Vaalan vankila
Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa vankilan Vaalaan Rikosseuraamuslaitoksen käyttöön. Vankila rakennetaan Rikosseuraamuslaitoksen ja Senaatin asiantuntijoiden kehittämän vankilakonseptin mukaisesti ja sen tavoitteena on vähentää uusintarikollisuutta. Vankila valmistuu alustavan aikataulun mukaan vuodenvaihteessa 2024-2025.
Moderni vankila miehille
Vaalan rakennetaan moderni satapaikkainen suljettu vankila miehille. Vankila sijoittuu noin 1,2 kilometrin päässä keskustaajaman pohjoispuolella Järvikyläntien ja Vaarakaarrontien kulmauksessa. Tontin pinta-ala on noin 26 ha ja rakennushankkeen bruttoala on noin 9 500 brm2. Vaalan vankilan valmistumisen jälkeen vankilatoiminta siirtyy kokonaisuudessaan noin 30 kilometrin päästä Pelson vankilasta Vaalan vankilaan.
Asumisyksikköjen ja osastojen varustelun lähtökohtana on vankien tarpeet. Piha-alueelle toteutetaan kattavat ulkoilualueet, joissa on hyvät mahdollisuudet ulkoiluun, liikuntaan ja esimerkiksi kaupunkiviljelyyn.
Nykyisessä Pelson vankilassa on todettu ongelmia sisäolosuhteissa, jonka vuoksi osa tiloista on ollut pois käytöstä. Uuden vankilan myötä Vaalan vankilan henkilöstölle ja vangeille saadaan nykyaikaiset, turvalliset ja terveelliset toimitilat. Vaalan vankilan valmistumisen jälkeen vankilatoiminta siirtyy kokonaisuudessaan Pelson vankilasta Vaalan vankilaan. Uusi vankila täyttää valtion toimitilastrategian mukaiset tavoitteet, joissa korostuu toiminnan tuloksellisuus, toimitilatehokkuus, valtion kokonaisetu ja yhteiskuntavastuullisuus.
Vaalan kunta rakennuttaa Järvikyläntien varrelle uuden kevyenliikenteenväylän ja linja-autopysäkin.
Ympäristöystävällistä ja kestävää rakentamista
Senaatti-kiinteistöt panostaa rakennuksen mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen rakennushankkeen koko elinkaaren ajan. Vankilan rakentamisessa painopisteenä ovat kiinteistökannan energiankulutuksen vähentäminen ja ympäristökuormituksen minimointi. Kiinteistöön toteutetaan maalämpöjärjestelmä ja sähköä tuotetaan katolle asennettavien aurinkopaneelien aurinkoenergialla.
Vankila tähtää uusintarikollisuuden vähenemiseen
Uuden vankilan tavoitteena on, että vankeusaika mahdollistaa myös digitaalisen yhteiskunnan kehityksessä mukana pysymisen, ja vapautuessaan vangeilla on paremmat edellytykset rikoksettomaan elämään. Sähköisten palveluiden avulla vangit voivat hallita omaa päivätoimintaa, pitää yhteyttä omaisiin ja vankilahenkilökuntaan sekä opiskella. Lisäksi vanki voi käyttää erilaisia sosiaali- ja kuntoutuspalveluja, kuten pankki- ja hyvinvointipalveluita sekä työn- ja asunnonhakua.
Vankilan suunnittelu perustuu vankilakonseptiin, joka on Rikosseuraamuslaitoksen strategisiin tavoitteisiin perustuvat toiminta- ja toimitilamalli. Konsepti on kehitetty yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen ja Senaatti-kiinteistöjen asiantuntijaverkoston kanssa. Vaalaan rakennetaan Pohjois-Suomen ensimmäinen konseptin mukainen suljettu vankila miehille.
Rakentamisen vaikutukset ympäristöön
Vankilan rakentaminen toteutetaan heinäkuun 2021 ja loppuvuoden 2024 välisenä aikana, jolloin alueella on työmaaliikennettä ja työmaakoneita.
Kustannukset
Hankkeen rakentamisen kokonaiskustannusarvio 44 miljoonaa euroa.
Hankkeen aikataulu
-
12/2020-12/2021
Hankesuunnittelu käynnissä
-
7/2021-6/2022
Maanrakennustyöt käynnissä
-
8/2022-vuodenvaihde 2024-2025
Varsinaiset rakennustyöt käynnissä
-
2025 kevät
Vankilan käyttöönotto
Tekijät
Käyttäjä: Rikosseuraamuslaitos
Rakennuttaja: Senaatti-kiinteistöt
Rakennuttajapäällikkö: Juha Keränen
Pääurakoitsija: Lujatalo Oy
IV-urakointi: Talepolar Oy
LV- ja sprinkleriurakointi: Haapajärven LVI-Rakentajat Oy
Sähköurakointi: Caverion Suomi Oy
Rakennusautomaatiourakointi: RAU-Service Oy
Hankkeeseen liittyviä uutisia
10.10.2024 - Vaalan uusi vankila otetaan käyttöön keväällä 2025
22.08.2023 - Vaalan vankilassa vietettiin harjannostajaisia
18.11.2022 - Vaalan vankilan rakennus etenee aikataulussa − uuden vankilan peruskivi on muurattu
21.06.2022 - Vaalan uuden vankilan varsinaiset rakennustyöt alkavat elokuussa
Lue myös
- 16/11/2022 Vantaan vankilan lisärakennuksen peruskivi muurattiin juhlallisissa merkeissä
- 15/09/2022 Poliisin ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteishankkeena toteutettavan uuden pääpoliisiaseman ja vankilan rakentaminen alkaa Oulun Ruskonselässä
- 16/10/2020 Hämeenlinnaan on valmistunut kansainvälisesti edistyksellinen vankila
- 15/5/2017 Suomen vankiloita uudistamassa
Lisätietoja
Senaatti-kiinteistöt
Rakennuttajapäällikkö Juha Keränen
p. 040 541 6143
etunimi.sukunimi@senaatti.fi