Meidän jälkemme: Reikäkorttien lävistäminen
Vuosi 1969 on jäänyt historiankirjoihin erityisesti siitä syystä, että ihminen astui ensimmäistä kertaa kuun kamaralle 21.7.1969. Suomessa mieleen painuneita tapahtumia oli keskioluen vapautuminen vuoden alussa. Tuona vuonna perustettiin Suomeen lukuisa joukko muita keskusvirastoja ja laitoksia, VRK yhtenä niiden joukossa. Uuden viraston aloittaessa toimintansa henkilökuntaa oli kymmenen. Vuosina 1969–71 henkilökunnan määrä kasvoi voimakkaasti. Myös tilapäistä työvoimaa käytettiin runsaasti.
Vuosina 1969–76 väestön keskusrekisteriin toimitettavat tiedot lävistettiin reikäkorteille. Töitä tehtiin kahdessa vuorossa. Vakituisen henkilökunnan lähtiessä työpäivän päättyessä kotiin, tilalle tulivat määräaikaisiksi palkatut työntekijät, sekä toimistoon että reikäkorttien lävistykseen. Varsinaisen kortin lävistys tapahtui kaksivaiheisesti, ensin peruslävistys, joka tapahtui asettamalla koneessa olevaan korttien syöttölokeroon tyhjät reikäkortit, josta niitä syötettiin yksi kerrallaan koneen lävistysasemaan käsittelyä varten. Toinen vaihe oli tarkistuslävistys, jossa peruslävistyksessä tapahtuneet lävistysvirheet havaittiin ja korjattiin. Hyvälle reikäkorttilävistäjälle sallittiin yksi näppäilyvirhe 100 korttia kohti. Lävistysnopeus oli noin 7 000–12 000 lyöntiä tunnissa.
Lävistäjiä oli sijoitettu toistakymmentä samaan huoneeseen, työ oli raskasta ja kuluttavaa, lävistyskoneiden aikaansaama melu oli korvia huumaava. Melutason mittauksessa työhuoneen desibelitaso ylitti 70 rajan. Kahden käytössä olleen Univac-lävistyskoneen kohdalla se nousi jokaisen reikäkortin ns. ulossyöttövaiheessa aivan sallitun ylärajoille, mikä oli noin 90 dB (vastaa moottoripyöräkilpailujen melutasoa!).
VRK:n suunnitteluyksikössä alettiin vuonna 1974 tutkia mahdollisuuksia siirtyä reikäkorttilävistyksestä uudenaikaisempaan, viihtyisämpään ja tarkoituksenmukaisempaan tietojen tallennusmenetelmään.
