
Vastuullisuus on osa jokapäiväistä työtämme
Vastuullisuus on erottamaton osa kaikkea toimintaamme. Vastuullisena kiinteistönomistajana ja puolustushallinnon kumppanina huolehdimme Puolustuskiinteistöissä siitä, että toimintamme on niin sosiaalisten, taloudellisten kuin ympäristönäkökulmienkin osalta kestävää.
Vastuullisuuden periaatteet
Puolustuskiinteistöt noudattaa Senaatti-konsernin vastuullisuusohjelmaa. Vastuullisuuden painopistealueissa otetaan huomioon kattavasti ympäristövastuun sekä sosiaalisen ja taloudellisen vastuun näkökulmat. Kiinteistö- ja rakennusalalla korostuvat erityisesti ympäristöön liittyvät näkökohdat.
Puolustuskiinteistöjen toiminnan perustumista yhteiskuntavastuullisuuteen ohjaa Senaatti-konsernin yhteiskuntavastuupolitiikka.
Valmius ja varautuminen
Valmius ja varautuminen ovat kaiken toimintamme perusta. Tehtävänämme on varmistaa puolustushallinnon kiinteistöjen huoltovarmuus sekä elintärkeiden toimintojen jatkuvuus kaikissa olosuhteissa ja turvallisuustilanteissa ja näin tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet työhön, joka tekee tästä maasta toimivan ja turvallisen. Varautumisessa korostuvat myös toimenpiteet kyber- ja hybridivaikuttamista vastaan sekä Suomen Nato-jäsenyys.
Hiilineutraalisuus
Tavoittelemme kiinteistöjemme ylläpidossa huomattavaa päästövähennystä ja kokonaispäästöjen alenemista rakentamisen volyymin kasvusta huolimatta. Näin tuemme Senaatti-konsernin tavoitetta saavuttaa hiilineutraalisuus valtion omistamissa kiinteistöissä vuoteen 2035 mennessä. Etenemme kohti hiilineutraalisuutta kahdessa vaiheessa: hiilineutraalilla kiinteistöjen käytöllä sekä hiilineutraalilla rakentamisella ja korjaamisella. Panostamme tila- ja energiatehokkuuden parantamiseen sekä siirtymiseen päästöttömään energiaan, kuten lämpöpumppu- ja puupellettiratkaisuihin. Rakentamisessa satsaamme päästöttömiin rakennusmateriaaleihin ja työmaihin sekä kiertotalouteen.

Sisäolosuhteet
Hyvät sisäolosuhteet ovat yksi strategisista tavoitteistamme. Panostamme ennalta ehkäisevään toimintaan kaikissa rakennuksen elinkaaren vaiheissa aina suunnitteluvaiheesta rakennuttamiseen ja ylläpitoon, jotta sisäilmaan liittyvät puutteet huomataan ennen kuin niistä syntyy ongelmia. Näin pyrimme kohti nollatoleranssia. Toimintamme perustuu rakennusten kunnon ja korjaustarpeiden tuntemiseen sekä tarvittavien korjaustoimenpiteiden toteuttamiseen. Teemme säännöllisiä rakennuskatsastuksia sekä ennakoivia sisäilmatutkimuksia ja -korjauksia kannustaen myös tilojen käyttäjiä ja niissä työskenteleviä havainnoimaan sisäilmaa.

