Enemmän siltoja, vähemmän siiloja – Lahden virastotalo yhteisenä työympäristönä
5 min
Lahden virastotalo Kirkkokatu 12:ssa on toiminut julkisen hallinnon toimijoiden nykyaikaisena monitilaympäristönä kesästä 2024 lähtien. Yhteisen työympäristön, tuttavallisesti YTYn, lisäksi saman katon alla kansalaisia palvelee julkisen hallinnon yhteinen palvelupiste eli Suomi-piste.
Lahden virastotalossa työskentelee satoja valtion työntekijöitä, mutta rakennusta ei kuitenkaan voi kutsua yhden viraston taloksi. Keväällä 2024 valmistuneessa tilamuutoshankkeessa virastotalo uudistettiin lattiasta kattoon valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen mukaisesti, ja yhteiseen työympäristöön eli YTYyn on sen jälkeen kotiutunut 10 julkisen hallinnon toimijaa.
Tilamuutokset kohdistuivat reiluun puoleen virastotalon tiloista, ja niissä hyödynnettiin jo aiemmin tehtyjä muutoksia. Uudistettujen muuntojoustavien työtilojen lisäksi virastotaloon toteutettiin yhteiskäyttöinen kokouskeskus ja työkahvila sekä valtion toimijoiden yhteinen asiakaspalvelupiste eli Suomi-piste.
Yhteinen palvelupiste, itsepalvelupisteet sekä yhteiskäyttöinen kokouskeskus aulapalveluineen ovat käytettävissä maanantaista perjantaihin. ”Tahdon” pääsee sanomaan vihkitilassa perjantaisin.
Lahden yhteisessä työympäristössä toimivat Business Finland, Digi- ja väestötietovirasto, Finnvera, Lupa- ja valvontavirasto, Kela, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Maanmittauslaitos, Rikosseuraamuslaitos, Ulosottolaitos ja Verohallinto. Samassa kiinteistössä toimii myös muita organisaatioita, muun muassa Edunvalvontavirasto, Maahanmuuttovirasto ja Oikeusaputoimisto.
Organisaatioiden rajat eivät kulje seinissä
Tilamuutos toi mukanaan paitsi uusia tiloja myös uudenlaisia tapoja käyttää niitä. Virastotalon uudistuksen myötä seinät eivät enää erottele virastoja toisistaan, vaan monitilaympäristö tuo ne saman katon alle. Lahden yhteisessä työympäristössä työskentelee noin 700 henkilöä, joiden päivittäistä vuorovaikutusta, yhteistyötä ja tiedonvaihtoa yhteiset tilat ovat helpottaneet, mikä muun muassa nopeuttaa asiakkaiden asioiden käsittelyä.
Vaikka virastotalo kokoaa yhteisen työympäristön organisaatiot saman katon alle, työskennellä voi nimellisesti eri puolilla Lahtea. Neuvottelut hoituvat muun muassa Kiveriössä ja Päijänteellä, projektit etenevät Tekemäjärvellä ja tiimityö sujuu Rievelissä. Tilojen ovien pielessä olevista näytöistä voi varmistaa, että on tulossa oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.
Yhteiskäyttöisissä muunneltavissa tiloissa kukaan ei jää yhden työpöydän tai -huoneen vangiksi, vaan jokainen voi valita itselleen sopivimman työskentelypisteen kulloisenkin tarpeen ja omien mieltymysten mukaan, olipa se sitten keskittymistä hiljaisessa tilassa, pikainen puhelu pistäytymistilassa tai inspiroitumista ikkunan vieressä.
Tiloissa on panostettu äänimaailmaan parantamalla äänieritystä ja akustiikkaa: taustamelu vähenee ja työrauha säilyy. Liikuteltavat pistorasiapylväät, siirrettävät näytöt ja säädettävät työpöydät tukevat tilojen muunneltavuutta.
Lahdessa virastojen ja asiantuntijoiden arkea yhdistää Yhteisökehittämisen toimintatiimi, joka syntyi alun perin yhteisöllisyyttä edistävän työympäristötiimin kylkeen. Tiimi muun muassa toteuttaa tapahtumia ja edistää yhteisöllisyyden rakentumista. Ensimmäinen sen järjestämä tapahtuma oli leikkimieliset YTYmpialaiset yhteisen työympäristön ensimmäisenä syksynä 2024. Ne pidettiin virastotalon sisä- ja ulkotiloissa sekä eri kerroksissa, jotta talo tulisi tutuksi. Ohjelmassa oli muun muassa toimintarasteja, sählykisaa, mölkkyä ja tikanheittoa.
