Valtio myy kiinteistöomistuksiaan usealla paikkakunnalla

Myyntien taustalla on valtion organisaatioiden toiminnalliset muutokset ja tilankäytön tehostaminen. Muutosten myötä Senaatin hallinnoimalle valtion kiinteistöomaisuudelle ei ole enää käyttöä ja tarpeettomaksi jäävät kiinteistöt myydään. Kiinteistöihin sidotut pääomat ohjataan Valtionvarainministeriön kautta valtion muihin tarpeisiin.
Helsingissä myynnissä arvokohteita
Helsingissä myynnissä on useita merkittäviä kohteita, joista yksi sijaitsee Katajanokalla osoitteessa Laivastokatu 3. Kohde toimii nykyisin toimistokäytössä, mutta rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamista asuinkäyttöön selvitetään. Hakaniemestä puolestaan myydään täysin saneerattu toimistokiinteistö, jossa toimii useita valtion organisaatioita. Viikinmäellä Lahdenväylän varrelta myynnissä on rakentamiskelpoinen toimitilatontti.
Myytäviin kohteisiin kuuluu myös Kasarmikadulla sijaitseva entinen Arkkitehtuurimuseo, jonka myynti käynnistetään myöhemmin syksyllä. Rakennus valmistui vuonna 1899 tieteellisten seurojen kokoontumistilaksi ja on ollut museokäytössä vuodesta 1980. Kohteelle on tutkittu mahdollisia uusia käyttötarkoituksia, kuten opetus-, kulttuuri- tai toimitilakäyttöä. Rakennuksen käyttötarpeet muuttuvat, kun uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteuttaminen etenee.
Historiallisesti arvokkaita kohteita Rovaniemellä ja Oulussa
Rovaniemen keskustassa, Kemijoen rannalla sijaitseva Koskenrannan alue muodostuu puistomaisesta alueesta sekä useista rakennuksista, ja se on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Alueella on toiminut vuosikymmenten ajan valtionhallinnon eri toimijoita. Nyt käynnissä olevan tarjouskilpailun tavoitteena on löytää kohteelle uusi omistaja, joka kehittää aluetta sen kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot säilyttäen.
Oulun keskustan tuntumassa sijaitseva vanha lääninvankila on ainutlaatuinen myynti- ja kehityskohde, jolla on merkittävää kulttuurihistoriallista arvoa. Punatiilisen päärakennuksen arkkitehtuuri on ollut olennainen osa Oulun kaupunkikuvaa jo vuosien ajan. Alueen vankilatoiminnot siirtyvät rakenteilla olevaan Ruskonselän uuteen vankilaan, jonka vuoksi vanha vankila alueineen myydään.
Uudistuva asema-alue Kauniaisissa
Kauniaisten rautatieaseman alueella sijaitseva suojeltu asemarakennus ja uusi kerrostalotontti muodostavat kokonaisuuden, josta järjestetään suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu.
Kilpailussa alueelle etsitään korkeatasoista ja monipuolista ratkaisua, joka yhdistää uudet asuin-, liike- ja palvelutilat sekä toiminnaltaan uudistetun historiallisen asemarakennuksen. Samalla jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä selkeytetään ja yleisten alueiden viihtyisyyttä parannetaan, jotta asemanseudusta muodostuu entistä houkuttelevampi osa keskustaa.
Lisätietoja
Johtaja, kiinteistökehitys ja -myynti / Toimitusjohtaja, Senaatin Asema-alueet Oy Marko Härkönen, marko.harkonen@senaatti.fi, puh. +358 40 546 6627