Ehdotus ”Huomassa” Vanhan Vaasan sairaalan uudisrakennuksen suunnitteluratkaisuksi
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt ja Vanhan Vaasan sairaala ovat käynnistäneet 48-potilaspaikkaisen uudisrakennushankkeen. Suunnittelusta järjestettiin viidelle suunnitteluryhmälle kutsukilpailu, jonka perusteella valittiin kaksi parasta ehdotusta. Lukkaroinen Arkkitehdit Oy:n ehdotus ”Huomassa” osoittautui jatkokehittämisen jälkeen sopivammaksi suunnitteluratkaisuksi.
”Senaatti-kiinteistöt teki lopullisen päätöksen valinnasta kuultuaan arkkitehtuurikilpailun SAFA-tuomarin ja Vanhan Vaasan sairaalan näkemyksiä. Ratkaisevana tekijänä oli ehdotuksen ansiot toiminnallisuuden ja turvallisuuden kannalta. Valittu ratkaisu täyttää uudisrakennukselle asetut tavoitteet ja tarjoaa hyvät mahdollisuudet kehittää kokonaisratkaisua edelleen”, toteaa Senaatti-kiinteistöjen asiakaspäällikkö Jari Auer.
Hankkeen päätavoitteena on toteuttaa sairaalan toiminnan kannalta toimiva, turvallinen, muuntojoustava ja tehokas ratkaisu. Lisäksi uudisrakennuksen on sovittava valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Uudisrakennukseen sijoitetaan sairaalan kolme suljetuinta potilasosastoa sekä monitoimisali, valmistuskeittiö ja henkilökunnan ruokasali. Uudisrakennuksen tavoitelaajuus on 5 444 brm2.
Vanhan Vaasan sairaalassa hoidetaan oikeuspsykiatrisia ja vaikeahoitoisia psykiatrisia potilaita sekä tehdään mielentilatutkimuksia. Se on Suomen vanhin samassa paikassa edelleen toimiva sairaala. Sairaalatoiminta alueella jatkuu näillä näkymin pitkälle tulevaisuuteen.
Sairaala-alueen kiinteistöineen omistaa Suomen valtio/Senaatti-kiinteistöt. Uudisrakennuksen toteuttaminen vaatii vielä investointipäätöksen.
Lisätietoja
Asiakaspäällikkö Jari Auer, Senaatti-kiinteistöt
jari.auer@senaatti.fi ja puhelin 040 865 5047
Tiedotteen lähettäjä: Senaatti-kiinteistöjen viestintä p. 040 579 4779