Jyväskylän Roninmäestä kaadetaan kirjanpainajan vahingoittamia kuusia
Kirjanpainajan tuhoamia kuusia on Roninmäen maston läheisyydessä. Hakkuita tehdään kolmessa erillisessä kohdassa, yhteensä noin kahden hehtaarin alueella. Toimenpiteet kohdistuvat vaurioituneisiin puuryhmiin. Poistettavan puuston tilalle istutetaan uutta monimuotoisempaa puustoa.
Alueelle teetettiin liito-oravaselvitys huhtikuussa 2026, eikä merkkejä liito-oravista havaittu. Jyväskylän kaupunki on tehnyt lähialueella vastaavaa puunpoistoa jo vuonna 2023 kirjanpainajan aiheuttamien tuhojen vuoksi, mutta tuhoalue on sittemmin laajentunut.
Luontoarvot huomioidaan
Tuoreita, kirjanpainajan valtaamia kuusia poistetaan, jotta estetään hyönteisen lisääntyminen ja leviäminen. Osa pystyyn kuolleista puista, joissa tuholaisia ei enää ole, jätetään maastoon lahopuuksi luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Osa kuolleiden kuusien rungoista katkotaan tekopökkelöiksi. Loput kaadetut puut kuljetetaan pois alueelta.
”Roninmäessä on hienoa, vanhaa kuusimetsää. Hakkuu tehdään mahdollisimman paljon puustoa säästäen ja siten, että estämme lisätuhot. Tarkastamme alueen uudelleen myöhemmin, jotta selviää, riittikö hakkuu pysäyttämään kirjanpainajan etenemisen”, kertoo Puolustuskiinteistöjen metsänhoitaja Aki Mattila.
Poistettavan puuston tilalle istutetaan ensi vuonna lehtipuustoa ja mäntyjä, jotka kestävät kuusta paremmin kuivuutta ja lämpeneviä kesiä. Sekapuustoinen metsä sietää paremmin ilmaston muuttumista.
Työmaa-alueella liikkuminen on kielletty
Työn tarkempi aikataulu selviää myöhemmin. Puunpoistot kestävät arviolta viikon, ja Puolustuskiinteistöt tiedottaa alkavista hakkuista ennakkoon maastokyltein. Ennen hakkuita alueen ulkoilupolut suljetaan varoitusnauhoin. Työmaa-alueella liikkuminen on kielletty turvallisuussyistä.
Mikä on kirjanpainaja?
- Kirjanpainaja on alle puolen sentin mittainen, mustankiiltävä kaarnakuoriainen.
- Se elää ja lisääntyy kuusen paksun kaarnan alla, missä toukat syövät nilaa ja estävät veden ja ravinteiden kulkua puussa.
- Kirjanpainaja on lentokykyinen, mutta lentää yleensä vain 100–200 metriä lähimpään kuuseen.
- Kirjanpainaja on luontainen osa Suomen ekosysteemiä, mutta runsastuessaan se voi aiheuttaa laajoja metsätuhoja.
- Lämpenevät kesät ja ilmastonmuutos lisäävät kirjanpainajien runsastumisen ja metsätuhojen riskiä.
Puolustuskiinteistöt on valtion liikelaitos, joka vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä. Se kuuluu valtion kiinteistöistä vastaavaan Senaatti-konserniin.
Lisätietoja
metsänhoitaja Aki Mattila,
050 4788 224, aki.mattila@puolustuskiinteistot.fi