Rakentavaa vuoropuhelua ja uusia kumppaneita – hankintojen infotilaisuudet menestys ympäri Suomen
Olemme Suomen suurimpia julkisia tilaajaorganisaatioita ja kasvavan rakentamisen volyymin takia hankintamme ovat lisääntyneet ympäri Suomen. Aloimme järjestää viime vuonna hankintojen infotilaisuuksia, jotta yhä useampi yritys tuntisi meidät ja tulevat hankkeemme sekä hankintamme paremmin. Tavoitteemme on olla houkutteleva tilaaja ja saada lisättyä kilpailua julkisissa hankinnoissa.
Hankintojen infotilaisuuksien otsikko ’Yhteistyöllä parempiin hankintoihin’ kuvaa sitä, että tarvitsemme yritysten osaamista ja innovaatioita varmistaaksemme asiakkaille tuotettavien palveluiden hyvän asiakaskokemuksen, palveluiden kustannustehokkuuden sekä vastuullisuuden. Vain yhteistyöllä ja tiiviillä markkinavuoropuhelulla nämä tavoitteet voidaan saavuttaa.

Tänä vuonna järjestetyt tilaisuudet ovat koonneet yhteen erityisesti kiinteistö- ja rakennusalan urakoitsijoita, suunnittelijoita ja palveluntuottajia. Ilmoittautuminen on ollut avoin yrityksille ja karkeasti yli puolet osallistujista ovat olleet yrityksiä, jotka eivät ole entuudestaan Senaatti-konsernin sopimustoimittajia. Varsinaisten tilaisuuksien agenda on ollut kaikilla paikkakunnilla sama. Niissä on esitelty konsernin liikelaitosten toimintaa, kyseisen alueen paikallisia hankkeita, konsernin hankintojen yleisiä asioita, vinkkejä tarjoamiseen sekä tarjottu tietoa hankintojen turvallisuusasioista.
Miten onnistuimme?
Yrityksiltä tilaisuudet ovat saaneet erittäin hyvää palautetta (keskiarvo 4,5 asteikolla 1-5, jossa 5 paras). Avoimissa vastauksissa näkyy myös tyytyväisyys. Tuleviin tilaisuuksiin toivotaan tietoa erityisesti tulevista hankkeista, hankintaprosessista ja vastuullisuudesta sekä entistä parempia verkostoitumismahdollisuuksia tilaajan ja muiden yritysten kanssa. Alla muutamia nostoja palautteista, jotka olemme käyneet tarkasti läpi seuraavien tilaisuuksien suunnittelua varten.
”Kohteittain voisi vielä hieman avata lisää, millaisia hankintatarpeita ja erityispiirteitä kussakin hankkeessa on. Muuten todella hyvä sisältö ja avasi paljon ainakin itselleni, miten pystymme olla jatkossa avuksi hankkeissanne.”
”Tällaiset läsnäoloseminaarit ovat tervetulleita. Jos pääsen myös postituslistalle, niin saan myös kätevästi infon seuraavasta vastaavasta tilaisuudesta. Verkostoitumisaikaa hiukan enemmän olisi hyvä. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä kokonaisuus.”
”Keskustelun aktivoimiseen voisi panostaa vielä enemmän. Ujous taitaa vielä voiton, vaikka osallistujilla olisi kysymyksiä mielessään.”
Miten tästä eteenpäin?
Senaatti-konsernin liikelaitosten uusien strategioiden myötä myös hankintojen strategiset tavoitteet on päivitetty. Yhtenä tavoitteena seuraavina vuosina on tiivistää toimittajayhteistyötä entisestään. Tämä tarkoittaa, että järjestämme jatkossakin erilaisia tilaisuuksia meistä kiinnostuneille yrityksille ja meidän nykyisille sopimustoimittajillemme. Lisäämme myös markkinavuoropuhelua yleisellä tasolla ja yksittäisissä kilpailutuksissa. Lisäksi pyrimme kehittämään omia prosessejamme saadun palautteen pohjalta niin, että toimittajatyytyväisyys pysyy jatkossakin hyvänä ja jopa paranee. Tästä kehityksestä ovat esimerkkinä käynnissä oleva tarjouspyyntöaineiston palvelumuotoilu -projekti ja vaatimusten kohtuullisempaan mitoittamiseen liittyvä kehitystyö.
Tämän vuoden viimeiset infotilaisuudet ovat 4.11 Jyväskylässä ja 18.11 Turussa. Vielä muutamia mahtuu niihin mukaan, ilmoittautumiset täältä.
Katso tunnelmia hankintojen infotilaisuudesta Helsingissä Youtubesta.