Susiluodon merivartioaseman rantarakenteet uudistuvat kesällä – työmaasta kantautuu melua merivartioaseman lähialueille ja merelle
Hankkeessa rakennetaan uusi aallonmurtaja sekä parannetaan satama-alueen toimivuutta muun muassa siirtämällä laiturien paikkoja ja rakentamalla uusi polttoaineenjakelupaikka. Lisäksi alueella puretaan huonokuntoinen kiviarkkulaituri sekä vanha päälaituri tukirakenteineen. Samalla toteutetaan laitureiden vesi-, viemäri- ja sähköratkaisuja.
Rakennustyöt ovat käynnistyneet työmaan perustamisella ja valmistelevilla töillä. Hankkeen arvioidaan valmistuvan elokuun puoliväliin mennessä. Kokonaisuuden kustannusarvio on noin 900 000 euroa.
Melua ja työmaaliikennettä kesän aikana
Hankkeen aikana alueella tehdään vähäisiä räjäytystöitä ja alueelle kuljetetaan louhetta uuden aallonmurtajan rakentamista varten. Työmaan vuoksi liikenne lisääntyy Susiluodon alueelle johtavalla yksityistiellä. Työvaiheista voi aiheutua ajoittaista melua, ja ääni voi kantautua lähialueilla ja merialueella tavanomaista kauemmas.
Työmaalla tehdään vähäisiä räjäytystöitä alustavasti 22.5. alkavasta viikosta lähtien. Räjäytyksiä tehdään arviolta yhteensä noin 10–20 kertaa, eikä niitä tehdä päivittäin. Valtaosa räjäytystöistä pyritään toteuttamaan kesäkuun loppuun mennessä, mutta yksittäisiä räjäytyksiä voi olla tarpeen tehdä vielä heinäkuun aikana. Töitä tehdään pääosin arkisin maanantaista perjantaihin klo 7–18. Urakoitsijana toimii Rajukivi Oy.
Susiluodon kunnostustoimenpiteet ovat osa Rajavartiolaitoksen merivartioyksiköiden tukeutumisen uudistushanketta (METUK), jossa kehitetään merivartioston infrastruktuuria ja toimintavalmiutta.
Lisätietoa hankkeesta: METUK-hankkeen verkkosivu
Lisätietoja
Senaatti-kiinteistöt
Rakennuttajapäällikkö Hanna Hagelberg, hanna.hagelberg@senaatti.fi, puh. 040 778 3488
Länsi-Suomen merivartiosto
Apulaiskomentaja Pekka Niittylä, pekka.niittyla@raja.fi