Poriin uudenlainen virastotalo vuonna 2024: yhteinen asiakaspalvelu ja yhteisiä työympäristöjä valtion virastoille ja kaupungille
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt ja Suomen Erillisverkot-konserni ovat allekirjoittaneet sopimuksen KOy Porin Leijonan kiinteistön vuokrauksesta. Senaatti-kiinteistöt on sopinut samalla noin 6 700 m² tilojen vuokraamisesta edelleen valtion ja Porin kaupungin käyttöön. Valtion ja Porin kaupungin asiakaspalvelutilat keskitetään helposti porilaisten saavutettaviksi, ja vuokrattaviin tiloihin toteutetaan eri käyttäjäryhmille yhteisiä monitilamallisia työskentelyalueita. Muutostöiden on tarkoitus alkaa keväällä 2022 ja uusi virastotalo otetaan käyttöön alustavan aikataulun mukaan vuoden 2024 alussa.
Kiinteistön omistaja Suomen Erillisverkot-konserni peruskorjaa 1960-luvulla rakennutun Porin Leijonan moderniksi, viihtyisäksi, terveelliseksi ja energiatehokkaaksi virastotaloksi.
”Peruskorjauksessa uusitaan muun muassa julkisivut, ikkunat, vesikatot, talotekniikka ja sisärakenteet. Peruskorjauksessa otetaan huomioon erityisesti energiatehokkuusvaatimukset, ja hankkeelle tehdään elinkaaren hiilijalanjälkilaskenta. Voi siis sanoa, että kiinteistö modernisoituu täysin”, Erillisverkkojen liiketoimintajohtaja Kari Asiala sanoo.
”Senaatti vuokraa tilat edelleen tuleville käyttäjille avaimet käteen -periaatteella. Senaatti vastaa yhteiskäyttöisten tilojen toimintaa tukevista palveluista, kuten aulapalvelusta, turvallisuudesta, kalusteista ja siivouksesta. Palvelutarjontaa tullaan tarkentamaan yhdessä tulevien käyttäjien kanssa vielä ennen tilojen valmistumista”, Senaatin projektipäällikkö Sinikka Selänne toteaa.
Valtion ja kaupungin palvelut sijoittuvat yhteiskäyttöiselle asiakaspalvelualueelle rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen. Valtion virastoista käyntiasiakaspalvelua tarjoavat kohteessa Satakunnan TE-toimisto, Verohallinto, Digi- ja väestötietovirasto, Maanmittauslaitos sekä Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset. Porin kaupunki keskittää kattavasti asiointipalveluaan kohteeseen. Kaupungin palvelut sisältävät mm. teknisen toimialan palvelut, ympäristö- ja lupapalvelut, Porin Linjat lippupalvelut, kaupunkikeskustan kehittämispalvelut, työllisyyteen liittyvät palvelut sekä Visit Porin palvelut.
Valtion yhteisessä työympäristössä ovat mukana edellä mainittujen virastojen lisäksi Palkeet, Valtori, Aluehallintovirasto, Ruokavirasto ja Metsähallitus. Lisäksi virastotalossa on omat erilliset työympäristöt TE-toimistolle ja kaupungin työllisyyspalveluille sekä Finnveralle ja Business Finlandille. Kokonaisuudessaan muutos koskee noin 380 valtiolla työskentelevää henkilöä ja 35 Porin kaupungin työntekijää.
Porin kaupungin osalta toimitilahankkeessa on kyse paitsi uusien tilojen suunnittelusta ja käyttöönotosta, mutta ennen kaikkea myös uudenlaisen työkulttuurin luomisesta ja jalkauttamisesta. Kiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla kaupungin ytimessä, joten merkittävänä tavoitteena on myös pitää Porin keskustan alue elinvoimaisena.
”Toimialarajat ylittävä ja monialainen ”yhden luukun periaatteen lähiasiakaspalvelupiste” mahdollistaa lähiasiakaspalvelun helpon saavutettavuuden. Rinnalla kulkevat sähköiset palvelut takaavat, että mahdollisimman moni kuntalainen ja muu asiakas voi halutessaan käyttää kaupungin palveluja mahdollisimman helposti sekä aika- ja paikkariippumattomasti.”, Porin kaupungin projektipäällikkö Jouni Salonen toteaa.
Yhteinen työympäristö tukee uusia työnteon tapoja
Monitilamallinen työympäristö sisältää erilaisia tiloja eri painotuksin esimerkiksi keskittymistä ja vuorovaikutusta vaativaan työhön. Monitilaympäristön käyttöjoustavuus mahdollistaa henkilöstö- ja organisaatiomuutokset ilman tarvetta muokata tiloja. Vapaus valita sopiva työskentely-ympäristö lisää työmotivaatiota ja yhteistyötä virastojen kesken. Lisääntyvä vuorovaikutus saa aikaan ideoita, luovuutta ja toisilta oppimista. Yhteinen työympäristö edistää monipaikkaista ja paikkariippumatonta työntekoa sekä pienentää hiilijalanjälkeä mm. tilatehokkuuden paranemisen ja liikkumisen vähenemisen kautta.
Yhteisissä tiloissa voidaan tehokkaalla tilaresurssilla tuottaa monipuolinen ja toimiva tilarakenne myös pienemmille yksiköille. Lisäksi asiakaspalvelun ja työalueiden vaatimat turvallisuuteen liittyvät tekniset ratkaisut ja henkilöstöresurssit saadaan keskitetysti ratkaistua korkeatasoisina palveluina. Tilat tukevat työhyvinvointia, työn tuottavuutta ja tehokkuutta.
Lisätietoa:
Poriin suunnitellaan uudenlaista yhteiskäyttöistä virastotaloa
Uudenlaisen yhteisasiakaspalvelun suuntaviivat julki
Senaatti-kiinteistöt: Sinikka Selänne, projektipäällikkö, puh. 040 027 1503, sinikka.selanne@senaatti.fi
Erillisverkot: Kari Asiala, liiketoimintajohtaja, puh. 050 040 0610, kari.asiala@erillisverkot.fi
Porin kaupunki: Jouni Salonen, projektipäällikkö, puh. 044 701 1575, jouni.salonen@pori.fi
Havainnekuva: Sigge Arkkitehdit Oy