Palvelukseen astuvat varusmiehet majoittuvat aiempaa terveellisimmissä kasarmeissa – puolet majoitusrakennuksista on peruskorjattu 2000-luvulla
Uudet alokkaat aloittavat palveluksensa tänään 2. tammikuuta. Yhä useampi varusmies majoittuu uudistetuissa kasarmeissa, sillä niistä on peruskorjattu jo puolet 2000-luvulla. Tällä hetkellä Puolustuskiinteistöillä on meneillään peruskorjaukset 15 prosentissa kasarmeista. Hyvään sisäilmaan panostetaan muillakin toimenpiteillä, kuten rakennusten säännöllisillä katsastuksilla sekä henkilökunnan ja varusmiesten koulutuksilla.
Kasarmeja peruskorjataan parhaillaan esimerkiksi Upinniemen, Someroharjun, Rissalan, Utin ja Parolannummen varuskunnissa. Puolustuskiinteistöt peruskorjaa kaikki loput majoitusrakennukset tämän vuosikymmenen aikana.
Uudistetuissa kasarmeissa sisäilman laatu pysyy parempana, kun varusteiden kuivaustilat sijoitetaan erilleen majoituskerroksista ja maastokäytössä olevat teltat ja muut varusteet säilytetään eri rakennuksissa.
Puolustuskiinteistöt panostaa vahvasti ennakoivaan sisäilmatoimintaan
Puolustuskiinteistöt on panostanut vahvasti sisäilmatoimintaan rekrytoimalla kunnossapitoyksikköön oman sisäilmatiimin, jossa toimii neljä rakennusterveysasiantuntijaa.
– Tavoitteenamme on tilanne, jossa sisäilmaongelmat eivät pääse yllättämään ennakoivan sisäilmatoiminnan, sisäilmaosaamisen kehittämisen sekä toimivan viestinnän ansiosta. Ennakoivina toimenpiteinä teemme rakenteiden ja ilmanvaihdon katsastuksia sekä sisäilmatutkimuksia. Lisäksi oma henkilökuntamme, kuten siivoojat ja kiinteistönhuolto, tekee jatkuvaa havainnointia sisäilmaan laatuun vaikuttavista asioista, kertovat sisäilma-asiantuntijat Hanna Tuovinen ja Mauri Sakko.
Kaikkiin Puolustuskiinteistöjen rakennuksiin tehdään rakenteiden ja ilmanvaihdon katsastukset säännöllisesti. Katsastukset keskittyvät erityisesti sisäolosuhteisiin vaikuttaviin tekijöihin. Viime vuonna niitä tehtiin lähes 200 rakennukseen.
Katsastuksista ja ennakoivista sisäilmatutkimuksista saadaan hyvää tietoa rakennusten kunnosta ja jatkotutkimustarpeista. Kun rakennuksen kunto ja korjaustarpeet on saatu selville, pystytään korjaustoimenpiteet kohdentamaan ja ajoittamaan oikein, jolloin rakennusten sisäolosuhteita saadaan parannettua tehokkaasti.
Terveempi kasarmi, terveempi sotilas – uudet sisäilmaoppimateriaalit alokkaille
Rakennusten käyttäjät voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa hyvään sisäilman laatuun muun muassa pitämällä tilat siistinä ja helposti siivottavina sekä ilmoittamalla havaitsemistaan sisäilmahaitoista. Tämän vuoksi varusmiehiä koulutetaan myös sisäilma-asioissa.
Puolustuskiinteistöjen tuottama varusmiesten uusi sisäilmaoppimateriaali otetaan käyttöön nyt tammikuussa. Materiaalipaketti sisältää sisäilmavideon lisäksi erillisen oppituntimateriaalin.
Lisätiedot:
sisäilma-asiantuntija Mauri Sakko, 029 4832277, sisailma@puolustuskiinteistot.fi
Puolustuskiinteistöt taistelee terveiden kasarmien hyväksi – aseena nollatoleranssi
Puolustuskiinteistöjen sisäilma-asiantuntijat: ”Reagoimme jokaiseen sisäilmatarkastuspyyntöön”