Luonnon monimuotoisuus
Luonnon monimuotoisuus on muodostunut merkittäväksi painopisteeksi toimintaamme. Tavoitteenamme on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja luontokadon estäminen kohteissamme. Olemme käynnistäneet ympäri Suomen luonnon monimuotoisuutta edistäviä hankkeita, kuten niityttämistä rikastamaan alueiden kasvillisuutta ja sitomaan hiiltä. Laadimme kohteistamme luontoselvityksiä, joiden tuloksia hyödynnämme rakennus- ja korjaushankkeissa sekä kiinteistöjen kehityksessä ja ylläpidossa. Ehkäisemme luontokatoa myös poistamalla haitallisia vieraslajeja, oikein ajoitetuilla hoitotoimilla ja huomioimalla luonnon monimuotoisuuden kattavasti osana kiinteistönhoidon arkea.
Energiatehokkuus
Olemme tehostaneet tilojemme energiankäyttöä kohteidemme ominais- ja erityispiirteet huomioiden, ja vuonna 2023 saavutimme noin 30 GWh:n vuosisäästöt lämmössä ja sähkössä. Kohteissamme tehdään säännöllisesti energiatehokkuutta parantavia kunnossapitotoimia ja käynnissä on myös investointiprojekteja, joilla tavoitellaan pysyviä toimitilakustannussäästöjä energiankulutuksen pienenemisen tai energian hankintakustannusten alenemisen kautta.
Kiertotalous
Kiertotalous on yksi työvälineistämme, joilla pyrimme varmistamaan luonnonvarojen kestävän käytön myös tulevaisuudessa. Kyse ei ole vain jätteiden kierrätyksestä vaan myös siitä, että hyödynnämme käyttöön otettuja materiaaleja, raaka-aineita ja tuotteita mahdollisimman pitkään säilyttäen ne laadukkaina ja hyväkuntoisina. Huoltamalla, käyttämällä uudelleen, kunnostamalla ja kierrättämällä pystymme pidentämään materiaalien, raaka-aineiden ja tuotteiden elinkaarta sekä ehkäisemään niiden päätymisen jätteeksi.

Ympäristöpalvelut
Toimimme valtionhallinnon osaamiskeskuksena kiinteistöihin ja niiden käyttöön liittyvissä ympäristökysymyksissä sekä ympäristörakentamisessa. Tavoitteemme on varmistaa, että toiminta on ympäristön kannalta vastuullista ja kestävää. Puolustushallinnolle tuottamiimme ympäristöteknisiin asiantuntija- ja rakennuttamispalveluihin kuuluvat ympäristöselvitykset, pilaantuneen ympäristön tutkimus ja kunnostus, ympäristötekninen rakentaminen, kiertotalouden ratkaisut, ympäristövaikutusten seuranta sekä ympäristöoikeudelliset viranomaismenettelyt.

Senaatti-konsernin vuosi 2024
Ylsimme haastavassa taloustilanteessa hyvään suoritukseen niin säästöjen, investointien, kiinteistökauppojen kuin asiakastyytyväisyydenkin osalta. Investointimme asiakkaidemme toimitiloihin kipusivat ennätyslukemiin, mutta rakentamisen kasvusta huolimatta vähensimme päästöjä ja toteutimme merkittäviä säästöjä toimitilakustannuksissa. Jatkoimme pitkäjänteistä vastuullisuustyötämme, jossa painottuvat hiilineutraalisuus, energiatehokkuus, luonnon monimuotoisuus ja kiertotalous.
Lue lisää konsernin vastuullisuudesta
Aiheeseen liittyvää

Haitallisten vieraslajien torjunta Dragsvikin varuskunta-alueella etenee – pitkäjänteistä työtä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi

Otimme askeleen kohti kestävämpää toimistotyötä

Vastuullisuusarviointi ja päästötavoitteet ohjaavat kohti hiilineutraaleja ja kestäviä tiloja

Valtion tilankäytön ja -kustannusten tulokset 2024 on julkaistu: Toimistotilojen tehokkuus parani, ennätysmäisistä investoinneista huolimatta tilakustannusten kasvu hidastui

Kasarmien jätteiden lajitteluun uutta tehoa kierrätyspilotilla ja kampanjoinnilla

Julkisen rakentamisen kustannukset kuriin – rakennetaan vain välttämätön

Rönnskärin majakkasaaren luotsitupa on kunnostettu alkuperäiseen asuunsa

Parolannummen ja Riihimäen varuskunta-alueilla turvataan luonnon monimuotoisuutta
