Siirry sisältöön

Kemi

Kehitettävänä kiinteistönä Senaatin Asema-alueilla on 2,67 hehtaarin kaavoittamaton alue junaradan länsipuolella. Kiinteistöön kuuluu asemarakennus sekä vanha tavarasuoja ja logistiikkarakennus.

Kehityshankkeen kotisivut

Kemin kaupunki on käynnistänyt keskustan kehittämishankkeen vuorovaikutteisella maankäytön suunnittelutyöllä. Kehittämiskohteena ovat Täikön toria ympäröivät korttelit sekä rautatieaseman alue. Tavoitteena on kaupunkimiljöön ja sen palvelutarjonnan parantaminen, matkailun kehittäminen, asuin- ja työpaikkojen lisääminen sekä kansainvälisen vetovoiman kasvattaminen.

Senaatin Asema-alueet Oy toimii hankkeessa yhteistyökumppanina etenkin asema-alueen kehittämisen osalta. Kytkemällä aseman alue osaksi kehittämistyötä ja uudistuvaa toriympäristöä luodaan monipuolisempia, vetovoimaisempia ja kiinnostavampia investointimahdollisuuksia tarjoava suunnitelma.

Pysäköinti asema-alueella on muuttunut

Senaatin Asema-alueet Oy keskittää asema-alueen parkkipaikkojen vuokrauksen yhdelle taholle ja pysäköintioperaattoriksi on valittu Finnpark Oy. Jatkossa alueella huomioidaan paremmin autoilijoiden pysäköintitarpeet ja mahdollistetaan lyhyt- sekä pitkäaikaiset sopimuspysäköinnit. Samalla yhtenäistetään autopaikkojen vuokrat vastaamaan alueen yleistä vuokratasoa.

Pysäköinti asema-alueelle tapahtuu Moovy sovellusta käyttämällä. Ohjeet sovelluksen lataukseen ja yhteystiedot asiakaspalveluun löydät Moovyn verkkosivuilta tästä.

Sijainti ja lähiympäristö

Kemin rautatieasema sijaitsee Meri-Lapissa, rataosalla Oulu-Tornio. Asema-alue on keskustan ja valtatien 4 välisellä alueella palveluiden läheisyydessä.

Lähietäisyydellä:

  • kaupungintalo 200 m
  • Kemin satama 1,2 km
  • LumiLinna 1,1 km
  • Hotel Merihovi 400 m

Yhteystiedot

Anna palautetta