Siirry sisältöön

Kiinteistökehityksellä luomme uusia mahdollisuuksia

Kehitämme ja kaavoitamme valtion omistamia kiinteistöjä ja maa-alueita myytäväksi.

Haluamme löytää yhdessä kumppaniemme kanssa uuden elämän kiinteistöille ja alueille, joille valtiolla ei enää ole käyttöä. Olemme onnistuneet, kun kiinteistö ympäristöineen on päässyt kehittymään uuteen arvoonsa uusien omistajien käsissä.

Uusi elämä kiinteistöille

”Tavoitteenamme on löytää valtion käytöstä vapautuneiden alueiden potentiaali ja uudet omistajat. Kehitämme kohteitamme yhdessä kaupunkien ja kuntien, valtion viranomaisten, palvelukumppaniemme sekä tietenkin asiakkaidemme kanssa. Olemme aktiivisesti mukana asemakaavan muutoksissa ja synnyttämässä alueille uusia käyttömahdollisuuksia. Kaupungistuminen ja kestävä kehitys vauhdittavat keskeisillä paikoilla sijaitsevien maa-alueiden muokkaamista monipuolisen asumisen, työpaikkojen ja palveluiden keskittymiksi. Meillä on vireillä useita isoja kaavahankkeita eri puolilla maata – ota yhteyttä ja tule tutustumaan!”

Marko Härkönen
Johtaja, kiinteistökehitys ja -myynti
Senaatti-kiinteistöt

© Tietoa Finland Oy © Tietoa Finland Oy

Espoo, Biologinkortteli

Otaniemen metroaseman viereen on tavoitteena mahdollistaa uutta rakentamista asumiselle, työpaikoille ja palveluille, ja kytkeä Biologin alue osaksi Otaniemen keskustaa. Alueen nykyinen käyttö päättyy, kun Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toiminnot siirtyvät uusiin sijainteihin.

Espoo, Kemistin kortteli

Otaniemen keskustaan, Aalto-yliopiston metroaseman läheisyydessä sijaitsevaan kortteliin on suunnitteilla monipuolisia käyttötarkoituksia mahdollistavaa täydennysrakentamista. Senaatti-kiinteistöt kehittää aluetta yhteistyössä Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa.

Espoo, Kivimiehen alue

Kivimiehen alueella yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla merellinen ympäristö ja sijainti kahden metroaseman välissä ja Raide-Jokerin pysäkkien vieressä. Senaatti-kiinteistöt kehittää aluetta yhteistyössä Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa.

Helsinki, Huopalahdenportti

Helsingin Ruskeasuolle on suunnitteilla uusi kantakaupunkimainen Huopalahdenportin asuinalue.

Helsinki, Kumpulanmäki

Senaatti-kiinteistöt, Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ja Helsingin kaupunki järjestävät arkkitehtuurikutsukilpailun, jonka kohteena on Kumpulanmäen itään ja kaakkoon suuntautuva rinne. Kilpailualue rajautuu kampusrakennuksiin, Vallilanlaaksoon ja Kustaa Vaasan tiehen.

Helsinki, Pasila

Senaatti-kiinteistöt on mukana kehittämässä Helsingin Pasilaa yhteistyössä Helsingin kaupungin ja alueen muiden maanomistajien kanssa. Senaatti kehittää alueita myytäväksi Eteläisessä Postipuistossa, Keski-Pasilassa Ratapihakortteleissa ja Pasilan aseman eteläpuolella olevalla Tornialueella sekä Veturitallinpihalla.

Oulu, Vanha lääninvankila

Oulun keskustassa, Myllytullissa sijaitseva historiallinen vankilakiinteistö vapautuu valtiokäytöstä loppuvuonna 2025, kun vankilatoiminnot muuttavat uuteen rakenteilla olevaan vankilaan Ruskonselkään. Vankila-aluetta valmistellaan uuteen käyttöön käynnistämällä asemakaavan muutos hyvissä ajoin ennen vankilan muuttoa.

Oulu, Vanhan Hiukkavaaran keskus

Vanhan Hiukkavaaran entiselle kasarmialueelle rakentuu omaleimainen ja moderni asumisen, kulttuurin, palveluiden ja työpaikkojen alue. Vanhan Hiukkavaaran keskuksen asemakaavoitus on tarkoitus käynnistää syksyllä 2021 Vanhan Hiukkavaaran kaavarungon tarkistamisen valmistuttua.

Rovaniemi, Koskenranta 3

Rovaniemen lääninhallituksen hienolla alueella Ounaskosken rannassa on tulossa myyntiin neljä tonttia. Tavoitteemme on uudistaa aluetta arvokas kokonaisuus säilyttäen.
© Tietoa Finland Oy © Tietoa Finland Oy

Tuusula, Rykmentinpuisto

Hyrylän historiaa henkivä Rykmentinpuisto kehittyy uudenlaiseksi kaupunginosaksi, kun Senaatti-kiinteistöt kehittää ja myy puolustusvoimien käytöstä poistuneen alueen tontit Tuusulassa. Tulevaisuudessa tässä uudessa kutsuvassa kyläkaupungissa asuu jopa 15 000 ihmistä.

Turku, Pihlajaniemi

Pihlajaniemen uuden kaupunginosan suunnittelu on käynnissä. Pihlajaniemen alueella yhdistyvät ainutlaatuisella merellisyys ja saavutettavuus eri kulkumuodoin.
Anna palautetta