Tiimin toteuttamat tapahtumat teemoittuvat yleensä arkipyhien ympärille, ja virastotalossa on muun muassa vietetty kevätpäivää ja Lapset mukaan töihin -päivää sekä syöty joulupuuroa yhdessä. Lisäksi kerran kuussa nautitaan yhteiset aamukahvit. Keväällä 2025 toteutetun kyselytutkimuksen mukaan yhteisiin tilaisuuksiin osallistuneista 88 prosenttia pitää tilaisuuksia hyödyllisinä.
Visuaalisesti tiloissa on huomioitu myös paikallisuus ja henkilöstön oma kädenjälki. Toimistotilojen maisemaseinissä hyödynnetään henkilöstön ottamia valokuvia, jotka tuovat ympäristöön tunnistettavuutta ja viihtyisyyttä. Virastotalon kotikaupunkia voi tarkastella ilmasta käsin.Maisema voi viedä hetkessä kiireisestä kaupunkimaisemasta luonnon keskelle.
Palvelut yhden pysähdyksen taktiikalla
Lahden virastotalon yhteinen palvelupiste eli Suomi-piste keskittää seitsemän julkisen hallinnon toimijan palvelut samaan osoitteeseen. Suomi-pisteessä asiointi sujuu Digi- ja väestötietoviraston, Lupa- ja valvontavirasto, Kelan, Maanmittauslaitoksen, Rikosseuraamuslaitoksen, Ulosottolaitoksen ja Verohallinnon kanssa.
Ensimmäisen kerroksen Suomi-pisteessä on 20 palveluhuonetta, vihkitilat ja asiakkaiden itsenäiseen asiointiin asiakastietokoneilla. Lisäksi asiakaspalvelutehtävissä toimiville työntekijöille on taustatyötilat palvelutilanteiden väliseen työntekoon taustatyötilat.
Viranomaisten omien asiantuntijoiden lisäksi Suomi-pisteessä toimii palveluneuvojia, jotka ohjeistavat viranomaisasiointiin liittyvissä asioissa, auttavat asiakas- ja vuoronumerojärjestelmän käytössä ja opastavat digitaalisten palvelujen käytössä. He auttavat tarvittaessa myös etäpalvelulaitteiston käytössä.
Suomi-piste helpottaa kansalaisten asiointia viranomaisten luona, kun palvelut ovat saatavilla samasta paikasta tehokkaasti ja vaivattomasti – kirjaimellisesti yhdellä pysähdyksellä. Yhteisessä käytössä olevat asiakaspalvelutilat mahdollistavat asiakkaiden tapaamisen joustavasti, ja samalla viranomaisten välinen yhteistyö tiivistyy ja tiedonkulku paranee. Yhteistä palvelua tukevat toimintatavat ja järjestelmät vahvistavat sekä asiakas- että henkilöstökokemusta.
Vuotuiset hiilidioksidipäästöt vähenevät yli 300 000 kiloa
Senaatti huomioi kaikissa rakennushankkeissaan vähähiilisyys- ja vastuullisuustavoitteet. Nykyaikaiset työtilaratkaisut ja tilojen yhteiskäyttö parantavat tilankäytön tehokkuutta, mikä pienentää valtion hiilijalanjälkeä ja tuo valtiolle kustannussäästöjä. Lahden virastotaloon kotiutuneiden virastojen käyttämä toimistotila väheni noin 10 460 neliötä, mikä vähensi hiilidioksidipäästöjä 343 000 kiloa vuodessa. Määrä vastaa 374 Helsingin ja New Yorkin välisen lentomatkan vuotuisia päästöjä tai 3,32 miljoonan kilometrin matkaa maantiellä.
Lahden virastotalossa otettiin käyttöön jo tammikuussa 2021 piikki- eli maksimiteholtaan 40 kilowatin aurinkosähköjärjestelmä, jolla voidaan korvata muutama prosentti ison virastorakennuksen sähkönkäytöstä. Pääosin aurinkosähkö kuuluu rakennuksen ilmanvaihdon ylläpitoon. Järjestelmä tuotti vuonna 2025sähköä noin 27 megawattituntia. Vastaavalla vuosituotolla pystyisi lämmittämään 2 687 saunaa.
Rakennushankkeissa huomioidaan myös kiertotalous ja materiaalitehokkuus hyödyntämällä mahdollisimman paljon olemassa olevia rakenteita, uudelleenkäyttämällä esimerkiksi toimistokalusteita, valaisimia ja väliovia ja kiinnittämällä uusien hankinnassa huomiota kestäviin materiaalivalintoihin sekä minimoimalla jätteiden määrä.