjausohjelman ansiosta osuus on nyt noussut jo 76 prosenttiin”, Puolustuskiinteistöjen asiakkuusjohtaja Lasse Koponen sanoo.
Nykyaikaiset kasarmit tukevat palvelusarkea
Uudistetut tilat vastaavat nykyaikaisen varusmieskoulutuksen tarpeita. Tupien kalustuksessa huomioidaan käytännöllisyys ja viihtyisyys. Uusissa tupakalusteissa on esimerkiksi latauspistokkeet puhelimille.
WC- ja pesutilat ovat aiempaa yksityisempiä, ja ne soveltuvat yhteiskäyttöön palvelustaan suorittaville miehille ja naisille.
Nykyisin kasarmeissa sisäolosuhteet pysyvät jatkossakin parempina, kun varusteiden kuivaustilat on sijoitettu erilleen majoituskerroksista ja maastokäytössä olevat teltat ja muut varusteet säilytetään erillisissä kuivaamorakennuksissa.
Hankkeita meneillään eri puolilla Suomea
Kasarmikannan uudistaminen jatkuu aktiivisesti eri puolilla Suomea. Tämän vuoden alussa Ilmavoimien Pirkkalan tukikohdassa otettiin käyttöön laajasti peruskorjattu kasarmi. Santahaminan varuskunnassa on parhaillaan käynnissä kasarmin kattava peruskorjaus, ja Sodankylässä on alkamassa uuden jättikasarmin rakennushanke. Syksyllä Dragsvikissä käynnistyy kasarmin peruskorjaus.
Panostukset ennakoivaan toimintaan
Kasarmien kuntoa seurataan aktiivisesti. Rakennuksiin tehdään säännöllisiä rakenteiden, ilmanvaihdon ja talotekniikan katsastuksia, joiden avulla mahdolliset korjaustarpeet tunnistetaan ajoissa.
Tavoitteena on varmistaa hyvät olosuhteet kaikille varusmiehille riippumatta siitä, missä varuskunnassa he suorittavat palveluksensa.
”Kasarmien hyvä kunto perustuu niiden ennakoivaan ylläpitoon. Seuraamme rakennusten kuntoa systemaattisesti ja kohdistamme korjaukset sinne, missä niitä tarvitaan”, asiakkuusjohtaja Lasse Koponen kertoo.
Puolustusvoimien kasarmit:
- varusmiesten käytössä on 66 kasarmia
- 50 kasarmia on kattavasti peruskorjattu tai uudisrakennettu 2000-luvulla
- tavoitteena on, että kaikki kasarmit on uudistettu 2030-luvun puoliväliin mennessä
- keskimäärin yhden kasarmin perusparannus maksaa noin 12,5 milj. euroa
- niiden rakennuttamisesta ja ylläpidosta vastaa Puolustuskiinteistöt.
Lisätietoja
Asiakkuusjohtaja Lasse Koponen, lasse.koponen@puolustuskiinteistot.fi, puh. +358 294 831 100