Senaatti-konserni on yksi Suomen innostavimmista työpaikoista
Senaatti-konserni sai Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen neljättä kertaa peräkkäin. Tunnustus jaetaan vuosittain Eezy Flow’n PeoplePower®-henkilöstötutkimuksessa parhaisiin tuloksiin yltäneille organisaatioille. Onnistumisen taustalla ovat Senaatin toiminnan kulmakivet: sitoutunut henkilöstö, avoin vuorovaikutus ja luottamus.
Henkilöstötutkimuksen tulokset olivat Senaatissa sekä koko konsernissa että liikelaitoksissa jälleen hyvällä tasolla ja ylittivät suomalaisen yleisnormin, joka muodostetaan kattavalla otannalla moniammatillisista yrityksistä. Tutkimukseen vastasi 84,7 % senaattilaisista.
”Yksi keskeisimmistä syistä hyviin tuloksiin ja työtyytyväisyyteen on henkilöstömme mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä. Olemme panostaneet yhteisöllisen työkulttuurin kehittämiseen sekä henkilöstöllemme tärkeiden asioiden tunnistamiseen. Avoimissa vastauksissa nousikin usein esiin yhteisöllisyys sekä luottamus siihen, että työkavereilta saa apua aina tarvittaessa”, asiantuntija Maija Heiniö Senaatin HR-yksiköstä kertoo.
Henkilöstötutkimuksessa erityistä kiitosta saivat edellisvuoden tapaan joustavat työaikakäytännöt, mahdollisuus hybridityöhön sekä nykyaikaiset työskentelyvälineet ja työtilat. Myös esihenkilötyö ja johtaminen koettiin hyviksi, ja vastaajat kiittelivät etenkin lähiesihenkilöitään laadukkaasta esihenkilötyöstä. Kehitettävää löytyi puolestaan tiedonkulkuun ja -hallintaan sekä töiden organisointiin ja resursointiin liittyvistä asioista.
”Hyvä työilmapiiri, me-henki ja sujuva yhteistyö saivat kiitosta monilta vastaajilta. Yhtenäisten toimintatapojen ja prosessien luominen nousi kehityskohteeksi, samoin eri tehtävä- ja vastuualueiden vastuurajojen selkeyttäminen. Käymme tutkimuksen tuloksia läpi erilaisissa yksiköissä ja tiimeissä ja rohkaisemme samalla kaikkia senaattilaisia tuomaan esiin ideoita, joilla voisimme tehdä Senaatti-konsernista entistä innostavamman työpaikan”, Heiniö sanoo.
Suomen innostavimmat työpaikat palkittiin 19.3.2024 järjestetyssä Innostavimmat-tulevaisuusseminaarissa.
Lisätiedot: https://flow.eezy.fi/innostavimmat/