Tullihallituksen entiselle kiinteistölle uusi omistaja

Aiemmin Tullihallituksen käytössä ollut kiinteistö Uudenmaankatu 1 – 5:ssä on saanut uuden omistajan. Kiinteistön on ostanut yhdysvaltalainen kiinteistösijoitusyhtiö BlackRock Assets.
”Olemme erittäin tyytyväisiä, että kiinteistön myyntiprosessi on saatu onnistuneesti päätökseen ja sen myötä arvokas suojelukohde saa omistajan, joka pystyy toteuttamaan rakennukseen sen arvoa kunnioittavan uuden elämän”, toteaa johtaja Mauri Sahi Senaatti-kiinteistöistä.
Senaatti-kiinteistöt myi joulukuussa 2016 kiinteistön Lapis Rakennus Oy:n perustamille yhtiöille. Ostaja ei kuitenkaan pystynyt maksamaan kauppahintaa kokonaisuudessaan. Kauppahinnan maksun vakuudeksi kauppakirjassa oli sovittu Senaatille panttioikeus myytyyn kiinteistöön.
Pantti jouduttiin realisoimaan, ja ulosottoviraston toimesta kiinteistön myyntiprosessi on nyt saatu päätökseen vapaaehtoisella kaupalla.
Arkkitehtonisesti ja historiallisesti arvokas kortteli
Tontilla sijaitsee kaksi eri aikaan rakennettua rakennusta, jotka on myöhemmin yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Ensimmäinen rakennus valmistui Erottajan varrelle vuonna 1891, ja sen suunnitteli arkkitehti Theodor Höijer. Toinen rakennus valmistui Yrjönkadun puolelle vuonna 1905, arkkitehtina oli toimisto Grahn, Hedman & Wasastjerna.
Molemmat talot rakennutti aikoinaan henkivakuutusyhtiö Kaleva liike- ja asuintaloiksi. Valtio osti kiinteistön vuonna 1913. Yhdistettyihin taloihin muutti valtion virastoja, mutta merkittävä määrä huoneistoja oli asuinkäytössä vielä 1930-luvulla, joitakin asuntoja oli pihasiivissä vielä 1970-luvulla.
Talot ovat arkkitehtonisesti ja historiallisesti arvokkaita, ja ne on suojeltu vuonna 1980 asetuksen nojalla.
Lisätietoja:
Senaatti-kiinteistöt, kiinteistökehitys ja myynti: johtaja Mauri Sahi, p. 040 037 6303, mauri.sahi@senaatti.fi
BlackRock: Astrid Overeem, BlackRock, +31 020 5495213, astrid.overeem@blackrock.com
Trevian Asset Management Oy (BlackRockin paikallinen kumppani ja neuvonantaja): Risto Vuorenrinne, Investment Director, Trevian Asset Management Oy, m.: +358 50 313 9350 risto.vuorenrinne@trevian.fi