Immolan kasarmialueen kehittämishanke käynnistyy
Senaatti-kiinteistöt aloittaa Immolan kasarmialueen kiinteistöjen mittavan kehittämishankkeen syyskuussa Imatralla. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan uudisrakennus väistötiloissa toimivalle Kaakkois-Suomen rajavartioston esikunnalle ja osin Rajavartiolaitoksen esikunnalle. Sen on tarkoitus valmistua kesään 2021 mennessä.
Immolassa toimii Kaakkois-Suomen rajavartioston esikunta, osa Rajavartiolaitoksen esikunnasta sekä Raja- ja merivartiokoulu. Kehittämishanke koskee valtaosaa Immolan kasarmialueen kiinteistöistä ja se etenee useassa vaiheessa niin, että kokonaisuudessaan hankkeen on tarkoitus valmistua helmikuussa 2023. Alueelta puretaan heikkokuntoisia rakennuksia ja suunnitellaan uudisrakennukset esikunnalle, ruokalalle, sotilaskodille sekä liikuntakoulutukseen. Rakennushistoriallisesti merkittävä ja suojeltu, 1930-luvun funktionalismia edustava rakennuskokonaisuus peruskorjataan.
”Immola on erittäin vaativa kohde, joka on rakentunut eri vuosikymmeninä ja rakennusten kunto vaihtelee. Senaatti-kiinteistöt suhtautuu vakavasti kampuksella ilmenneisiin sisäilmaongelmiin ja Rajavartiolaitoksen kanssa yhdessä olemme nostaneet hankkeen keskeiseksi tavoitteeksi uudistaa tilat turvallisiksi ja terveellisiksi”, Senaatti-kiinteistöjen Itä-Suomen aluejohtaja Jyrki Reinikainen sanoo.
Alueelta on jo purettu 1960-luvulla rakennettu heikkokuntoinen esikuntarakennus, myöhemmin on tarkoitus purkaa koulutus- ja huoltorakennus. Suunnittelun vaiheet tarkentuvat syksyn 2019 aikana.
”Rajavartiolaitos haluaa kehittämishankkeella parantaa oleellisesti kasarmin kiinteistöjen toiminnallisuutta ja turvallisuutta. Samalla tavoitteenamme on ratkaista muutamissa kiinteistöissä ilmenneet sisäilmaongelmat sekä parantaa kustannus- ja tilatehokkuutta”, toteaa Rajavartiolaitoksen kiinteistöyksikön eteläisen palvelualueen kiinteistöpäällikkö, majuri evp Juha Karhiaho.
Rakennushistoriallisesti suojeltu alue
Immolan kasarmialue on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi ja se on yksi suomalaisen modernismin parhaiten säilyneistä rakennuskokonaisuuksista. Vuosina 1935–1938 rakennetun kasarmialueen kivirakennukset ovat säilyneet kokonaisuudessaan. Kasarmialueen kunnostamisessa ja rakentamisessa lähtökohtana on, että vanha miljöö säilyy ehyenä. Korjaussuunnittelua Senaatti-kiinteistöt tekee yhteistyössä Museoviraston kanssa.
”Parhaiten rakennuksia suojelee se, että ne ovat aktiivisessa käytössä ja historialliset rakennukset kyetään muuntamaan nykyvaatimusten mukaiseen käyttöön. Immolassa toiminnot sijoitetaan useisiin rakennuksiin, peruskorjattaviin vanhoihin ja uudisrakennuksiin. Tällä yhdistelmällä haastavimpiin 30-luvun rakennuksiinkin saadaan sopiva toimintasisältö ja suojelutavoitteet toteutuvat”, Jyrki Reinikainen sanoo.
Lisätietoa kasarmialueen historiasta: https://www.senaatti.fi/app/uploads/2017/05/5406-2016_Manark_Imatra_Immola.pdf
Lisätietoja:
Jyrki Reinikainen, aluejohtaja, Senaatti-kiinteistöt, Itä-Suomen alue
puh. 040 565 5181 jyrki.reinikainen@senaatti.fi
Juha Karhiaho, kiinteistöpäällikkö, majuri evp, Rajavartiolaitoksen esikunta
puh. 02 954 20617, juha.karhiaho@raja.fi (lomalla 29.6. alkaen, lisätietoja tällä välin apulaisprojektipäällikkö, kapteeni evp Veijo Immonen veijo.immonen@raja.fi 02 954 20618)