Parolannummen ja Riihimäen varuskunta-alueilla turvataan luonnon monimuotoisuutta
Puolustushallinnon tiloista vastaava Puolustuskiinteistöt turvaa luonnon monimuotoisuutta Parolannummen ja Riihimäen varuskunta-alueilla. Haitallisia vieraslajeja poistamalla ja muuttamalla vanhoja nurmialueita monipuolisiksi niityiksi luodaan elinympäristöjä pölyttäjille, joiden elintila on Suomessa kaventunut. Pölyttäjien väheneminen on uhka sekä luonnolle että ihmisille.
Parolannummen niityttämishankkeet toteutettiin viime vuoden kesänä. Isoimmat niityt sijaitsevat varuskuntaravintolan ja varusmiessoittokunnan lähistöllä. Kaikkiaan niittyjä on nyt 1,3 hehtaaria.
Luonnon monimuotoisuutta parantavan niityn perustaminen alkaa aina vieras- ja haittalajien poistamisella. Parolannummella alueita kitkettiin muun muassa ohdakkeesta ja pujosta. Niityille on kylvetty kotimaiselta niittysiementuottajalta ostettua valikoitua seosta perinteisistä niittykasveista.
Kukinta lisääntyy vuosi vuodelta
Niittykasvillisuus niitetään elo-syyskuun vaihteessa. Kunnolla niitty alkaa kukkia muutaman vuoden päästä sen perustamisesta.
”Odotamme, että niittyjen kukinta alkaa olla parhaimmillaan ensi kesästä alkaen. Luonnonniityt voivat näyttää vaatimattomilta ja karuilta ohikulkijan silmään, mutta ne ovat tärkeitä elinympäristöjä luonnon monimuotoisuuden kannalta, kertoo Puolustuskiinteistöjen ympäristöasiantuntija Reetta Leivo.
Riihimäellä työt alkavat syksyllä
Riihimäellä niityttämishankkeet käynnistetään vielä tämän syksyn aikana. Varuskunta-alueelle suunnitellaan niittyjä noin 4000 neliömetrin laajuudelle. Viime vuodesta alkaen siellä on jo poistettu komealupiinia ja muita vieraslajeja. Lassila & Tikanoja Oy toteuttaa hankkeet molemmilla varuskunta-alueilla.
Niityttämisellä lisätään monimuotoisuuden lisäksi varuskunta-alueiden hiilensidontakykyä. Monimuotoisuus tekee luonnosta myös paremmin vastustuskykyisen ilmastonmuutoksen aiheuttamille häiriöille, kuten kuivuudelle.
Hoitotoimenpiteillä ei vaikuteta varuskunta-alueiden tavanomaiseen käyttöön, eikä niityttämistä tehdä harjoitusalueille. Hankkeet on suunniteltu yhteistyössä Panssariprikaatin kanssa.
Useita kohteita ympäri Suomen
Puolustuskiinteistöt on perustettu vuonna 2021 vastaamaan puolustushallinnon kiinteistöistä. Liikelaitos kuuluu Senaatti-konserniin. Luonnon monimuotoisuus on nostettu yhdeksi Senaatti-konsernin vastuullisuustyön painopistealueeksi.
”Olemme viime ja tänä vuonna käynnistäneet useita luonnon monimuotoisuutta edistäviä hankkeita valtion kohteissa eri puolilla Suomea. Niityttämisellä, kasvillisuutta monipuolistamalla sekä hoitotapojen muutoksilla tavoittelemme luontovaikutusten lisäksi jopa 1 000 tonnin hiilikädenjälkeä”, Senaatin yhteiskuntavastuujohtaja Timo Kanerva sanoo.
5 vinkkiä luonnon monimuotoisuuden parantamiseen kotipuutarhureille
- Vieraslajeista voi olla monenlaista haittaa – poista ja hävitä ne.
- Nurmikko saa kasvaa, voit jättää nurmikon leikkaamatta kokonaan tai osittain.
- Puut ja pensaat tarjoavat pesä-, ruoka- ja lymyilypaikkoja pörriäisille.
- Monipuolinen ja monivuotinen lajisto kestitsee pörriäisiä koko kasvukauden.
- Kerroksellisuus vaikuttaa sekä maan päällä että alla.
Tutustu tarkemmin ympäristöasiantuntijan vinkkeihin
Lisätiedot:
Parolannummen paikallisyksikkö, kiinteistöpäällikkö Tapio Nieminen, 0294 83 2252, tapio.nieminen@puolustuskiinteistot.fi
ympäristöasiantuntija Reetta Leivo, 050 478 9185, reetta.leivo@puolustuskiinteistot.fi
yhteiskuntavastuujohtaja Timo Kanerva, 029 483 1400, timo.kanerva@puolustuskiinteistot.fi