Taide osana työympäristöä
Hyvään työympäristöön ja julkisiin rakennuksiin kuuluu olennaisena osana taide. Senaatti tekee tiivistä yhteistyötä Valtion taideteostoimikunnan kanssa.
Valtion taideteostoimikunnan kokoelma sisältää lähes 14 000 teosta taiteen eri alueilta noin 1 900 taiteilijalta. Valtion omistama talletuskokoelma on yksi Suomen laajimmista ja monipuolisimmista nykytaiteen kokoelmista.
Kuudessa sadassa valtion rakennuksessa on aina käynnissä taidenäyttely. Valtaosa valtion taideteostoimikunnan mittavasta kokoelmasta on jatkuvasti tuhansien ihmisten ihasteltavana.
Taideteoksia voidaan sijoittaa valtion kiinteistöihin ja valtion käytössä oleviin rakennuksiin sekä kotimaassa että ulkomailla. Teoksia sijoitetaan pääsääntöisesti yleisiin tiloihin.
Valtion taideteostoimikunta toimii Kansallisgallerian yhteydessä. Toimikunnan puheenjohtajana toimii Senaatti-kiinteistöjen asiakaspäällikkö, arkkitehti Jari Auer.
Vuonna 2017 taidetta sijoitettiin esimerkiksi seuraaviin Senaatin kohteisiin:
Kotkan poliisitalo
Senaatti-kiinteistöt, Lintulahti
Mikkelin keskusarkisto
Kirkkokatu 12 / sisäministeriö
Oikeusministeriö, Eteläesplanadi 10