Senaatti-konserni saavuttaa tavoitellut 58 miljoonan euron säästöt valtiolle vuoden etuajassa
Senaatti-konsernin käynnissä olevan tuottavuusohjelman tavoitteena oli toimintaa ja tilankäyttöä tehostamalla mahdollistaa valtion virastoille ja laitoksille 58 miljoonan euron säästöt. Summa on noin 8 prosenttia hallituksen valtionhallintoon kohdentamista säästöistä. Keskimäärin valtion virastojen kuluista noin 7 % käytetään toimitilakustannuksiin.
Senaatti-konserni alensi virastojen vuokria noin 20 miljoonalla eurolla jo vuoden 2025 alusta, kun mm. energiansäästöllä ja hankintojen kehittämisellä oli saatu alennettua kustannuksia. Lisäksi yhdessä asiakasvirastojen kanssa on toteutettu tilamuutoksia, jotka vähentävät tilakustannuksia merkittävästi, yhteensä yli 35 milj. euroa. Tavoitteena oli toteuttaa säästöt vuoden 2027 loppuun mennessä, mutta ne saavutetaan jo kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Toimistotilojen tehostaminen tuonut kymmenessä vuodessa yli 200 milj. säästöt
Tilakustannussäästö on ollut Senaatti-konsernin keskeinen tavoite vuodesta 2015 lähtien. Virastojen siirtyminen ns. koppikonttoreista monitilatoimistoihin ja valtion yhteisiin työympäristöihin on muun virastojen tilankäytön tehostamisen kanssa tuonut yli 200 M€ säästöt vuosien 2015–2026 aikana. Jatkossa säästäminen tilankäyttöä tehostamalla vaikeutuu olennaisesti, koska toimistotilat on pian päivitetty valtion toimitilastrategian ja nykyisten toiminnallisten vaatimusten mukaisiksi.
Uuden tuottavuusohjelman suunnittelu on käynnistetty
Senaatti on nyt käynnistänyt uuden tuottavuusohjelman suunnittelun. Ohjelman tavoitteena on selvitä jättimäisten maanpuolustus- ja turvallisuusinvestointien myötä konsernin nopeasti kasvavista rahoituskustannuksista sekä hillitä kasvavien rahoituskustannusten luomaa painetta virastojen vuokrien korotuksiin.
”Suomen valtiontalouden ja konsernin asiakaskunnan taloudelliset haasteet sekä samanaikainen suuri investointitarve edellyttävät merkittäviä säästöjä valtion tilakustannuksiin ja tuottavuuden parantamista”, sanoo Senaatin konsernijohtaja Tuomas Pusa
Suunnittelutyössä haetaan uusia keinoja säästöihin ja toiminnan tehostamiseen. Senaatti jatkaa edelleen oman toimintansa tehostamista. Voimakkaasti kasvavia investointikustannuksia pyritään hillitsemään Senaatin kehittämän hankeohjausmallin avulla, jossa jokaisessa rakennushankkeessa optimoidaan tilojen toteutus mahdollisimman kustannustehokkaaksi. Tilankäytön tehostamisessa merkittävin mahdollisuus säästöihin liittyy virastojen toimipaikkaverkostojen kehittämiseen. Asiakasvirastojen kanssa tarkastellaan myös esim. kalliiden erityistilojen yhteiskäyttöä eri viranomaisten kesken.
Lisäksi selvitetään uusia keinoja tehostaa kunnossapitoa ja ylläpitoa. Senaatti pystyy jo nyt järjestämään tilojen ylläpidon 20 % markkinatoimijoita edullisemmin. Valtion tilojen kunnossapitoon on kuitenkin panostettu viime vuosina markkinatoimijoita enemmän, kun on parannettu tilojen laatua, energiatehokkuutta ja sisäolosuhteita.
Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta Senaatti pyrkii edelleen myymään valtion käytöstä poistuneita tiloja. Nopealla myynnillä pystytään saamaan säästöjä tilojen ylläpitokustannuksista ja välttymään tulevilta korjaus- ja remontointikustannuksilta. Vajaakäytöllä olevista valtion rakennuksista voidaan rajoitetusti vuokrata tiloja myös muille kuin valtion toimijoille.
Lisätietoja
Konsernijohtaja Tuomas Pusa, tuomas.pusa@senaatti.fi, puh. +358 50 390 2143