Kuopion entinen Verotalo muuttuu Kuopion uudeksi oikeustaloksi
Valtionhallinnon toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa Kuopioon Tulliportinkadun ja Puistokadun risteyksessä olevaan entiseen Verotaloon tiloja Pohjois-Savon käräjäoikeudelle, Syyttäjälaitokselle ja Ulosottolaitokselle. Uusien tilojen on suunniteltu valmistuvan vuoden 2023 loppupuolella.
Entisen Verotalon tilat ovat tyhjillään verohallinnon muutettua Viestikadulle. Käräjäoikeus muuttaa Tulliportinkadulle oikeus- ja poliisitalosta, jossa on tilanahtautta. Syyttäjälaitoksella on tällä hetkellä tiloja sekä Asemakadulla että Kirkkokadulla. Ulosotto toimii nykyisin Viestikadulla. Uuden tilaratkaisun myötä useita oikeushallinnon toimijoita saadaan koottua samaan osoitteeseen.
Uusia työnteon tapoja tukevat tilaratkaisut
Tilojen suunnittelun lähtökohtana ovat oikeushallinnon työympäristö- ja toimitilakonseptin mukaiset turvalliset ja terveelliset tilaratkaisut, jotka tukevat erityisesti uusia työnteon tapoja ja digitalisaatiota. Oikeustalon tilaratkaisu koostuu istuntosaleista, asiakaspalvelu- ja toimistotiloista.
Rakennushankkeesta vastaavan Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Jarkko Karvosen mukaan uuden oikeustalon rakennushanke on edennyt joutuisasti sen jälkeen, kun tilaratkaisua siirryttiin suunnittelemaan entiseen Verotaloon. Tällä hetkellä aloitellaan tarvittavia purkutöitä ja tehdään toteutussuunnittelua. Hankkeessa on myös panostettu erityisesti hyviin sisäolosuhteisiin.
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi sopimuksia 28.10.2021, ja Senaatti-kiinteistöjen hallitus teki investointipäätöksen 27.10.2021. Vuokrasopimukset on allekirjoitettu marraskuussa 2021. Hankkeen investointikustannukset ovat yhteensä noin 14,2 milj. euroa. Tilojen vuokrilla katetaan investointikustannukset ja muut tiloista aiheutuvat kulut.
Rakennustyöt on tavoitteena aloittaa jo keväällä 2022 suunnitteluvaiheen rinnalla. Uusien tilojen arvioidaan olevan käyttöönotettavissa vuoden 2023 loppupuolella.
Lisätietoja:
Minna Niittyniemi, aluejohtaja, Senaatti-kiinteistöt, puh. 040 504 1218, minna.niittyniemi@senaatti.fi
Jarkko Karvonen, rakennuttajapäällikkö, Senaatti-kiinteistöt, puh. 050 529 1404, jarkko.karvonen@senaatti.fi
Havainnekuva sisätiloista: Arkkitehtitoimisto Rosberg Ikävalko Oy ja 3D Talo Finland Oy
Ulkokuva: Arkkitehtitoimisto Rosberg Ikävalko Oy