Luonnon monimuotoisuuden parantaminen etenee – Upinniemen varuskunta-alueella tarjotaan aiempaa enemmän elintilaa tärkeille pölyttäjille
Upinniemen varuskunnassa havainnollistuu konkreettisesti, miltä näyttää luonnon monimuotoisuutta parantava kiinteistönhuolto Puolustusvoimien alueilla. Puolustuskiinteistöt ja Lassila & Tikanoja aloittivat siellä viime syksynä vanhojen nurmialueiden muuttamisen monipuolisiksi niityiksi. Tänä keväänä työ laajeni varuskunnassa uusille alueille. Niityttämistä on tehty kaikkiaan 2,4 hehtaarin laajuudella.
Niityttämisellä luodaan elinympäristöjä hyönteislajeille, joiden elintila on Suomessa kaventunut. Näitä ovat erilaiset perhoset, pistiäiset ja muut pölyttäjät. Pölyttäjien väheneminen on vakava uhka luonnolle ja ihmisille. Esimerkiksi ruoantuotanto on riippuvainen niistä.
”Hoitotoimenpiteillä ei vaikuteta varuskunta-alueen tavanomaiseen käyttöön, eikä niityttämistä tehdä harjoitusalueille. Niityttämishankkeet on toteutettu yhteistyössä Rannikkoprikaatin kanssa, ja varuskunta on suhtautunut erittäin positiivisesti luonnon monimuotoisuuden edistämiseen”, Puolustuskiinteistöjen Etelä-Suomen aluejohtaja ja Upinniemen kiinteistöpäällikkö Marko Hirvonen kertoo.
Ensin vieraslajien kitkentä, sitten niittykukkien kylvö
Luonnon monimuotoisuutta parantavan niityn perustaminen alkaa aina vieras- ja haittalajien poistamisella. Upinniemessä alueita kitkettiin alkuun ohdakkeesta, pujosta ja lupiinista. Vieraslajien poistaminen on usein pitkäjänteistä työtä.
Niityille on kylvetty kotimaiselta niittysiementuottajalta ostettua valikoitua seosta perinteisistä niittykasveista. Seos sisältää sekä yksi- että monivuotisia lajeja. Niittykasvillisuus niitetään syyskuussa. Niitty alkaa kukkia kunnolla kahden, kolmen vuoden päästä niityn perustamisesta.
Luonnon monimuotoisuuden lisäksi niityttämisellä lisätään Upinniemen varuskunta-alueen hiilensidontakykyä arviolta 150 tonnia. Monimuotoisuus myös tekee luonnosta paremmin vastustuskykyisen ilmastonmuutoksen aiheuttamille häiriöille, kuten kuivuudelle.
Useita kohteita ympäri Suomen
Puolustuskiinteistöt on perustettu vuonna 2021 vastaamaan puolustushallinnon kiinteistöistä. Liikelaitos kuuluu Senaatti-konserniin. Luonnon monimuotoisuus on nostettu yhdeksi Senaatti-konsernin vastuullisuustyön painopistealueeksi.
”Olemme viime ja tänä vuonna käynnistäneet useita luonnon monimuotoisuutta edistäviä hankkeita valtion kohteissa eri puolilla Suomea. Niityttämisellä, kasvillisuutta monipuolistamalla sekä hoitotapojen muutoksilla tavoittelemme luontovaikutusten lisäksi jopa 1 000 tonnin hiilikädenjälkeä”, Senaatin yhteiskuntavastuujohtaja Timo Kanerva sanoo.
Lisätiedot:
Upinniemen niityttämishankkeet ja median vierailut Upinniemessä:
Etelä-Suomen aluejohtaja, Upinniemen kiinteistöpäällikkö Marko Hirvonen, 029 483 2100
ympäristöasiantuntija Reetta Leivo, 050 478 9185
Senaatti-konsernin luonnon monimuotoisuusohjelma ja hankkeet:
yhteiskuntavastuujohtaja Timo Kanerva, 029 483 1400