Siirry sisältöön

Esteettömyys

Senaatti-kiinteistöjen tavoitteena on, että kiinteistömme ovat kaikille kävijöille ja työntekijöille mahdollisimman esteettömiä ja saavutettavia.

Senaatin ohjelmallisella esteettömyystyöllä on jo kymmenen vuoden historia. Vuonna 2004 vahvistettiin ensimmäinen esteettömyysstrategia. Siitä lähtien on kehitetty kartoitustoimintaa ja tehty monenlaisia ohjeita ja konkreettisia toimenpiteitä.

Uudisrakennushankkeissa tavoitteet asetetaan jopa viranomaismääräyksiä korkeammalle tasolle. Vuonna 2018 tästä muistutettiin sekä Senaatin sisäisissä koulutustapahtumissa, että rakennuttajakonsulteille tarkoitetussa tapahtumassa.

Korjausrakentamishankkeiden alussa teetetään olemassa olevasta kiinteistöstä esteettömyyskartoitus. Myös muissa suunnitteluvaiheissa Senaatti suosittelee käyttämään esteettömyyskonsulttia arvioimassa ratkaisuiden onnistuminen.

Esteettömyys kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa rakennuksissa

Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on myös mahdollista tehdä esteettömäksi. Museot ovat julkisia tiloja ja on tärkeää, että niihin on mahdollisimman monella kansalaisella pääsy.

Vuonna 2018 toteutettiin Olavinlinnassa uusi luiska, jota pitkin pääsee ns. Vesiportin bastionista päälinnan pihalle. Luiska on esteettömyysmääräyksiin nähden liian jyrkkä, mutta linnan olemassa olevat rakenteet eivät mahdollistaneet muunlaista toteutusta. Luiska helpottaa kaikkea pyörillä liikkuvaa eli pyörätuolien lisäksi myös tavarankuljetusta linnaan. Luiskaa on nyt koekäytetty ensimmäisen kesän ajan.  Pääosin saatu palaute käyttäjiltä on ollut positiivista.  Luiskan on koettu helpottavan ja nopeuttavan myös suuren yleisömassan poistumista oopperakaudella.

Olavinlinnan luiska

Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Selja Flink osallistui 2018 uudistettavan Rakennettu ympäristö ja esteettömyys -kirjan ohjausryhmään. Kirjan päätoimittaja ja kirjoittaja on yliarkkitehti Niina Kilpelä ympäristöministeriöstä. Käytännönläheisiä ohjeita sisältävä teos suunnittelijoille päätettiin omistaa Kalle Könkkölälle. Kirja julkaistaan keväällä 2019.  Kalle Könkkölä oli myös Senaatin pitkäaikainen yhteistyökumppani, joka teki esteettömyyskartoituksia Senaatille vielä äskettäin.