Siirry sisältöön

Senaatti-konsernin vuosi 2021

Puolustuskiinteistöjen perustaminen ja samalla uuden konsernirakenteen syntyminen olivat eittämättä suurin muutos vuonna 2021. Yhteinen matkamme sai hyvän lähdön, kun ylitimme yhdessä säästö- ja ympäristötavoitteemme. Lue yhdistetty vuosikertomus ja vastuullisuusraporttimme vuodelta 2021.

Lue raportti

Konsernijohtajan katsaus

Suuri organisaatiomuutos vaati paljon työtä ja uusien toimintamallien opettelua. Kiireiseen vuoteen mahtui paljon onnistumisia ja henkilöstömme ylsi erinomaiseen suoritukseen poikkeuksellisissa olosuhteissa. Haluamme kiittää asiakkaitamme ja kumppaneitamme hyvästä ja tiiviistä yhteistyöstä vuonna 2021.

Lue konsernijohtajan katsaus vuoteen 2021

Kohti hiilineutraaleja tiloja

Senaatti vastaa, että valtion käytössä olevat toimitilat ovat hiilineutraaleja vuoteen 2035 mennessä. Olemme vähentäneet päästöjämme reilut 90 % vajaan kymmenen vuoden aikana ja matkaamme edistävät rakennushankkeidemme konkreettiset ja numeeriset päästövähennystavoitteet.

Lue lisää raportistamme

Saimme aikaan 11,3 miljoonan euron säästöt

Onnistuimme yhdessä asiakkaidemme kanssa sopimaan 11,3 milj. euron vuositason säästöistä tilakustannuksiin ja ylitimme vuodelle 2021 asetetun 7 milj. euron säästötavoitteen selvästi. Tilankäytön tehostaminen tuo kustannussäästöjä ja auttaa samalla saavuttamaan ympäristötavoitteet.

Lue lisää raportistamme

Investoimme uudisrakennuksiin ja peruskorjauksiin

Investointimme olivat yhteensä 417 milj. euroa. Vuoden 2021 suurimmat valmistuneet hankkeet olivat muun muassa ulkoministeriön käytössä olevan Merikasarmin perusparannus ja THL:n uusi oikeuslääketieteen rakennus. Puolustuskiinteistöissä valmistui 10 yli yhden miljoonan euron hanketta, muun muassa kasarmin 34 peruskorjaus Säkylässä.

Lue lisää raportistamme

Nollatoleranssi sisäilmaongelmille

Olemme tehneet pitkäjänteisesti työtä sisäilmaongelmien ennaltaehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi valtion kiinteistöissä. Asiakkaidemme arvio valtion toimitilojen sisäilmasta on parantunut seitsemän vuotta peräkkäin. Nollatoleranssiohjelma on käynnistetty myös Puolustuskiinteistöissä.

Lue lisää raportistamme

Suomen innostavimmat työpaikat -sertifikaatti

Sekä asiakkaiden että henkilöstön tyytyväisyys muutoksen keskellä kertoo, että huolellisesti valmisteltu organisaatiouudistus eteni onnistuneesti. Ansaitsimme Innostavimmat työpaikat -tunnustuksen, kun vuosittaisessa henkilöstötutkimuksessa kokonaisuustyytyväisyys eli People Power -indeksi nousi hyvälle tasolle 71,2 AA.

Lue lisää raportistamme

Lue lisää kohteesta Senaatti-kiinteistöjen tilinpäätös

Senaatti-kiinteistöjen tilinpäätös vuodelta 2021

Lue lisää kohteesta Puolustuskiinteistöjen tilinpäätös

Puolustuskiinteistöjen tilinpäätös vuodelta 2021

Lue lisää kohteesta Konsernin hallinnointikoodi

Konsernin hallinnointikoodi vuodelta 2021
Anna palautetta