Kuvia kohteesta
Senaatti-kiinteistöt myy noin 37 158 m2 suuruisen määräalan kiinteistöstä 602-472-1-2. Kohde sijaitsee Kaarinan kaupungissa entisen Piikkiön kunnan alueella, Yltöisten kylässä. Myytävä kokonaisuus sijoittuu peltoaukean lounaiskulmaan Toivonlinnantien molemmin puolin. Yltöinen on alueena enimmäkseen pelloista, metsistä ja pientaloista muodostuva alue. Myytävän kohteen itäpuolella toimii edelleen LUKEn puutarhatuotannon tutkimukseen painottunut tutkimusinfrastruktuuri ja länsipuolella sijaitsee arboretum Yltöinen.
Määräalalla sijaitsee 17 rakennusta, jotka ovat olleet osa entistä puutarhatutkimustilaa. Rakennuskokonaisuuteen kuuluu mm. viisi asuinrakennusta, päärakennus, ruokala ja kasvihuone.
Kohteet ovat nykyään tyhjillään, pois lukien kasvihuone, joka on vuokrattu Luonnonvarakeskukselle (LUKE).
Alue ja suurin osa rakennuksista on suojeltu rakennusperintölain nojalla. Alueella ei ole asemakaavaa eikä yleiskaavaa.
Lisätiedot ja esittelyt:
- Kohteen esittelyt järjestetään keskiviikkona 11.10. klo 12 ja tiistaina 17.10. klo 12. Kohde-esittelyyn ei tarvitse ilmoittautua erikseen.
- Myyntikohdetta koskevat tiedot on koottu projektipankkiin. Tunnukset saa tilaamalla osoitteesta paivi.pulkkinen@senaatti.fi. Ilmoitathan pyynnön yhteydessä nimen, sähköpostiosoitteen, yrityksen nimen ja postiosoitteen.
Tietoa rakennuksesta ja kiinteistöstä
- Käyttötarkoitus: Toimisto, Muut, Asuminen, Varasto
- Rakennuksien pinta-ala: 3 551,00 m2
- Tontti: 37 158,00 m2
- Kiinteistötunnus: 602-472-1-2
- Rakennusvuosi: 1816-1986
Tarjouspyyntö
Indikatiiviset ostotarjoukset pyydetään toimittamaan 1.11.2023 klo 16.00 mennessä sähköpostitse senaatti@senaatti.fi tai postitse Senaatti-kiinteistöt/kirjaamo, PL 237 (Lintulahdenkatu 5A), 00531 Helsinki. Sähköpostiin tai kuoreen merkintä ”Piikkiön entinen puutarhatutkimustila”. Myöhästyneitä tarjouksia ei hyväksytä. Myös postitse lähetettäessä lähetyksen tulee olla perillä sanottuun ajankohtaan mennessä.